Mistä bisnestä?

Tätäpä moni miettii. Ja sopiipa tuota miettiäkin.

Pari viikkoa sitten olin kuuntelemassa Juhani Tammista ja hänen näkemyksiään niin tiimityöskentelystä kuin menestymisestä ja tavoitteellisuudesta ylipäänsäkin. Juhanin yksi hieno ajatus ko. päivältä oli muistutus siitä, kuinka menestyksen huipullakin tulisi toimia uudestaan ja uudestaan siten, että joka ainut päivä toimii perusteellisesti niiden samojen avaintekijöiden kautta mitkä alunperinkin menestyksen ovat tuoneet.

Ei siis auta jäädä laakereilleen makaamaan, vaikka kuinka hyvin menisi. Joka päivä on syytä miettiä, mistä sitä uutta bisnestä saisi.

Omasta näkökulmastani on tapahtumassa (jälleen) monenlaista murrosta. Uuden bisneksen etsintää tapahtuu (etenkin) menestyvillä yrityksillä ajatuksesta, kuinka hyödynnämme monipuolisemmin olemassa olevaa asiakaskuntaa? Mitä oikeasti teemme niillä sadoilla, tuhansilla - tai sadoilla tuhansilla asiakastiedoilla mitä hallussamme on?

Mitä verkko voi tähän tarjota? Mitä vanhaa bisnestä voisimme uudella tapaa paketoida uusille asiakkaille? Myymmekö siis uutta bisnestä vanhoille asiakkaille, vaiko vanhaa uusille?

Fiksulle yritykselle tässä olisi saumaa. Katsopa palvelupakettiasi asiakkaan tai liidin silmin. Mihin isoon tarpeeseen tarjontasi voisi vastata? Millä erottaudut alan samankaltaisista kilpailijoista?

Kohdenna, kohdenna ja kohdenna. Ei tapahdu käden käänteessä, mutta maksaa itsensä takaisin. Tutustu asiakkaaseesi ja hänen asiakkaisiinsa. Missä näet kehitysmahdollisuuksia? Missä näet bisnestä? Miten viestit palvelusi näihin mahdollisuuksiin?

Aggressiivinen odottelu ei kannata. Ostamisen tekeminen helpoksi kannattaa.

Ei mattimeikäläiselle kelpaa bulkkitavara

Viime aikoina olen ollut huomaavinani yhä näkyvämpää trendiä kuluttajien käyttäytymisessä. Enää ei mattimeikäläiselle kelpaa bulkkitavara tai -palvelu, vaan halutaan yksilöllisyyttä ja henkilökohtaista palvelutasoa. Mm. matkatoimistoista on kiirinyt viestiä, että tavallisten pakettimatkojen sijaan yhä useampi on kiinnostunut räätälöimään lomansa ja ohjelmansa juuri omien mieltymysten mukaisiksi.

Itse tunnistan hyvin tällaisen suuntauksen käytöksessäni. Massan mukana ei ole kiva mennä, sen sijaan haluan kulkea omia polkujani ja saada juuri minulle yksilöityä palvelua – olen myös siitä yleensä valmis hieman perustasoa enemmän valmis maksamaan.

Tämä on huima mahdollisuus jokaiselle yritykselle ja yrittäjälle. Niin paljonhan kipuillaan (asiakas)kannattavuuden kanssa ja kuten kaikki tiedämme, hintakilpailu ei ole kestävä ratkaisu. Aina voi joku tulla ja myydä halvemmalla. Mutta jos voimme tarjota tuotteita tai palveluita, jotka ovat uniikkeja, joiden kopiointi ei ole helppoa ja jotka tuottavat asiakkaalle arvoa, ollaan jo pitkällä menestyksen tiellä. Vieläpä kun asiakkaasi on valmis maksamaan bulkkia enemmän, on enää kyse myynnin ja markkinoinnin onnistumisesta.

Mutta miten saadaan resurssit riittämään ja jokainen asiakas kohdattuna yksilönä? Kohdentamalla eri palveluosiot eri kanaviin. Sijoita rutiinitoimet verkkoon ja vapauta oma asiantuntijuutesi asiakaskohtaamisiin.

