Oletko tosissasi?

Pitäisikö palvelusta maksaa?

2010-09-10T08:07:00.001+03:00

Topi Koskinen pläjäytti meiliini oheisen kirjoituksen saatteella "Ota ja julkaise joskus jos oma runosuoni on ummessa, ja jos se ei liiaksi sodi omia ajatuksiasi vastaan."

Omia ajatuksiani vastaan ei todellakaan sodi, vaan täydentää mukavasti jo viime syksynä aloittamaani pienehköä pohdintaa aiheesta. Enkä tätä ala turhia tässä panttaamaan, eli tipeistä puhetta olkaa hyvä!

Suomessa on totuttu siihen, että kaupan tai kahvilan palvelulla ei ole hintaa. Palvelusta mahdollisesti koituva kustannus maksetaan tuotteen hinnassa, aivan kuin muutkin kulut varastoinnista veroihin. Tosin kovin usein palvelu jää kuluttajalta saamatta, joten mitäpä siitä maksamaankaan. Olemme niin tottuneita itsepalveluun, ettemme sitä oikein edes aina huomaa. On normaalia tankata itse autonsa, pestä tuulilasinsa, punnita hedelmänsä, palauttaa ostoskärrynsä, kantaa tarjottimensa kahvilan astianpalautukseen, avata taksissa ovi ja peräluukkukin itse, jos on tullut otettua tavaroita mukaan toisen kuskattavaksi. Tämä kaikki on tietysti ihan ok.. - paitsi jos sattuukin syystä tai toisesta tarvitsemaan tai haluamaan pavelua.

Joissain - monissa - maissa sen sijaan kuuluu normaaliin kulttuuriin ja kanssakäymiseen maksaa palvelusta tippiä. Palvelulla ei ole listahintaa, vaan asiakas maksaa omantunnon mukaan juomarahan suoraan käteen, tuotteen hinnan päälle. Jos palvelu oli hyvää, siitä voi palkita, jos ei, ohjaava palaute on välitön ja konkreettinen. Matkustelevainen saattaa huomata, että monissa niistä maista, joissa tippailu on kulttuurinen konventio, palvelua myös tapaa saada. Oikeastaan sitä ihan mielellään antaa dollarin tai parieuroisen kiitokseksi siitä että asiat tapahtuu ja fiilis on hyvä. Siitähän palvelussa on kyse, eikö?

(Jos taas rahan antaminen maassa maan tavalla tuntuu sinusta vastenmieliseltä, on hyvä tiedostaa, että taskussasi poltteleva pennonen on kuitenkin se, mistä taksikuskin, ovimikon tai tarjoilijan palkka siinä kulttuurissa muodostuu. No tip = No salary = No food for the kids. Hänen näkökulmastaan tipin maksamatta jättävä ei ole pelkkä pihtari, vaan pikemminkin varas - otti palvelun ilman maksua. )

Suomalaiseen kulttuuriin, jossa rahasta ei puhuta eikä sitä näytetä, tippailu ei oikein mitenkään sovi. Ostaja haluaa selkeän kokonaishinnan tuotteellle eikä tykkää ylimääräisistä yllättävistä lisämaksuista ilmoitetun hinnan päälle. Saajakin saattaa suhtautua tippiyritykseen jopa vihamielisesti, kuin köyhäinapuun. Tippi on kuin almu, viesti jolla tietoisesti rakennetaan herra-palvelija-suhdetta. Kukapa meistä haluaisi alamaisen rooliin ryömiä. Sitä paitsi kirjanpidon ulkopuolelta tipistä tulonsa keräävä jäisi vaille kaikkia niitä työn mukanaan tuomia etuja, joihin olemme palkansaajina tottuneet: Eläkettä, ansisidonnaista työttömyysturvaa, lomarahoja ja niin edelleen.

Mutta kun kulttuuristamme on tippailu karsiutunut, olemmeko samalla luopuneet oikeudestamme palveluun? Tipin sijaan palkkatilissä maksettava palvelutyö on työnantajalle kallista, ja kun kauppa, kahvila tai huoltoasema ei voi siitä oikein erikseen laskuttaakaan, palvelun hinta pitää leipoa tuotteen loppuhintaan - siihen, jota asiakas vertaa liikkeiden välillä. Pitääkseen loppuhinnan houkuttelevana ja katteen kohdillaan on siis järkevää juuri tällaisen näkymättömän kustannuksen osuutta leikata... ...mikä halvan hinnan lisäksi valitettavan usein taitaa tarkoittaa olematonta palvelua.

Onko tästä siis välttämättä seurattava johtopäätöksen, että Suomeen on istutettava juomarahakulttuuri tai sitten tyydyttävä itsepalveluyhteiskuntaan?

Kuulunen enemmistöön, kun haluan uskoa, että niin ei tarvitse olla, vaan että hyvä palvelu voi tehdä itsensä kannattavaksi: Liikkeeseen, jossa palvelu on hyvää ja ystävällistä, on mukava tulla uudelleenkin. Tämä kyllä edellyttää jotain sekä kauppiaalta, asiakkaalta että palvelutyötä tekevältä. Esimerkiksi: Kauppiaan pitää luottaa siihen, että asiakas arvostaa palvelua ja ystävällisyyttä. Asiakkaan pitää suosia sitä liikettä, joka tarjoaa hyvää palvelua, ja kertoa siitä kaverillekin. Palautetta pitää antaa silloin kun siihen on aihetta, ja palvelua voi toki pyytää, jos sitä ei muuten saa. Ystävällinen tervehdys, arvostava kiitos ja vilpitön hymy päälle on jo hyvä alku!

Ja hei! - verkossakin voi toki olla ystävällinen.

P.S. Joissain maissa on ihan ok maksaa tippikin luottokortilla, joten sen takia ei setelinkuluttajaksi tarvitse ulkomaillakaan ryhtyä.

Topi Koskinen on vapaa kirjoittaja ja ajattelija, joka kirjoittaa mm. yhteiskunnallisista ja ympäristöteemaan liittyvistä aiheista. Palkkatyössään Topi toimii käyttäjäkeskeisen tuotesuunnittelun asiantuntijana matkapuhelinpalveluille.

Valjaista Sallin päälle

2010-09-08T07:02:00.002+03:00

Parisen viikkoa sitten olin lasten kanssa kokeilemassa kaljakorikiipeilyä. Tai oikeammin silloin puhuttiin limsakorikiipeilystä. Ideahan on se, että kiipijä pinoaa koreista allensa mahdollisimman korkean tornin, jonka kaaduttua jäädään yläilmoihin valjaiden varaan roikkumaan (kts. kuva).

Paria päivää aiemmin kangistunut selkäni ei kuitenkaan moisesta tempusta innostunut. Sen jälkeen onkin syöty särkylääkettä ja lopulta tuli vastaan työergonomiankin parantaminen. Kunnon työtuoli voisi tehdä hyvää.

Vaan minkälainen? Eri tahot olivat jo aiemminkin liputtaneet satulatuolin puolesta ja nyt itsekin jo aloin ajattelemaan siihen siirtymistä. Onneksi löytyy tuttuja alalta ja pari päivää sitten kävin hakemassa Salli Satulatuolin itselleni viikoksi lainaan.

Kyllähän myyjä kävi läpi oikeat istuma-asennot ja puhui yleisestikin työergonomiasta. Eipähän ne minulle silti päähän jääneet kun istumakokemusta ei tuolista lainkaan ollut kertynyt. Kahden päivän istumisen jälkeen pläräsin eilen päivän päätteeksi lopulta Sallin sivustoa ja tuolissa roikkuvaa läpyskää. En ollut istunut lainkaan niinkuin olisi pitänyt!

Ja alkaapa näyttämään, että työpöytäkin pitäisi uusia korkeussäädettäväksi, jos todellista ergonomiaa haluaa. Joka tapauksessa oikeassa istuma-asennossa nykyinen pöytä jää liian kauaksi (jalat eivät mahdu alle) ja läppäri liian alas (liian lyhyet kädet).

Nyt ainakin näyttää siltä, että satulatuoli ei ole minulle sopiva vaihtoehto sillä pöytää en näin tuoreeltaan ala vaihtamaan. Toisaalta olen täysin vakuuttunut, että Salli on loistava ja laadukas tuoli - toisenlaiseen tilanteeseen. Ja nämä molemmat selvisivät lyhyellä koekäytöllä.

Mitäs jos tätä kokeilumahdollisuutta ei olisi ollut?

Kenties yllättävää, mutta näen että Internetin asema olisi ensiarvoisen tärkeä. Ilman koekäyttöä olisin joko ostanut Sallin - tai sitten en. Jos Sallin www-sivustolla olisikin kuvia ja videoita ergonomiasta sekä istuma-asennoista, uskoisin oivaltaneeni pöytäasian jo ennen ostopäätöstä.

Eikä Salli ainoa asia ole, jolle koekäyttö voi olla aika merkittävä juttu. Vaan kuinka pystytään tarjoamaan asiakkaalle riittävästi - ja huom! - olennaista informaatiota tuotteesta. Pitääkö asiakkaan olla ammattilainen? Vai ollaanko tilanteessa, että asiakkaat eivät vaan osaa ostaa?

Olenkohan minäkin pätkätyöläinen?

2010-09-06T10:44:00.001+03:00

Harvassapa ovat ne päivät, että pystyisin (joutuisin?) tekemään kaikki hommat yhteen soittoon kahdeksan ja neljän välillä. Ja harvassa ne viikot, että olisin kaikki päivät toimistolla työn ääressä.

Tänäkin aamuna tein ensimmäisen työrupeaman jo ennen kuin muu perhe heräsi. Upea fiilis katsella kaunista syysaamua ja auringonnousua. Mieli lepää ja ajatus kulkee. Eikä soi puhelin. Tunnin jälkeen onkin hyvä siirtyä puuronkeittoon ja aamupalahetkeen lasten kanssa. Josta tie vie palaveriin, asioille, puhelimeen... Mutta välillä myös ruoanlaittoon, ruohonleikkuuseen ja niin edelleen.