Olen monesti tilannut solmioita Italiasta. Harmi sinänsä ostaa ulkomaisesta verkkokaupasta, vaan eipä ole Suomesta vastavaa kauppaa löytynyt. Konsepti on ollut varsin simppeli (niin kuin parhaat yleensä ovatkin): useasti vaihtuva rajallinen valikoima solmioita ja hyvät selaus-/hakutoiminnallisuudet. Ja mikä tuo varsinaisen arvon itselleni, on tilaamisen jälkeinen tapahtumaketju. Tuotteet toimitetaan kotiovelleni kahden arkipäivän sisällä, jokaisesta tilauksen etenemisvaiheesta saan sähköpostiini ajantasaisen tiedon ja jatkossa saan ostoihini perustuvaa kohdennettua viestintää.

Mitäpä jos solmioliike sijaitsisikin Suomessa? Milanoon ei tuosta vain tule poikettua katsomaan mitä kaikkea myymälästä löytyy, mutta jospa liike olisikin Helsingissä? Tai Tampereella? Tai Jyväskylässä? Enköhän vain poikkeaisi sielläkin ostoksille?

Yhdistämällä eri myyntikanavat yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi pystyt tarjomaaan asiakkaan tarpeeseen sopivimmat vaihtoehdot. Hyödyntämällä Internetin ja teknologian mahdollisuudet pystyt ”massaräätälöimään” toimintaasi – asiakkaasi eduksi. Tämä tuo todellista win-win-tilannetta ja kestävää kilpailuetua.

Teksti on alunperin julkaistu Muotikaupan liiton jäsenlehdessä 4/2010.

Luotettavaa (ruotsalaista) verkkokauppaa

Verkkoteollisuus ry työstää paraikaa luotettavan toiminnan sertifikaattia yhdessä kuluttajaviranomaisten kanssa. Sertifikaatin saanut yritys voi asentaa sen sivuillensa näkyviin ja sitä kautta herättää luottamusta asiakkaissaan. Toisaalta myös sertifikaatti edellyttää yritystä toimimaan lakipykälien ja hyvien toimintatapojen mukaisesti. Näihin "reilun pelin" sääntöihin halusimme myös viranomaistahot mukaan työstöön, jotta sertifikaatista saadaan kaikin puolin asianmukainen.

No, tästä lisää myöhemmin kun asia alkaa olemaan ajankohtainen. Voin silti jo vinkata tarkkailemaan uutisointia lokakuun puolivälin kieppeillä.

Mutta mikä tämän päiväisestä yhteisistunnosta jäi taas niin kaivelemaan, oli erään viranomaisen oma kommentointi kuluttajaa helpottavista toiminnoista verkkokaupassa. Omiin kokemuksiin perustuen siis.

Kyseessä oli piilolinssien ostaminen LensOn-verkkokaupasta. On kuulemma "niin helppoa ostaa, kun verkkokauppa heti edellisiin ostoihin perustuen osaa tarjota oikeat vahvuudet ja pakkauskoot. Ja muistaa vielä valmiiksi osoitteet ja niin pois päin. Kliks kliks vaan ja tilaus on tehty."

No hyvä! Näinhän sen pitää mennäkin!

Mutta...

LensOn on ruotsalainen kauppa! Perkele... (pardon my French), aina ne ruåttalaiset osaa kaiken niin hyvin.

Vastaiskuun! Hops-hops!

Ettepä te minusta vielä eroon pääse vaikka vuosi tuli täyteen

Tämä blogi täyttää tänään yhden vuoden. Jippii! Jonka kunniaksi katselin hieman taaksepäin ja mietin kuluneeseen vuodenjaksoon liittyneitä asioita ja tapahtumia. Pysähtyminen ja reflektointi on aina välillä paikallaan.

Kuin myös tilastointi... Tämä kirjoitus mukaan laskettuna blogissa on vuoden aikana julkaistu yhteensä 123 kirjoitusta. Siis keskimäärin 10,25 kuukaudessa. Eli 2,36 joka viikko. Josta voidaan päätellä, että yhden kirjoituksen työstöön kuluu aikaa (ajatustyö mukaan lukien) noin 71 tuntia. (No eipä uskoisi kun joitakin omia kirjoituksista lueskelee.) Onneksi taso on kuitenkin vaihteleva, itsekin jopa myönnän joitakin onnistumisia tapahtuneen.