Jo nyt tiedän tästä päivästä ja tästä viikosta tulevan useiden eri työpätkien kokonaisuus.

Ja kyllä, tiedän että pätkätyöläisellä yleensä tarkoitetaan hieman muuta kuin mitä minä tässä kirjoitan.

Otin tämän aasinsillan aiheeksi, koska ottaa päähän negatiivinen leima, mikä pätkätyöasiaan liittyy ja kielteiset adjektiivit, jotka aiheeseen oheistetaan: epävarmuus, turvattomuus, epätietoisuus. Jotka ovat niitä normaaleja asioita, mitkä oleellisesti kuuluvat pätkätyöimagon vastakohtaan: yrittämiseen. Ja jos oikein tarkastellaan, kenenpä meistä elämä olisi niin varmaa? Tai turvallista? Kuka meistä tietää missä kymmenen vuoden päästä olemme? Tai edes ylihuomenna? Olipa sitten virka tai pätkätyö.

Minä ainakin nautin siitä, että pystyn pätkittämään päiväni ja viikkoni - ja vuoteni. Kiitetään siitä sitten kaitselmusta tai sattumaa, vaiko hyvää tuuria, olen kuitenkin onnellinen voidessani rytmittää töitäni sopivasti pätkiin ja ottaa aikaa vaikkapa jo mainitun puurohetken yhteydessä lasten kanssa. Enkä tästä aio tinkiä pitkässäkään juoksussa. Kuka sanoo, että olisin onnellisempi, jos tietäisin työskenteleväni nykyisissä hommissa seuraavat kolmekymmentä vuotta?

Yritän myös muistaa, että tämä on minulle sopiva juttu, ei ehkä sinulle.

Aion kuitenkin jakaa mielipiteitäni jatkossakin, tästäkin aiheesta. Sillä näkisin mieluusti arvostavan asenteen kaikenlaista työtä kohtaan. Ja hyväksyntää siitä, että työtehtävät ja -ajat ovat erilaisia. Myös työsuhteet. Osaltani voin ainakin herättää asiasta keskustelua.

Pätkätyö voi olla hyvä juttu. Paljoltihan kyse on siitä, miten siihen asennoidut. Ajattelepa vaikka muusikoita, maalareita, urheilijoita, kirjailijoita - pätkätyöläisiä suurin osa! Kokevatko he sen huonona?

Maksa rahalla, älä kortilla

2010-08-20T06:23:00.001+03:00

Pari ideaa. Toimisikohan näistä kumpikaan?

1. Kivijalkamyymälä, joka ei kelpuuta käteistä. Vain kortit kelpaavat.

2. Verkkokauppa, joka ei kelpuuta kortteja. Vain käteinen kelpaa.

Radiosta kuulin mainoksen, jossa kultasepänliikkeellä oli varaston tyhjennysmyynti. (On muuten näillä kulta-, koru- ja kelloliikkeillä melkoisen erikoiset varastot, kun näitä tyhjennysmyyntejä pidetään sen vähän väliä.)

No, joka tapauksessa alennukset olivat "jopa 40% kortilla maksettaessa ja jopa 50% rahalla maksettaessa".

Voih...

Kauppias siis ehdoin tahdoin haluaa ottaa itsellensä pahemmin takkiin suosimalla käteistä, jonka käsittelykulut ovat paljon korttia kalliimmat. Ja henkilökohtaisesti nyppii tämä asenne, jonka mukaan vain käteinen on rahaa. Kaipa liike oravannahankin kelpuuttaisi, sehän on seteliäkin vanhempi maksuväline.

Joten palatakseni alkuperäisiin ideoihin, alkaa tuntumaan että selviytyjät tulevat löytymään tuosta vaihtoehto ykkösestä.

Setelimaksumaksu todellisten kustannusten mukaan?

2010-08-23T10:22:00.001+03:00

Viime perjantainen kirjoitus rahalla maksamisesta kirvoitti monenmoisia näkemyksiä niin täällä kuin muuallakin. Jonka johdosta vierailevan kirjoitusvuoron saapi Topi Koskinen.

Topi, olepa hyvä!

Keväällä kovasti kirjoitteltiin korttimaksun maksullisuudesta, kun uusi maksupalvelulaki mahdollisti kustannuksen perimisen kuluttajalta. Setelimaksun maksullisuudesta kirjoiteltiin vähemmän, vaikka se vasta kallista on! Senkin kustannuksista osa koituu kauppiaalle, kuten korttimaksun mahdollistamisestakin, koska hänen on kustannettava kassakoneet, aitoudentunnistimet, käteisentilausmaksut ja niin edelleen, mutta varsinaisen ison laskun maksat kuitenkin sinä. Ai miten niin?

En tunne käteisrahan koko elinkaarta, mutta kuvittelen prosessin olevan suunnilleen tällainen:

Euroalueen setelit valmistetaan jossain päin Eurooppaa tarkasti vartioiduissa tehtaissa, uniikissa, vain tähän tarkoitukseen tehdyissä tuotantolinjoissa. Paperina lienee perus-Serlaa pikkuisen kustomoidumpi versio, ja olisikohan painovärikin ihan tarkoitukseen erikseen salaisella reseptillä keiteltyä. Hologrammit ja muut erikoistunnisteet olettaisin tehtävän jossain muualla, paikassa, josta ne kuljetetaan setelitehtaaseen ja liimataan erikoismenetelmällä sille erikoisväreillä erikoiskuvioidulle erikoispaperille.

Valmiit setelit kuljetetaan ihmisvoimin vartioiduissa erikoisvalmistetuissa rahankuljetusrekoissa eri maiden tarkasti vartioitujen keskuspankkien tarkasti vartioituihin holveihin, josta ne edelleen kuljetetaan turva-autoissa liikepankkien konttoreiden aikaviivelukoin varmistettuihin setelivarastoihin, joista edelleen pankkiautomaattehin.

Sitten seuraa setelipaperin high-life: Minä menen automaatille, nostan setelin, kannan sen vireiseen kioskiin ostaakseni ksylitolipurkkaa.Vaihtorahaksi saan kolikkoja, jotka on myös valmistettu jossain ja kuljetettu jotenkin siinne kioskin kassaan. (Kioskin kauppias ei erittele kuittiin maksutapamaksua setelimaksamisesta.)

Mutta setelin elämä ei vielä päättynyt! Kioskista tämä seteli kannetaan turvakuljetuksessa pankkiin, jossa sen kunto arvioidaan. Jos kunto oli huono, se viedään turva-auton vartioidussa turvakuljetuksessa turvalliseen setelinhävittämöön jonnekin päin maailmaa. Setelihävittämön setelisilppu tai -tuhka varmaan hävitetään asianmukaisesti jätedirektiivin esittämällä tavalla, todennäköisesti polttamalla, ja tuhka kompostoiden. Jos setelin kunto sen sijaan oli hyvä, seteli saattaa saada vielä toisen high-life-kierroksen ennen hävitystään.

Tämä jos mikä on kallista. Ja kuten sanottu, se olet sinä, joka sen maksaa. Et tosin kassalla, vaan enimmäkseen kätevästi suoraan palkkatilistäsi. Sinä maksat setelillä kauppaa käyvien kustannukset kaikissa tapauksissa, ja vieläpä siinäkin, että itse et koskaan seteliin koskisi, vaan käyttäisit aina ja kaikissa tilanteissa korttia, laskua, verkkomaksamista tms.

Aivan erityisen hassua on myös se, että sinulle lankeava maksu ei edes ole mitenkään korrelaatiossa siihen, miten paljon ostat tai miten paljon kulutat seteliä tai seteleitä, vaan - ihan oikeasti - maksat kaikkien ihmisten kaikkien seteleitten käytöstä omien tulojesi perusteella: Maksat sitä enemmän, mitä parempi palkka sinulla on. Näin siitä huolimatta, että tuskin saat palkkaasi seteleinä kouraasi.

Jotenkin meille on iskostunut mieleen sellainen ajatus, että tämä on vielä erityisen reilua ja näin kuuluukin olla. Kaikki on niin helppoa ja halpaa kun valtio maksaa! Sen sijaan rahaliikenteen hoitaminen digitaalisesti on yksityisten pyörittämää, ja kun nämä yksityiset eivät veronkanto-oikeutta omaa, on kustannusten peittämiseksi ja palkkojen maksamiseksi tulopuolikin jostain kerättävä.

Mutta leikittelepä hetkinen ajatuksella, että kuluttaja joutuisikin maksamaan myös setelimaksamisesta todellisten kustannusten mukaan. Mikä olisikaan hinta? Maksaisitko?

Topi Koskinen on käyttäjäkeskeisen tuotesuunnittelun asiantuntija, joka kehittää työssään mobiiliratkaisuja internetpalveluille.

Kuka muistaa Beatlesit enää viiden vuoden päästä?

2010-08-25T11:01:00.002+03:00

Antti Larvala kirjoitti joku aika sitten uusista tavoista toimia. Niinpä. Minäkin olen löytänyt uusia tapoja. Löysin nimittäin radion. Ja sen myötä loistavan "harrastuksen". Ajellessani kolmostietä ees ja taas, kuuntelen pääsääntöisesti kolmea radiokanavaa (Radio 957, Radio Asia, Radio Rock) ja joka kerta bongatessani mielenkiintoisen, mutta vieraan biisin, selvitän SoundHoundin avulla kyseisen artistin, albumin ja kappaleen.

SoundHound on muuten elämänlaatua kummasti parantava iPhonen app. Eikö olekin rasittavaa kun radiossa, ravintolassa tai missä lie kuulet kappaleen, muttet tiedä mikä se on? SoundHound kuuntelee näytteen ja hakee tietokannasta ko. tiedot. Loistavaa!

Mutta takaisin asiaan. Ei nimittäin minulle riitä että tiedän mistä on kyse. SoundHoundin hakuhistorian perusteella haen Spotifysta ko. kipaleet ja tallennan ne soittolistalle. Ja koska Spotifyn ilo on myös jakamisessa, jaan listan nyt sinullekin. Enjoy!

Spotify on jännä juttu. Radiolistan lisäksi suurin osa sen kautta kuuntelemastani musasta on sitä samaa, mitä aina ennenkin olen kuunnellut. Sitä samaa, jota läppärini kovalevy on täynnä, sitä samaa, joka cd-levyjen ja vinyylien muodossa täyttää ainakin puolet kirjahyllystä. Onpa vaan niin helppo ja mukava käyttää Spotifya. Ehkäpä tottumiskysymyskin.

Mutta. (Asioissa on aina mutta.) Ne (Rolling Stonesia lukuun ottamatta) suuret suosikkini - Led Zeppelin, Pink Floyd ja Metallica - loistavat poissaolollaan. Ja myös joidenkin muiden suuret suosikit, esim. AC/DC ja Beatles ovat paitsiossa myös.

En tiedä onko poisjääminen levy-yhtiöstä vai yhtyeestä vai kenestä kiinni. Onhan kuulunut juttuja Spotifyn maksamien korvauksien pienuudesta, joka voi olla tässä taustalla...

Mutta...

Poisjääminen on silti mielestäni häviö ko. artisteille. Olisipa mukava kuunnella Led Zeppeliniä yhdessä Rolling Stonesin kanssa. Tai Beatlesia yhdessä Metallican kanssa. Kun kerran joka tapauksessa Spotifya käytän.

Ja vielä suurempi häviö tulee siinä, että Spotifyn tyyppisiin palveluihin oppinut kansa ei näihin artisteihin pääse tutustumaan. Kuinka moni AC/DC-fanaatikko mieluusti jakaisikaan Touch too Much -soittolistojaan propagandamielessä. Itse ainakin kovasti koittaisin lähimmäisiäni sivistää vaikkapa Pink Floydin Atom Heart Motherilla (on muuten maailmankaikkeuden hienoimpia levynkansia).

Eli kuten Antti sanoi, on tullut uusia tapoja toimia. CD lähes tulkoon syrjäytti vinyylin, C-kasetit ovat jääneet unholaan, MiniDiscejä ei juurikaan enää näy. Entä savikiekot? Kelanauhat?

Ei CD:n tai mp3:n ostaminen voi olla ainoa keino nauttia laillisesta musiikista. Me haluamme enemmän vaihtoehtoja. Ja yhä kasvavampi joukko niin vaatii.

Metallica (tai edustajansa) työntää päänsä puskaan ja toivoo ettei maailma sillä muuttuisi. Vaan se muuttuu. Saa nähdä, onko Spotify pystyssä enää kymmenen vuoden kuluttua, mutta joku vastaava taatusti on. Toivottavasti Led Zeppeliniäkin pystyy jo silloin sitä kautta kuuntelemaan/jakamaan, niin tulevatkin sukupolvet tähän tutustuvat ja jollain tapaa ovat myös valmiita siitä maksamaan.

No, propagandaa lopuksi. Spotify loves sharing. Tässä pari tämänhetkistä suosikkilistaani, kuuntele ja tutustu - rakastu tai vihastu. (Levyteollisuus säästi taas pari senttiä markkinointikuluissaan kun aktiivinen suosittelija toimi itsenäisesti.)

Musiikkia HBO:n sarjasta The Sopranos: Woke Up This Morning
Viidellä vuosikymmenellä toiminut Rush

I (Don't) Like Mondays

2010-08-27T07:05:00.001+03:00

Lapsuudesta asti päähämme iskostuu ajatus: arki on syvältä. Vanhemmat, kaverit, media ja jopa opettajat toistavat samaa mantraa viikonlopun ihanuudesta ja kuinka rankkaa on sitten taas maanantai-aamuna nousta tarhaan, kouluun, töihin.

Ei siis ole ihme, että aikuisena voi jokseenkin olla vaikeata päästä tästä perusolettamuksesta eroon.

On muuten ihan typerää.

Elämästämme yli 70% on arkipäiviä. Neljänkymmenen tunnin työviikkoa tekevällä menee lähes puolet valveillaoloajasta työntekoon. Ja tähän päälle vielä työmatkat.

Minkä helkkarin takia tästä ajasta ei sitten voisi ottaa täyttä hyötyä irti? Eikä se onnistu, jos työsi on tuskaa. Olisiko siis parempi tehdä sitä mitä haluaa? Ja saada siitä elantonsa.

Jospa meidät koulusta asti opetettaisiinkin etsimään omia vahvuuksiamme ja nauttimaan tekemisistämme. (Ennen kouluikää näin kai vielä tapahtuukin.) Mutta sen jälkeen sitten opettelemmekin sietämään tekemään asioita, joita emme halua.

On muuten ihan typerää.

Hyvä on, tämä oli kärjistystä. Mutta totuuden hiven lienee mukana?

Mikä on Pikku kakkosen osoite?

2010-08-30T08:54:00.001+03:00

Me 70-luvulla syntyneet olemme kai jollain tapaa pikkukakkossukupolvea. Muistatko sinä mikä on Pikku Kakkosen osoite? Entäs sävelen?

Piikku kaakkoseen poosti, postillokero kolme-neljä-seitsemän...

Olin todistamassa tilannetta, jossa laumalta lapsia ikävuosista kahdesta kymmeneen, kysyttiin tätä asiaa. Eräs innokas tyttö, noin nelivuotias, kajautti kuuluvalla äänellä oikean vastauksen: "veeveeveepisteylepistefikauttapikkukakkonen!".

Heh...

Olipahan taas aikuisilla muistamista, kuinka nykylapset elävät paikoin kovinkin toisenlaisissa kuvioissa. Tyttöhän oli täysin oikeassa. Jos kysytään osoitetta, niin annetaan se. Jäin huvittuneena miettimään, kuinkakohan tyttö oli hämillään kun hänelle selitettiin, että kysymyksellä tarkoitettiin postiosoitetta. Voin arvailla jatkokysymykset: "Miksei voi lähettää sähköpostia? Miksi pitää kuljettaa joku paperi jonnekin, miksei sitä voi skannata?" Ja niin edelleen.

Kun olemme johonkin toimintatapaan tottuneet, voi olla vaikeaa nähdä asiaa mitenkään toisin. Ja jos joku muu sen tekee, saattaa reaktiona olla yllä kuvatun tilanteen kaltainen huvittumus. Toivonpa kuitenkin, että useammin saisin olla todistamassa kun tulevat aikuiset yllättävät vanhentuneet käsityksemme ja ennakko-oletuksemme.

Tapetaan Big Brother. Nyt.

2010-08-30T20:41:00.001+03:00

Facebookissa on hyvää vauhtia muodostumassa paras yhteisöidea pitkään aikaan. "SubTv lopettaa Big Brotherin jos 500000 liittyy yhteisöön".

Siis, jos puoli miljoonaa suomalaista liittyy tähän, Sub lopettaa hittisarjansa.

Ehkä.

Tässä on silti jotain kovasti kiehtovaa. Kuka yhteisön perusti? Miksi? Onko kyseessä lopullinen turhautuminen television passivoivaa saastaa kohtaan vai halutaanko tällä testata onko tosiaan mahdollista saada vaikutusta aikaiseksi?

Vai onko kyseessä BB:n mainoskampanja?

Oli miten oli, mielenkiinnolla odotan kuinka tässä käy. Jos puoli miljoonaa saadaan kasaan, tarkoittaa se ainakin:

a) n. 10% suomalaisista ei halua nähdä ko. ohjelmaa ja on valmis ilmaisemaan kantansa. (Mikä on muuten keskimääräinen BB:n katsojamäärä?)
b) n. 25% suomalaisista FB-käyttäjistä on liittynyt samaan yhteisöön. Melkoisen huima saavutus. Mikä muu voisikaan yhdistää rivejä, kuin yhteinen vihollinen.
c) Sub on tilanteessa, jossa se ei kasvojaan menettämättä voi olla lopettamatta ohjelmaa.
d) BB:n tilalle tulee joku toinen vastaava, vähintään yhtä turha ja turruttava ohjelma.
e) Suomessa tehdään historiaa.

Tästä herää myös jatkokysymyksiä. Mitä muuta voidaan nykyään saada aikaiseksi kun on riittävä määrä samanmielisiä kasassa? Jos 500k suomalaista vaatii eduskunnan lakkauttamista, toteutuuko se? Entä jos halutaan kuolemantuomio takaisin? Tai Dallas uusinnaksi?

Onko FB:n kaltaisilla yhteisöillä todellista vaikutusvaltaa, muutenkin kuin minikaivurikuskien lähettämisessä maailmalle? Ja mikä vielä oleellisempaa, onko koskaan mahdollista saada satoja tuhansia ihmisiä jonkun oikeasti tärkeän aiheen yhteisöön?

P.S Yhteisön kasvuvauhti tämän kirjoitushetkellä näyttää olevan puolisen tuhatta henkeä kymmenessä minuutissa.
P.P.S Kyllä minäkin tähän liityin. Ja toivottavasti sinäkin.

Miksi Suomeen tarvitaan menestyviä yrityksiä?

2010-09-01T23:09:00.003+03:00

Simppeliä matematiikkaa vasta-alkajille:

Yhteisöveroprosentti on "26% yhteisön verotettavasta tulosta." Eli jos yrityksen verotettava tulo on 10.000 euroa, maksaa yritys veroa 2.600 euroa.

Sadasta tonnista yritys maksaa veroa 26.000 euroa. Miljoonasta 260.000 euroa.

Yli neljännesmiljoonan verotuloilla pystytään muuten rahoittamaan aika pirun paljon paremmin ja parempia palveluita kuin reilulla kahden ja puolen tonnin veroilla.

Mutta yhteisöverotulothan ovat vain yksi näkökulma asiaan.

Jos yritys menestyy, se tarkoittaa lisää työpaikkoja. Mikä tarkoittaa enemmän tuloveroja. Ja jos yritys menestyy, se käytännössä tarkoittaa korkeampia palkkoja.

Suomeen tarvitaankin lisää rikkaita.