Reflektointi sai myös miettimään miksi ja kenelle blogia oikein kirjoitan? Vastauskin alkoi tähän muotoutumaan: itsellenihän nämä kirjoittamani asiat haluan sanoa. Päässä vapaana myllertävät ajatukset saan ruotuun purkamalla ne merkeiksi tekstikenttään. Epäselvät ja hahmottomat näkemykset muotoutuvat mielipiteiksi kun kirjoittamisen hidastama ajatustahti pakottaa jäsentämään suolloksen.

Näin jälkikäteen tutkailtuna erityisen läheisenä kirjoituksena viimeisen vuoden ajalta koin viime itsenäisyyspäivän tienoilla julkaistun Suomi ryömii -ryöpäytyksen, joka samalla on oma henkilökohtainen kunnianosoitukseni 70-luvun lopun riemastuttavan osuvalle, ja silti pilke silmäkulmassa tehdylle suomilyriikalle:

"Byrokratianne ootte ansainneet ja Armi Aavikkonne jee jee jee"

Mutta mikä ihme sitten on tämän kaiken järki sinulle lukijani? Kerropa sinä se. Verkkokaupan, verkkoliiketoiminnan ja verkkoteollisuuden missiomiehenä voisi kuvitella, että lähinnä niistä asioista ammentaisin sanottavani. Silti kulunut vuosi on näköjään sisältänyt paljon enemmän pohdintaa palvelusta ylipäänsä, tai huolta suomalaisuudesta kuin näitä niin sanottuja ammatillisia viestejäni.

Kaipa tämä kaikki kertoo, että monenmoisia ajatuksia ja ihmettelyjä sisälläni kannan. Oli tässä sitten järkeä sinulle tai ei, minulle tällä kuitenkin tuntuu olevan. Ja se olkoon riittävän kannattava syy jatkaa vielä ainakin toinen vuosi.

Suomalaiset eivät osaa markkinoida

Pöh. Tämähän on sama asia kuin jos väittäisi, etteivät suomalaiset osaa myydä. Tai tehdä työtä. Tai olla onnellisia... Perää siis väittämässä taitaa olla.

Matti Apunen. Raimo Sailas. Pekka Himanen.

Mitä näistä?

Sitäpä näistä, että kaikki puhuivat murroksesta, muutoksesta ja muista tärkeistä asioista tänä aamuna Mainontapäivässä.

Meille koittaa kovat ajat. Millä rahoitetaan julkiset menot kun ikärakenne muuttuu radikaalisti - maailmanhistoriallisesti ennennäkemättömällä tavalla? Samanaikaisesti valtion velka lisääntyy ja ero tulojen ja menojen välillä kasvaa kovaa kyytiä. Nykymallin kannalta mahdottomaan suuntaan.

Ei siis kannata luulla, että voidaan jatkaa pellossa.

Sailaksen arvio oli, että 30% todennäköisyydellä maailmanmarkkinoilla nähdään tupla-v. Siis w. Hurja arvio.

Mutta minkä hemmetin takia näistä puhutaan Mainontapäivässä? Olemmeko tosiaan sellaisessa jamassa, että markkinointiväelle pitää heidän omassa tilaisuudessaan puhua taloudesta ja valtionvelasta? Eikö voisi olettaa, että mainostajat puhuvat mainonnasta ja markkinoinnista?

Onhan tässä varmaan pointti. Itse vedän aamun puheista ja päivän agendasta seuraavat johtopäätökset:

1. Tulevaisuutemme on epävarma. Niin kuin se on aina ollutkin, mutta nyt muutosvauhti ja muutoksen koko sekä vaikutukset ovat käsittämättömän isoja.
2. Tarttis varmaan tehdä jotain.
3. Suomeen tarvitaan lisää menestyviä yrityksiä. Pitää siis myydä enemmän.
4. Suomen markkinat ovat kansantaloutemme kannalta liian pienet. Pitää myydä enemmän ulkomaille.
5. Jotta joku osaa ostaa, pitää markkinoida.

Tästä pääsemmekin alkuväittämään: suomalaiset eivät osaa markkinoida, sillä liian pientä on vientimme.

Ja nyt se tärkeä juttu.

Markkinointi on kaikkea sitä, miten yritys on kosketuksissa sidosryhmiensä kanssa. Mainonta on vain pieni osa tätä kokonaisuutta.

Markkinointi = marketing = markkinoilla toimiminen
Mainonta = advertising = ilmoittelu

Pitäisikö palvelusta maksaa?

Topi Koskinen pläjäytti meiliini oheisen kirjoituksen saatteella "Ota ja julkaise joskus jos oma runosuoni on ummessa, ja jos se ei liiaksi sodi omia ajatuksiasi vastaan."