Lisää varsin simppeliä matematiikkaa:

Jos lapsettoman tamperelaisen palkansaajan bruttopalkka on 3.000 euroa kuussa, lasketaan ennakonpidätyksen perusprosentiksi 25%. Tällöin palkansaaja maksaa veroa 9.375 euroa vuodessa. Jos taas samaisen kaverin bruttopalkka onkin 6.000 euroa kuussa, nousee veroprosentti jo kolmenkymmeneen viiteen prosenttiin. Ja veroja kertyy vuodessa maksettavaksi 26.250 euroa.

Eli tuplaamalla bruttopalkka nousee maksetun veron määrä lähes kolminkertaiseksi. Jolla rahoitetaan jo paljon enemmän niitä haluttuja palveluja.

Ja jos mennään niinkin huimiin summiin kuin esimerkiksi 28.235 euroa, nousee veroprosentti neljäänkymmeneen seitsemään prosenttiin (47%). Siis melkein puolet palkasta menee veroihin. Joita vuodessa palkansaaja maksaa 165.880,63 euroa.

Ei paha meidän muiden kannalta. Tuolla summalla säästetään jo aika montaa opettajaa lomautuksilta.

On siis minun (julkisia palveluita käyttävän) etu, että Suomesta löytyy kovapalkkaisia (palveluiden rahoittajia) palkansaajia.

Yhden Järvisen tilalle kun tarvittaisiin 18 kappaletta kolmen tonnin mattimeikäläisiä, että saataisiin saman verran veroja kerättyä.

Ja mikä on vielä kiva juttu menestyvissä yrityksissä ja isotuloisissa? Ne monesti sijoittavat voittojaan hyväntekeväisyyteen. Niin kuin esimerkiksi pitkäaikaissairaisiin lapsiin ja heidän perheisiin.

Eivät toki kaikki. Ja siinähän onkin yksi haaste, kuinka saada yhä useampi tukemaan heikompiosaisiaan.

Mutta mitä enemmän on hyväosaisia, sitä suurempi todennäköisyys on edellisen kaltaisten esimerkkien toteutuminen.

Ei se ole sinulta pois, jos joku toinen menestyy - päin vastoin.

Eli. Lisää menestyviä yrityksiä ja hyvätuloisia ihmisiä Suomeen. Siitä me hyödymme kaikki.

Ajakaa mulkut hiljempaa, Suomi on (maailman paras) maa

2010-08-19T08:13:00.000+03:00

Kaikkihan sen jo ovat nähneet, siitä mielipiteensä muodostaneet ja moni sitä kommentoinutkin. Newsweek valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi.

Jipii.

Ei vais, onhan se hienoa, että tunnettu ja tunnustettu lehti moiseen päätyy. Mukavasti kutkuttaa suomalaisen itsetuntoa. Vaan minua henkilökohtaisesti sykähdyttää paljon enemmän se asenne, mikä on hyökyaallon lailla tullut vastaan uutisen jälkeen.

Yllättävän moni suomalainen nimittäin sanoo: "Ei pidä paikkaansa."

Mielenkiintoista. Tätä minä en osannut odottaa - vaikka itsekin tuohon joukkoon kuulun. Kyllä Suomi on hyvä maa ja moni asia on täällä hyvin. Mutta Newsweekin tapa asettaa maita paremmuusjärjestykseen herättää kysymyksiä.

1. Koulutus. Mutta todellisuudessa opettajia lomautetaan, määrärahoja leikataan, ryhmäkoot kasvavat, kaikki väsyvät. Koska PISAn torni kallistuu liikaa ja kupla puhkeaa?

2. Terveys. Sydän- ja verisuonitautien luvattu maa. Nyt myös masennus- ja mielenterveysongelmien paratiisi. Mitä seuraavaksi?

4. Talouden dynaamisuus. Keskimääräisesti ehkä. Mutta mitä se takoittaa heille, joilla se ei ole niin dynaaminen? Niille, joilla rahaa ei ole? Niille, joiden ei byrokratian, sosiaaliturvan ja verotuksen takia kannata mennä töihin?

5. Poliittinen ympäristö. Siis maa, jossa kukaan (poliitikko) ei uskalla nousta esiin ja tuoda näkemyksiään rehdisti ja selkeästi esiin, on hyvä? Maa, jossa puolueita ei erota toisistaan, kun vastakkainasettelua ei ole ja kaikki ovat työväen asialla?

Ja lopuksi paras, eli nro 3. Elämän laatu. Sori Newsweek, mutta mitä te minun elämänlaadustani mitään tiedätte? Ja millähän mittarilla sitä katsotte? Tuskinpa on edes asteikko sama. Minun (ja sinun) elämänlaatu muodostuu läheisyydestä, rakkaudesta ja kuulluksi tulemisesta. Näyttäkää ne mittarit, joilla näitä asioita mitataan.

Mutta ei hätää. Ylen uutinen kaivinkoneen kuljettajasta palautti jälleen uskoni tähän maahan ja tähän kansaan. Kun autoilijat ovat oppineet olla välittämättä tietyömaiden nopeusrajoituksista (täysin ymmärrettävää, yleensä ne ovat väärissä paikoissa ja väärään aikaan), ei uutisen mies jäänyt toimettomaksi, vaan teki asialle jotain.

Tyypillisellä suomalaista puhuttelevalla kielenkäytöllä. Mikä tehosi.

Meitä on siis vielä sellaisia, jotka eivät vaan valita, vaan myös toimivat. Ja siitä voi muodostua Suomen paras tulevaisuus.

Asiakkaat häiritsevät myyjää

2010-08-16T06:36:00.000+03:00

Kävimme lasten kanssa eilen Tampere Air Showssa katselemassa kun taiturit esittelivät temppujaan ilmassa. Hurjaa menoa.

Hurjaa menoa oli myös maantasolla tapahtuman myyntikioskeilla. Ihmisiä oli paljon ja jonot olivat pitkiä. Ja henkilökunta oli koetuksella. Niin kuin yleensäkin kun asiakkaita on paljon.

Silloin tuppaa ystävällisyys katoamaan. Kun asiakkaat häiritsevät myyjää.

Tuttu ilmiö? Mitä kiireempi, sen kireämpi. Paras tapa selvitä isosta asiakasvirrasta on aloittaa äksyily. Onhan se toki ikävää kun ei saa olla rauhassa.

Kapsahda katajaan, se tekee hyvää.

2010-08-13T08:16:00.001+03:00

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Näinhän se suomalainen mieli tuumaa. Ei siis kannata tähtiin tavoitella, kun ei siitä kuitenkaan mitään tule. Parempi on pysytellä siinä missä on ja olla tyytyväinen osaansa.

Fatalismia?

Valitettavasti vain tämä tuntuu olevan arkipäivää suomalaisissa yrityksissä. Meillä katsotaan kieroon niitä, jotka ilmoittavat pyrkivänsä menestykseen ja vielä kierommin niitä, jotka tosiaan ovat menestyneet. Ikään kuin toisen menestys olisi minulta pois. Jo ennen kuin mitään aletaan tekemäänkään, ollaan jo kaivettu hauta valmiiksi. Koita siinä nyt sitten tosiaan saada jotain onnistumista aikaiseksi.

En tiedä mistä moinen johtuu. Voihan syynä olla Suomen pitkä historia vieraan vallan alla, nälkävuodet, erityinen suomalainen mentaliteetti vai mikä. Mutta vaikka kuinka haluaisin toisin asiaa nähdä, toistuvat esimerkit pakottavat minut näin ajattelemaan.

Muistatko vielä muinaisia aikoja, kun Hanoi Rocks oli maailmanvalloituksensa aallonharjalla ja Andy McCoy esitteli ”kolkyt tonniinsa” lompakossaan? Mitä paheksuntaa se saikaan aikaan! Vaikka uskon, että Andy kyllä höyryjensäkin läpi tiesi mitä teki – härnäsi meitä jotka eivät suo suomalaisen maailmalla menestyvän. Ja kuinka suloisen ihanalta se tuntuikaan kun Hanoille ei koskaan sitä suurta läpimurtoa tullutkaan. Siitähän saivat!

No, Hanoi on vain yksi esimerkki vuosien varrelta. Viime vuosina olemme jo saaneet nähdä suomalaisen rock-musiikin menestystä lukuisin tapauksin. Onko niin, että kun yleensä rock-bändien keski-ikä pyörii parinkympin kieppeillä, on mukana vielä riittävästi nuoruuden uhoa eikä epäonnistumisen pakko ole vielä päässyt pintaan? Vai mikä selittää sen, että nelikymppisiltä harvemmin tätä uhoa enää löytyy?

Kun aikuistumme, valmistumme, siirrymme työelämään ja opimme talon tavoille. Silloin ei kannata olla ensimmäinen eikä viimeinen, vaan mieluummin harmaassa massassa jolloin ei tule kiinnittäneeksi huomiota. Totisesti toivon, että omille lapsilleni saan omankin esimerkin kautta opetettua toisin.

Minulla on haave Suomesta ja lapsistani, että uhkien sijaan nähdään mahdollisuudet. Epäonnistumisen pelon sijaan nähdään onnistumisen unelma. Riskien välttämisen sijaan otetaan niitä ja ymmärretään, että elämä itsessään on riski.

Suomalainen yhteiskunta kun tuppaa vaalimaan valheellista turvallisuuden tunnetta niin monin paikoin. En halua, että seuraavien vuosikymmenien suomalaiset kuvittelevat jonkun muun kantavan vastuun itsestään. Elämä alkaa vasta, kun katson peiliin ja hyväksyn itseni. Ja kannan vastuuni omasta elämästäni ja omista päätöksistäni.

Kaikki eivät aina pysty vastuuta itsestään kantamaan, joten sitäkin suuremmalla syyllä meidän jotka sen kykenevät tekemään, on se myös tehtävä. Ja näytettävä esimerkkiä muille.

Ihailen ihmisiä jotka irtisanovat itsensä. Se on merkki siitä, että oma vastuunkantokyky on olemassa. Se on myös merkki siitä, ettei tarvitse alistua kuviteltuun pakkoon. Jos työsi ei tuo sisältöä elämääsi, jos se vie aikaa itsellesi tärkeiltä asioilta – tee palvelus kaikille ja vaihda alaa. Suomea ei saada nousuun istumalla vuosi toisensa jälkeen viroissa ja suojatyöpaikoissa kuluttamalla tunteja. Suomi saadaan nousuun tekemällä oikeita asioita.

Ja mitä ne oikeat asiat sitten ovat?

Siihen joudut itse vastaamaan. Mutta rohkaisen kurkottelemaan kuuseen, tavoittelemaan tähtiä. Se on ainoa keino sinne päästä. Epäonnistumisenkin uhalla. Nimittäin mitä merkitsevät kymmenet epäonnistumiset yhden onnistumisen rinnalla?

Verkkoruokakauppaa pahimmillaan

2010-08-11T15:59:00.006+03:00

S-ryhmä avasi sitten verkkoruokakaupan. Hieno homma.

Luulisin.

Muutama juttu kuitenkin jää asiasta mietityttämään.

1. "S-ryhmä aikoo nyt rynniä nettikauppaan toden teolla"
Onkohan se nyt ihan toden teolla rynnimistä, että avataan viisi netti-Alepaa pääkaupunkiseudulle? Tämähän on selvästi vain kokeilua, ei tosissaan tekemistä.

2. Alepaa Alepan hinnoilla ja Alepan valikoimilla
Alepa menestyy sillä, että myymälät ovat lähellä ja pieniä. Niihin on siis helppo mennä ja niissä asioiminen käy nopeasti. Verkkokaupan etuja ovat mm. palveluvalikoimat ja aukioloajat. Todennäköisempää menestystä toisi laaja valikoima tuotteita, joita ei jo muutenkin helposti saa.

3. Asiakaskokemus
Missä on ollut verkkokaupan käytettävyys- (ja esteettisyys-)asiantuntija? Maailma on pullollaan oikeasti näyttäviä ja ostamista helpottavia verkkokauppoja. Ensivaikutelma tästä kaupasta - anteeksi vaan - tuo mieleen Tallinnan Kaubamajan parikymmentä vuotta sitten. Juuri mitään ei hyllyssä ollut ja jos jotain löytyi, sitäkään ei tehnyt mieli ostaa.

4. Haluttomuus?
Voisiko tässä olla taustalla S-ryhmän sisäistä vääntöä? Onhan ymmärrettävää(?), että päälinjaus koko S:n tasolla on pitää nykyiset rakenteet pystyssä vielä pitkään. Samalla kuitenkin halutaan olla ajassa ja kehittää palveluja. Ja kun näiden eri näkökulmien/intressien/poliittisten tekijöiden yhteistä linjaa ei löydy - tuloksena on kompromissi. Ja lattea sellainen.

5. Hinnoittelu
Mietipäs. Nyt ruokakauppa toimii mallissa:
Valmistaja/maahantuoja - logistiikkayhtiö - keskusvarasto - logistiikkayhtiö - aluevarasto - logistiikkayhtiö - myymälän takahuone - henkilökunta - myymälän hylly - asiakas - kassa - asiakas - koti.

Mitäs jos ketju olisikin:
Valmistaja/maahantuoja - logistiikkayhtiö - verkkokaupan varasto/lähettämö - logistiikkayhtiö - koti.

Eikös vain vaikutakin kovin erilaiselta ja kevyemmältä kustannusrakenteelta?

Niin kauan kuin verkkoruokakauppaa kokeillaan perusrakenteita muuttamatta (= loppuasiakashyötyä oleellisesti parantamatta), ei sillä ole tulevaisuutta.

Ja sitten vielä ne saunakaljat...

Se ei ole minun vikani, että...

2010-08-06T13:58:00.000+03:00

Kenen on vastuu kun en saa asioita aikaiseksi? Kenen syytä on että aika päivässäni loppuu kesken?

Onpa niin helppoa panna ulkoisten tekijöiden piikkiin epäonnistumiseni. Ja jos en muuta keksi, niin syytänpä kohtaloa, että tällaiset kortit minulle meni jakamaan.

Tässä asennoitumisessa on vaan se huono puoli, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta korjata asiaa.

Jos aurinko paistaisi enemmän, niin...
Jos puhelin ei soisi niin paljon, niin...
Jos päivässä olisi enemmän tunteja, niin...
Jos asiakkaat olisivat fiksumpia, niin...
Jos hintataso muualla olisi korkeampi, niin...

Mitä näille voin tehdä? En mitään. Ja jos en kerran voi tehdä niille mitään, mutta niiden piikkiin pistän omat ongelmani, ei tilanteeni tule koskaan parantumaan.

Mutta jos muiden syyttelyn sijaan katsonkin rehdisti peiliin ja analyyttisesti tutkin mikä on vialla, mitä ITSE voisin tehdä toisin, missä olen epäonnistunut - silloin voin myös tarttua toimeen epäkohtien korjaamiseksi.

Kaikkeahan ei voi korjata. Mutta ne jotka itse voi, ne kannattaa.

Hakkaa päälle Pohjan poika!

2010-08-05T13:47:00.000+03:00

Jäi tämä edellisessä postauksessa aloittamani aihe päälle. Eli:

Millä eväin suomalainen yritys voi vastata ulkomaisten tulokkaiden esittämiin haasteisiin? Eikä vain puolustautua, vaan myös hyökätä?

Jos kerran niin on, että yli miljoona suomalaista ostaa verkkokaupoista Suomen ulkopuolelta, onko siitä vedettävissä johtopäätös a) rakennetaan Suomeen lisää kauppakeskuksia, vai b) rakennetaan Suomeen lisää verkkokauppoja?

No, kauppakeskusten tai verkkokauppojen rakentaminen ei vielä pelasta mitään. Olemmehan nähneet liian monta puolityhjää kompleksia, joissa vapaata myymälätilaa on enemmän kuin tarpeeksi. Ja olemme myös liikaa nähneet verkkokauppoja, jotka eivät palvele ketään osapuolta.

Oli miten oli, minä en kuitenkaan usko että ne sadat tuhannet lisääntyvät suomalaiskuluttajat, jotka käyttävät yhä enemmän eurojaan muun maalaisiin verkkokauppoihin, saataisiin sijoittamaan varansa näiden nettikauppojen sijasta uuteen Jumboon, Ideaparkiin tai Myllyyn. Minä uskon, että että eurovirta kääntyy vasta, kun Suomesta käsin pystytään tarjoamaan todellisia vaihtoehtoja niissä kanavissa, missä kuluttajat jo ovat.

Eikä sekään riitä.

Miksi tyytyä pieneen syrjäiseen markkinaan? Internet on globaali. Jos ruotsalainen yritys voi myydä verkon kautta Suomeen, eikö silloin suomalainen yritys voisi myydä verkon kautta Ruotsiin. Tai jenkkeihin? Aasiaan?

Pois siis puolustautumisasenne ja hyökkäysmoodi päälle. Suomalaisen yrityksen kotimarkkinan ei tarvitse rajautua Suomenlahteen.

Asiakaspalvelun Top 3.

2010-08-02T17:20:00.000+03:00

Heinäkuu meni, elokuu tuli. Eipä ollut keleissä valittamista. Kesän (ja sadan vuoden historian) kuumimman päivän vietin ilmanvaihtokonetta koteloiden. Vaan sainpahan työhuoneen valmiiksi uutta toimeani varten.

Ja hieno huonehan tästä tuli!

Lomaillessani pidin tietoisesti etäisyyttä Verkkoteollisuuden tai ylipäänsä verkkokaupankäynnin ja verkkoliiketoiminnan pohtimiseen. Ajattelin, että tekee hyvää hieman pitää paussia ja tuoreilla aivoilla lähteä tästä syksyä kohti. Nyt ainakin voin sanoa päätöksen olleen oikea.

Vaan palvelun pohtimisesta en lomaa saanut. Siitä piti hienosti huolen niin moni taho, jonka kanssa lomalla asioin, etteipä taas oikein tiennyt josko nauraa vai itkeä.

Mietin josko olisi parempi aloittaa syksyn bloggaus (vai blogaus?) positiivisemmilla aiheilla, mutta minkäs teet. Tämmöinen minä nyt olen. Jotta passaa vaan kiukuttamaan kun välillä - anteeksi vaan - yritykset ja heidän edustajansa ovat niin tyhmiä.

Tässä siis heinäkuun asiakaspalvelun Top 3:

3. sija: Hotelli Ilves.
Vaimon kanssa vietimme hääpäivää lähtemällä yöreissuun oikein Tampereelle asti. Täytyyhän sitä edes joskus kotiseudullaankin yöpyä hotellissa. Suuntasimme siis hotelli Ilvekseen jossa check-inin yhteydessä tilasimme illaksi taksin pihalle ja aamuksi aamiaisen huoneeseen. Eipä saapunut taksia ei. Eipä tullut aamiaistakaan ei. Suurta asiakaspalvelun ammattilaisuutta osoitti kuitenkin respasta vastannut täti, joka alkoi puhelimessa kanssani sangen ärtyneenä kinaamaan siitä kenen oli syy. Tosin muutaman minuutin jälkeen soitti takaisin ja pahoitteli heidän päässään tapahtunutta virhettä. Joka ei tosin ollut heidän vika vaan kiireen.

Niinpä. Kiire on moneen asiaan syyllinen. Ja sitä on myös hävyttömän helppo kaikesta syyttää. Ilves on hieno rakennus ja vaikuttava talo, mutta asiakaspalvelun suhteen voisi vielä olla petrattavaa. Kuulinpa aamiaisella kun tarjoilija äyskäisi koko salin kuuluvasti tyhjää leipäkoria ihmettelevälle miehelle: "No kyllä niitä leipiä ihan varmasti on kohta tulossa!"

2. sija: Nokian Instrumentarium
Nokian Uutisten päätoimittaja kehoitti jokin aika sitten pääkirjoituksessaan nokialaisia suosimaan kotikaupungin liikkeitä mieluummin kuin tamperelaisia. Nokian kaupungin talous kun menee samaan tahtiin ja suuntaan kuin tunnetumman Nokian pörssikurssit. Niinpä tartuimme toimeen ja suuntasimme paikalliseen Intsrumentariumiin vaimolle laseja etsimään.

Jos sinulla on silmälasit, tiedät varmaan että hankinta on yleensä pitkäaikainen ja valintaan panostetaan. Ovathan lasit jokapäiväinen osa kokonaisuutta, joten ei ole syytä hötkyillä sopivia pokia etsiessä. Nokialainen myyntiammattilainen kruunasi päivämme naputtelemalla kyllästyneenä sormiaan tiskiin istuessaan itse sen takana kun me asiakkaat tutkailimme mallistoa. Ei tullut apua, ei tullut vinkkejä, ei tullut mitään myyntityöhön viittaavaa. Paitsi tokaisu (edelleen tiskin takaa): "Mikäs siinä nyt niin vaikeaa on?"

Terveisiä vaan Nokian Uutisten päätoimittajalle. Me teimme silmälasi-, aurinkolasi- ja piilolinssihankinnat Tampereen Instrusta, jossa avulias myyjä olikin sitten aivan mahtava! Kiitos siitä, on aina ilo tavata todellisia ammattilaisia.

1. sija: Koti-Kalustamo.
Takaisin työhuoneaiheeseen. Jo keväämmällä kirjoitin, kuinka etsin työpöytää itselleni netistä. No, netistähän se löytyi, mutta eipä yhdenkään suomalaisen huonekaluliikkeen ansiosta vaan huuto.netin.

Huone on nyt kirjahyllyä vailla valmis. Viedessäni viime viikolla autoa huoltoon Tampereen Lielahteen asioin samalla lähistöllä olevissa huonekaluliikkeissä. Koti-Kalustamosta löytyikin työpöydän kanssa samaa sarjaa olevaa hyllystöä, joten myyjän kanssa kartoitimme sopivaa kokonaisuutta samoin tein. Koska kuitenkin toimitusaika olisi ollut hyllylle kolmisen viikkoa, kysyin voisinko ostaa heti esillä olevia näyttelykalusteita. Mieluusti olisin niistä täyden hinnan maksanut jos vain olisin heti mukaani saanut.

"Siinä on niin kauhee homma niitä alkaa purkamaan, että ei voida myydä."

Just. Nostaa yhdessä asiakkaan kanssa muutama hyllymoduuli pois paikoiltaan. Iso homma. Vaikka onhan se toki ikävää, että joutuu vaivaakin näkemään myynnin eteen. No, Koti-Kalustamo pääsi helpolla. Ei tarvinnut nähdä vaivaa sen kummemmin purkamisessa kuin rahastamisessakaan.

Sitten välillä vakavaakin asiaa.

Verkkokauppaindeksi tippui taas. Viimeisen vuoden aikana noin 400 000 suomalaista oli ostanut ensimmäistä kertaa ulkomaisesta verkkokaupasta. Niiden 800 000 jo aiemmin ostaneen lisäksi.

Pyydän, pysähdy hetkiseksi ajattelemaan näitä lukuja. 1,2 miljoonaa, eli yli 40% suomalaisista työssäkäyvistä ostaa verkkokaupoista Suomen ulkopuolelta. Kuinka kauan suunta voi jatkua? Mikä on tilanne viiden tai kymmenen vuoden kuluttua kun Internetissä kasvaneet ovat ostovoimaisia?

Jos myynti- ja palveluasenne Suomessa on yllä kuvattujen esimerkkien kaltainen, olisi kai helpompi jo nyt lyödä hanskat naulaan ja lopettaa se vaivannäkö.

Olethan tosissasi? Kiitos ja näkemiin näistä tehtävistä.

2010-06-24T09:29:00.001+03:00

Oletko tosissasi? -blogi tulee tämän kirjoituksen myötä ensimmäisen vaiheensa päätökseen. Tämä on nimittäin viimeinen blogikirjoitukseni Vilkas Groupin toimitusjohtajana. Ja tämän kirjoituksen jälkeen tämä blogi siirtyy kesätauolle. Elokuun alusta taas katsastellaan missä maailma menee, siinä vaiheessa olen jo astunut uusiin saappaisiin Verkkoteollisuus ry:n parissa.

Mitä haluaisinkaan sanoa näin ikään kuin jäähyväistunnelmissa?

Toivoisin jollain tapaa voivani vetää yhteen sitä kaikkea, mitä olen eri tilaisuuksissa, koulutuksissa, palavereissa, haastatteluissa ja kirjoituksissani jo moneen kertaan puhunut.

Kertaus olkoon opintojen äiti.

1. Suomi on hyvä maa. Pidetään siitä huolta.
Tällä viikolla Talouselämä kommentoi, kuinka "Suomen kansantaloudelle (ja) hyvinvoinnille on vahingollista, jos suomalaiset ostavat entistä enemmän Nokian kilpailijoiden matkapuhelimia."

Totta. Vaan emme pelasta Suomea ostamalla huonoja tuotteita. Pelastamme Suomen, jos vaadimme suomalaisia yrityksiä tuottamaan parempia tuotteita ja palveluita, joita suomalaisten lisäksi ostavat myös miljoonat muut kuin suomalaiset.

En pidä räntäsateesta, enkä Suomen tyypillisestä loka-marraskuisesta märästä pimeydestä. Kotimaisessa julkishallinnossa olisi mielestäni paljonkin parannettavaa. Olemme syrjäinen ja pieni kansa Euroopan laitamilla.

Siltikään en haluaisi asua missään muualla. Tästä kaikesta huolimatta toivon, että lapsenikin löytävät aikanaan oman Suomensa hyvinvoivana. Jokaisessa maassa ovat jotkin asiat hyvin, jotkin huonosti. Suomessa meitä mielestäni liiaksi vaivaa uhkien näkeminen mahdollisuuksien sijaan. Yrittämisen sijaan antaudumme virkaurien valheelliseen suojaan. Mutta olen myös nähnyt, että suomalainen identiteetti tarkoittaa mitä sanoo ja sanoo mitä tarkoittaa. Suomessa vielä ihan oikeasti välitetään toisistamme.

Keinot välittämisen osoittamiseen vain yhä useammin ovat vanhentuneita. Jokaisen meistä tulisi päivittää maailmankatsomuksemme ja kyseenalaistaa itsestäänselvyytenä otetut asiat.

2. Maailma ei lakkaa muuttumasta vaikka kuinka pyristelisimme vastaan.
Oletko huomannut, kuinka maailma on pienentynyt viime vuosina? Vaikka samanaikaisesti myös monet vastakohdat ovat kasvaneet entisestään. Tuloerot ovat kasvaneet (Suomessakin). Infraltaan kehittyneet yhteiskunnat kehittyvät yhä huimempaa vauhtia samalla kun kehittymättömät maat tuskailevat jopa peruselinolojen kanssa. Ne, joilla jo entisestään on, saavat enemmän.

Minulla ei ole tarjota yhtä ainoaa oikeata lääkettä kaikkiin tarpeisiin. Ei minulla ole mustavalkoisia vastauksia, mitkä ovat kullekin suomalaiselle yritykselle ne parhaat keinot pärjätä kisassa ulkomaisia yrityksiä vastaan. Mutta sen tiedän, että verkkokaupan kautta Suomeen rantautuneita yrityksiä on paljon. Ja monissa ulkomaisissa verkkokaupoissa hintataso on Suomea halvempi.

Auttaako silloin se, että voivotellaan tilannetta ja kieltäydytään laajentamasta toimintaa verkkoon tämän takia?

Eikö olisi oikeampaa kaikin keinoin taistella vastaan, kuin luopua kilpailusta? Jos ruotsalaisesta verkkokaupasta saa hyvää palvelua hyvällä hinnalla hyvästä valikoimasta, eikö silloin suomalaisen verkkokaupan pitäisi tarjota vielä parempaa palvelua tarkemmin kohdennetusta valikoimasta, vaikkakaan ei hintakilpailuun olisi mahdollisuutta? Sinä olet oman liiketoimintasi asiantuntija. Sinä tiedät oman palvelusi kilpailuedut, sinä tunnet asiakkaasi. Älä luovuta.

Itse en ole verkkokauppias. Nostankin hattua ja kumarran kiittäen kaikkia teitä suomalaisia yrityksiä, jotka olette oivaltaneet monikanavaisen kaupankäynnin merkityksen ja palvelette niin suomalaisia, kuin muunkin maalaisia asiakkaita myös Internetin kautta.

3. Tulevaisuudessa on toivoa.
Jos huomista ei olisi, olisiko tässä päivässä mieltä? Persoonallisuutemme, voimavaramme, osaamisemme kumpuavat jo tapahtuneista asioista. Suunnitelmamme ja tavoitteemme suuntautuvat huomiseen ja sitäkin edemmäs. Samalla pitäisi osata elää juuri nyt, tässä hetkessä.

Kaikesta krisoinnistani huolimatta minä henkilökohtaisesti uskon Suomen tulevaisuuteen. Ja aion tehdä oman osani sen eteen. Yksi mies ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta osan siitä kyllä.

Niinpä siirryn jo mainitun Verkkoteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi kesän jälkeen. Verkkoteollisuuden visio on parantaa suomalaisen verkkokaupankäynnin edellytyksiä ja sitä kautta parantaa suomalaisten yritysten kilpailuetua.

Oma henkilökohtainen missioni on saattaa mahdollisimman moni suomalainen yritys laadukkaasti verkkoon. Se ei sinänsä ole itseisarvo, mutta monissa tapauksissa kilpailuetua olisi paljonkin löydettävissä asianmukaisella (verkko)palvelukokonaisuudella, joka luo asiakkaalle arvoa, joka parantaa Suomen ja suomalaisten hyvinvointia.

Tavarapaljous ja materia eivät hyvinvointia tuo. Mutta jos yritys myy enemmän, se myös työllistää enemmän. Kun yritys työllistää enemmän, se myös kantaa vastuuta enemmän.

Hyvinvointia maahamme saadaan jos yritykset ja sen työntekijät kantavat vastuunsa tosissaan.

Jos jokainen meistä tehtävästä riippumatta pyrkii tekemään kaiken "lite bättre" sekä jättämään selittelyn lisäksi myös kusettamisen ja nöyryyttämisen kulttuurin taakseen - siis kantaa vastuunsa - meillä on tiedossa hyvä tulevaisuus.

Joten. Oli yrityksesi pieni tai iso, oli myyntisi tavaroita tai palveluita, kysyn kuinka olet varautunut huomiseen? Toivon, ettet elä siinä harhaluulossa, että jos nyt menee niin sanotusti hyvin, menee vielä viidenkin vuoden kuluttua.

Oletko tosissasi?

Hyvää ja ansaittua kesää sinulle.

"Vain koirille ja huorille naksutellaan."

2010-06-18T14:41:00.001+03:00

Kuljin tänään Tampereen Hämeenkadulla Old Brick's Inn -pubin ohi. Muistuipa mieleen tapahtuma ko. ravintolasta jo useamman vuoden takaa. Sen jälkeen en sitten ole paikassa enää käynytkään.

Olimme työporukan kanssa aloittamassa mitä lie illanviettoa ja kysyimme nuorelta mieheltä, joka toimi tarjoilijana josko hän voisi suositella meille jotain spesiaalia olutta Bricksin laajasta valikoimasta. No, tuopit pöytään tuotiin ja aloimme maistelemaan.

Jännä juttu, että noin seitsemänhenkisestä porukastamme kukaan ei suositellusta oluesta pitänyt, vaan kaikki pitivät makua kovinkin kammottavana. (Valitettavasti en enää muista mitä laatua sotku olikaan.)

Yksissä tuumin päätimme, että nämä jäävät juomatta ja tilataan uudet.

Siispä kollegani nosti kätensä ylös ja naksautti sormiaan pyytäen tarjoilijaa paikalle. Sitäpä ei olisi pitänyt tehdä. Mulkaisun jälkeen kaveri saapui pöytäämme tokaisten aggressiivisesti tuon otsikon mukaisen lausahduksen. Hmm... Olipa oikea asiakaspalvelija kutsumusammatissaan.

Ja tämän jälkeen vasta riemua koittikin kun selvitimme asiamme. Halusimme siis tilata uudet oluet kaikille. Ihan rahalla maksaen. Mutta kun ei. Asiakaspalvelijamme katsoi paremmaksi alkaa väittelemään suosittelemansa oluen laadusta sekä hyvästä maineesta ja ties mistä. Loppujen viimeksi pitkin hampain suostui sitten uudet oluet tuomaan kunhan ensin oli monisanaisesti antanut ymmärtää, että liian tyhmiä olimme hyvän päälle ymmärtämään.

Taitaapa olla niin, että en itse ole päässyt asian yli vielä noin viiden vuoden perästäkään, kun tällä asenteella asiaa kerron.

Miksi siis tästä kirjoitan? Ajattelinpa vain itsekin ihmetellä, kuinka pienillä asioilla voi joskus olla yllättävän pitkäkestoiset vaikutukset.

Gonna have to serve somebody

2010-06-16T12:18:00.000+03:00

Well, it may be the devil or it may be the Lord. But you’re gonna have to serve somebody.

Niin.

Dylanin Bobilla on muutamia ihan jees biisejä. Joidenkin mielestä varmaan kaikki miehen tuotanto on mestarillista. Kenties.

Mutta ko. säkeistössä on pointti. Jokainen meistä palvelee jotakuta. Eikä se väärin ole. Viimeisten vuosien aikana olemme Facebookin ja muiden yhteisöllisten palveluiden myötä nähneet, kuinka verkossakin tarvitsemme toisiamme. Esko Kilpi eilisessä blogissaan toteaa, että "(tietotyötä) eivät tee toisistaan erilliset ihmiset, vaan toisiaan tarvitsevat ihmiset vuorovaikutuksessa."

Hyvin ymmärretty. Jokainen mies ei aina ole saari, vaan jokainen ihminen tarvitsee toista. Miksi elämme, jos emme toisiamme varten. Vai haluaisitko sinä viettää lopun ikäsi yksin autiolla saarella?

Mutta ketä palvelemme? Markkinatalouttako? Uskontoa? Rahaa? Työtä? Läheisiä? Itseä?

Kun muinoin vielä opiskelin MBA-tutkintoa (siis vielä kuluvan vuoden toukokuussa), totesi opinto-ohjaajani kirjaesseistäni, että ilmeisestikin "suurimmat haasteeni liittyvät omaan ajankäyttöön ja tasapainoon työn ja muun elämän välillä."

Taitaapa tuossa olla toden perä. Olenhan tässäkin blogissa näitä ajatuksia sivunnut kerran jos toisenkin. Kun lapset ovat vielä pieniä ja jokainen päivä tuntuu kärsivän tuntivajeesta, on kai luonnollista pohtia miten ne tuntinsa käyttää.

Tästä siis päädyn itsekin miettimään, ketä palvelen. Omaa hyvinvointiani? Tärkeyttäni? Egoani? Sosiaalista statustani? Vai perhettäni? Vaimoani? Lapsiani? Läheisiäni? Vai kenties vähäosaisempia? Yhteiskuntaa? Liiketoiminnallisten ympäristöjen kehitystä?

Sillä eikö ajankäytön ja päähuomioni valinnat tulisi tehdä sen mukaisesti, ketä palvelen, tai edes ketä haluaisin palvella?

Hengissä puolimaratonilta

2010-06-14T09:20:00.000+03:00

Niin minäkin sitten selvisin Forssan Suvi-illan puolimaratonista. Elämäni ensimmäisestä sellaisesta. Tavoite oli päästä omin jaloin maaliin, joka myös tapahtui! Eikä aikakaan nyt ensikertalaiselle (etenkään pohjaharjoittelun määrä huomioon ottaen) niin huono ollut. Juoksun jälkeisenä iltana tosin ajattelin, että ei enää ikinä moista rääkkiä, vaan nyt rupesi jo mieltä kaivertelemaan josko pitäisi vaikka loppukesästä koittaa uudelleen...

Mikä Suvi-illan järjestelyissä kuitenkin oli huomionarvoista (ja varmaan kaikissa muissakin vastaavissa tapahtumissa), oli vapaaehtoisten työntekijöiden runsas määrä. Niin ilmoittautumisessa, huoltopisteissä kuin maalissakin pörräsi kymmenittäin ihmisiä hoitamassa erilaisia asioita. On helppo kuvitella vapaaehtoisten kokonaismäärän olleen tapahtumassa joitakin satoja.

Olisiko tällaista tapahtumaa mahdollista muuten järjestääkään kuin pitkälle vapaaehtoisvoimin?

Joka tapauksessa vajaan kahden ja puolen tunnin taivalluksen aikana oli aikaa miettiä asiaa laajemminkin. Kuinka iso osa bisnestä ja elämää ylipäänsäkin toimii niin kuin toimii juuri sen takia, että ihmiset vapaaehtoisesti tekevät pieniä ja suuria asioita?

Jos jokainen tekisi vain ja ainoastaan sen, mitä edellytetään, eikä yhtään enempää, olisi maailma varmasti kovin raskas paikka. Parhaimmat palvelukokemukset syntyvät, kun saat vilpittömän hymyn, kun palvelu onkin enemmän kuin minimi, kun odotukset ylittyvät.

Miten minä voin päivittäiseen tekemiseeni lisätä annoksen omaehtoisuutta, palasen vapaaehtoisuutta? Kuinka osaltani voisin parantaa asiakkaan, kumppanin tai kollegan kokemusta tekemällä enemmän kuin vähimmäisvaateen?

Ei kai tämänmoinen toimintatapa ole lainkaan itseltäni pois? Tai sinulta?

Älä luule ostavasi silppuria netistä

2010-06-10T18:12:00.000+03:00

Tässä tulee Oletko tosissasi -blogin sadas kirjoitus. Kunniapostauksen puheenvuoron saa pitkästä aikaa vieras, tällä kertaa Topi Koskinen.

On noin kuukausi aikaa siihen, kun orapihlaja-aidat pitää taas leikata. Pensasaitaa leikatessa syntyy läjäpäin risua, orapihlajan tapauksessa vieläpä piikikästä, ja jotta siitä pääsisi vähin kuljetuksin eroon, risu pitää saada suppenemaan. Tähän tarkoitukseen on oksasilppurit kehitetty. Minä halusin ostaa oksasilppurin jo talvella, koska omenapuut parturoidaan keväthangilta. Siitä kokemuksesta oppineena annan sinulle neuvon: Älä osta silppuria netistä.

Vilpittömästi minun logiikallani oksasilppuri on juuri sellaista tavaraa, jota kannattaa ja oikeastaan pitäisikin ostaa nimen omaan netistä. Ensinnäkin fyysiset kaupat joista näitä saa, ovat kaukana kotoa ja toisistaan, kehäteiden varsilla tai teollisuusalueilla, jolloin hintojen ja mallien vertailu vie kohtuuttomasti aikaa ja kilometrejä. Ilman autoa ja asialle buukattua kalenteriaikaa sellaista ei saa ostettua. Jos laskee mitään arvoa käytetyille tunneille tai dieselille, huomaa maksaneensa melkoisen kynnysrahan ennen kuin edes pääsee arvioimaan mikä malli voisi olla sopivin. Toisekseen, laitteet ovat niin kalliita, että millään markettirautakaupalla ei ole mahdollisuutta pitää kovin laajaa valikoimaa varastoissaan. Kolmanneksi, sijoitus on myös minulle asiakkaana niin iso, että haluaisin tietää mitä olen ostamassa. Valitettavasti oma kokemukseni rautakauppojen palvelusta on, että myyjiä ei ole tai he eivät tiedä tuotteista mitään; netistä tietoa saa enemmän, nopeammin ja luotettavammin.

Valitettavasti kaikki odotukseni romahtivat.

Aloitin hakuni tunnetuista rautakauppabrändeistä, tässä vain parhaita paloja:

www.k-rauta.com –sivustolla on kaikenlaisia vinkkejä ja linkkejä erilaisiin kodin remontteihin ja muihin puuhiin. Joistain tuotteista löytyy jopa esitteitä. Pisimmälle viety interaktiivinen ominaisuus on Lisää muistilistalle -toiminto, mutta ostamista siellä ei voi tehdä. Hakusanalla ”silppuri” löytyy kaksi tuotetta: BOSCH AXT 25 TC (449,00e) ja RYOBI RSH2455 (199,00e tarjouksessa). Tuotteet on esitelty parin lauseen mainostekstillä, ja näiden mainosspeksin mukaan laitteiden featureissa ei taida eroja olla. Summa summarum: K-Raudan nettisivun priorisoitu use-case on siis luoda muistilistoja olemattomasta tiedosta.
www.bauhaus.fi - sivustolla on vain mainoksia. Ei kauppaa, ei tuotehakua, ei mitään muuta kuin mainoksia. Parasta mitä sivuilta saa irti on interaktiivisesti selattava jäljennös viimeisimmästä tarjouslehdestä. EI muuta. Bauhausin sivuston tärkein use-case on muistinvirkistys paperimainoksen jo lukeneille.
www.starkki.fi – kokemus on hyvin hämmentävä. Haku ei löydä mitään sanalla ”silppuri”, mutta esimerkiksi hakusanalla ”bosch” löytyy kaksi tulosta, informatiivisesti otsikoituna Bosch ja Bosch. Edellisen klikkaaminen vie sivulle jossa on kaikenlaisia sähkölaitebrändejä, ja niitä klikkaamalla pääsee ko. firmojen sivulle. Starkin priorisoitu use-case on siis saada asiakas pois omilta sivuilta.
plantagen.fi on järjestellyt sivunsa tuoteryhmittäin, ja yksi näistä on Puutarhatarvikkeet. Valitettavasti sen alla ei silppureita ole esitelty. Koneista ainoastaan ruohonleikkurit ovat esillä, mutta ei niitäkään ostaa voi. Plantagen on todennäköisesti tehnyt sivut vain koska sivut pitää olla.
Ylivoimaisesti hauskin kokemus oli S-ryhmän http://www.agrimarket.fi/. Ei sieltäkään mitään ostaa voi, mutta kun tiedustelin asiaa Palaute-napin takaa, sain vastaukseksi: ”Agrimarketin nettikaupasta voi tehdä ostoksia, mikäli on Agrimarketin tiliasiakas sekä Agrinet-asiakas. Voit käydä tekemässä tilisopimuksen lähimmässä Agrimarketissa, tämän jälkeen ostokset onnistuu myös netissä.” Minun siis pitäisi ajaa parinkymmenen kilometrin päähän markettirautakauppaan tehdäkseni sopimuksen, jotta sitten takaisin kotiin ostamaan silppuri netin kautta samasta kaupasta. Viihdyttävä muttei kovin hyödyllinen neuvo.

Varsinaisia nettikauppoja puutarhatarvikkeille ei suomenkielellä löydy. Hakemalla saa netistä irti www.pixmania.com –osoitteen, jonka suomenkielisiltä sivuilta toden totta löytyy neljän laitteen valikoima silppureita. Hämmentävää on se, että lähtöhinta esim Bosch AXT 25 TC:lle on kalliimpi kuin K-raudassa, plus toimituksesta veloitettaisiin 57-77 euroa lisää. Sama toistuu muissakin nettikaupoissa (esim HobbyHall, NetAnttila, taloon.com, jne): Valikoimaa ei ole, ja jos joku yskittäinen silppuri löytyy, se on kallis eikä siitä kerrota mitään.

Niinpä johtopäätös on tämä:

Netissä ei ole valikoimaa.
Netissä ostaminen on kallista.
Netistä ostaminen on hidasta ja epäluotettavaa.
Netti on vihollinen.

Informaatioaikakauden maailmankansalaisena toki en malttanut jäädä Suomen kauppojen varaan. Vertailun vuoksi haeskelin Boschin AXT 25TC:tä myös maailmalta. Ei olisi pitänyt. Tämä K-raudassa 499 euroa ja pixmaniassa 510 euroa +57..77e toimitus maksanut silppuri maksaa UK ToolStop –verkkokaupassa 351,63e + shipping to Finland 35,53e, siis yhteensä toimitettuna 387.16e. Kysäisin Boschilta mikä näin ison hintaeron tekee. Vastaukseksi sain markkinointipäällikön murinan: ”Mikäli päädyt tuomaan laitteen kuitenkin UK:sta niin huomioi, että johdon vaihdon jälkeen takuu ei ole enää voimassa ja käyttöön saattaa siten liittyä turvallisuusriski.”

Topi Koskinen on käyttäjäkeskeisen tuotesuunnittelun asiantuntija, joka kehittää työssään mobiiliratkaisuja internetpalveluille.

Suomalaisten tuotteiden pitää olla parempia!

2010-06-07T11:02:00.000+03:00

Olen suhteellisen tuore (ja onnellinen) iPhonen käyttäjä. Suomalaisena kai kuitenkin pitäisi tuntea syyllisyyttä, kun en käytä nokialaista.

No, Nokian puhelimia on minulla ollut käytössä vuodesta 1995 yhteensä yhdeksän erilaista mallia. Moniin olin todella tyytyväinen. Vaan sitten kävi niin, että Apple tuli ja meni lujaa ohi. iPhone vaan on parempi puhelin.

Miksi siis tyytyä suomalaiseen vain siksi, että se on suomalainen?

Mielestäni on väärin ostaa suomalaisia tuotteita tai palveluita niiden suomalaisuuden vuoksi. Oikein on ostaa suomalaisia, jos ne ovat parempia.

Teemme nimittäin karhunpalveluksen suomalaiselle teollisuudelle, jos emme vaadi siltä parempaa. Suomi on pieni maa, suomalaiset ovat pieni vähemmistökansa maailmassa. Ei viiden miljoonan ihmisen markkina ole riittävä menestyksen tae, jos todella halutaan valloittaa maailma.

Tunnetko sinä ketään ruotsalaista, saksalaista tai amerikkalaista joka ostaisi Nokian puhelimen vain sen takia, että se on suomalainen tuote? Tai mitään muutakaan suomalaista tuotetta ainoastaan sen suomalaisuuden vuoksi?

Suomalaisia tuotteita ostavat muutkin kuin suomalaiset, jos ne ovat hyviä.

Jos Nokia onnistuu tekemään iPhonea paremman puhelimen - hyvä. Siihen asti käytän ulkomaista puhelinta ja omalta osaltani haastan Nokiaa ylittämään itsensä.

Ja todella toivon, että se sen tekee, olenhan suomalainen.

EU menee eteenpäin?

2010-06-03T14:42:00.000+03:00

Euroopan komissio on antanut uuden asetuksen koskien kilpailusääntöjen soveltamista jakelusopimuksiin. Uusi asetus tuli voimaan 1.6.2010.

Mielenkiintoinen pointti verkkokaupankäynnin kannalta on päätös, että "kaikki jakelijat voivat lähtökohtaisesti myydä tuotteitaan myös Internetin välityksellä. Tavarantoimittaja voi kuitenkin vaatia, että jakelijalla on myös fyysinen liike- tai esittelytila, jossa asiakkaat voivat käydä tutustumassa tuotteisiin. Verkkokaupan täydellinen kieltäminen luokitellaan vakavaksi kilpailunrajoitukseksi, joka ei kuulu ryhmäpoikkeusasetuksen antaman suojan piiriin."

Maailma kehittyy, näköjään myös EU.

Lue aiheesta lisää Kilpailuviraston sekä EU:n sivuilta.

Minä valitsen kasvun strategian

2010-05-31T10:56:00.000+03:00

Aamulehdelle on ollut hienoa omata (ainakin) kaksi fiksua miestä. Nimittäin Matti Apunen ja Jorma Pokkinen ovat onnistuneet monesti pukemaan sanoiksi viisaita ajatuksia ja näkemyksiä. Molemmat uskaltavat sanoa mielipiteensä vaikeistakin asioista vaikka eivät näin aina kansansuosioita saavuttaisikaan.

Harmi sinänsä, että Apunen nyt poistuu Aamulehden riveistä. Toki onhan oikein välillä vaihtaakin hommia ja täten antaa itse kullekin mahdollisuus uusiutua.

Eilisessä Aamulehdessä oli Apusen viimeinen sunnuntaivuodatus. Josta bongasin mainioin lauseen (vapaasti muisteltuna): "meidät on opettu katsomaan karsaasti niitä, joille ei kelpaa keskinkertainen palvelu eikä mauton ruoka."

Niinpä niin.

Kaikkihan lähtee omasta hyvinvoinnista. Omasta ja itselle tärkeiden ihmisten hyvinvoinnista. Koska minä olen kiinnostunut siitä kuinka minulla menee, haluan vaikuttaa asioihin, joiden uskon tuottavan loppukädessä minulle hyvinvointia. Siksi minulle ei riitä keskinkertainen palvelu.

Itsekästä? Ehkä, mutta niin se maailma pyörii. Etköhän vain sinäkin näin toimi?

Jos me emme vaadi parempaa palvelua, jos me emme vaadi maistuvampaa ruokaa, jumiudumme paikoillemme - tai oikeammin sanottuna jäämme jälkeen. Viime viikolla Boardmanin Pecha Kucha -illassakin jälleen kuultiin kuinka yrityksillä on loppujen viimeksi vain kaksi strategiaa: kasvun strategia tai kuoleman strategia.

Minä valitsen kasvun strategian. Se on hyvin yksinkertaista.

Jos suomalaiset kuluttajat eivät vaadi parempaa palvelua, suomalaiset yritykset eivät tarjoa parempaa palvelua. Jos suomalaiset yritykset eivät tarjoa parempaa palvelua, ne eivät kasva. Jos suomalaiset yritykset eivät kasva, ne kuolevat. Jos suomalaiset yritykset kuolevat, oma hyvinvointini on vaarassa.

Ja kuten sanottua, minua kiinnostaa oma hyvinvointini.