Omia ajatuksiani vastaan ei todellakaan sodi, vaan täydentää mukavasti jo viime syksynä aloittamaani pienehköä pohdintaa aiheesta.  Enkä tätä ala turhia tässä panttaamaan, eli tipeistä puhetta olkaa hyvä! 


Suomessa on totuttu siihen, että kaupan tai kahvilan palvelulla ei ole hintaa. Palvelusta mahdollisesti koituva kustannus maksetaan tuotteen hinnassa, aivan kuin muutkin kulut varastoinnista veroihin. Tosin kovin usein palvelu jää kuluttajalta saamatta, joten mitäpä siitä maksamaankaan. Olemme niin tottuneita itsepalveluun, ettemme sitä oikein edes aina huomaa. On normaalia tankata itse autonsa, pestä tuulilasinsa, punnita hedelmänsä, palauttaa ostoskärrynsä, kantaa tarjottimensa kahvilan astianpalautukseen, avata taksissa ovi ja peräluukkukin itse, jos on tullut otettua tavaroita mukaan toisen kuskattavaksi. Tämä kaikki on tietysti ihan ok.. - paitsi jos sattuukin syystä tai toisesta tarvitsemaan tai haluamaan pavelua.

Joissain - monissa - maissa sen sijaan kuuluu normaaliin kulttuuriin ja kanssakäymiseen maksaa palvelusta tippiä. Palvelulla ei ole listahintaa, vaan asiakas maksaa omantunnon mukaan juomarahan suoraan käteen, tuotteen hinnan päälle. Jos palvelu oli hyvää, siitä voi palkita, jos ei, ohjaava palaute on välitön ja konkreettinen.   Matkustelevainen saattaa huomata, että monissa niistä maista, joissa tippailu on kulttuurinen konventio, palvelua myös tapaa saada. Oikeastaan sitä ihan mielellään antaa dollarin tai parieuroisen kiitokseksi siitä että asiat tapahtuu ja fiilis on hyvä. Siitähän palvelussa on kyse, eikö?

(Jos taas rahan antaminen maassa maan tavalla tuntuu sinusta vastenmieliseltä, on hyvä tiedostaa, että taskussasi poltteleva pennonen on kuitenkin se, mistä taksikuskin, ovimikon tai tarjoilijan palkka siinä kulttuurissa muodostuu. No tip = No salary = No food for the kids. Hänen näkökulmastaan tipin maksamatta jättävä ei ole pelkkä pihtari, vaan pikemminkin varas - otti palvelun ilman maksua. )

Suomalaiseen kulttuuriin, jossa rahasta ei puhuta eikä sitä näytetä, tippailu ei oikein mitenkään sovi. Ostaja haluaa selkeän kokonaishinnan tuotteellle eikä tykkää ylimääräisistä yllättävistä lisämaksuista ilmoitetun hinnan päälle. Saajakin saattaa suhtautua tippiyritykseen jopa vihamielisesti, kuin köyhäinapuun. Tippi on kuin almu, viesti jolla tietoisesti rakennetaan herra-palvelija-suhdetta. Kukapa meistä haluaisi alamaisen rooliin ryömiä. Sitä paitsi kirjanpidon ulkopuolelta tipistä tulonsa keräävä jäisi vaille kaikkia niitä työn mukanaan tuomia etuja, joihin olemme palkansaajina tottuneet: Eläkettä, ansisidonnaista työttömyysturvaa, lomarahoja ja niin edelleen.

Mutta kun kulttuuristamme on tippailu karsiutunut, olemmeko samalla luopuneet oikeudestamme palveluun? Tipin sijaan palkkatilissä maksettava palvelutyö on työnantajalle kallista, ja kun kauppa, kahvila tai huoltoasema ei voi siitä oikein erikseen laskuttaakaan, palvelun hinta pitää leipoa tuotteen loppuhintaan - siihen, jota asiakas vertaa liikkeiden välillä. Pitääkseen loppuhinnan houkuttelevana ja katteen kohdillaan on siis järkevää juuri tällaisen näkymättömän kustannuksen osuutta leikata... ...mikä halvan hinnan lisäksi valitettavan usein taitaa tarkoittaa olematonta palvelua.

Onko tästä siis välttämättä seurattava johtopäätöksen, että Suomeen on istutettava juomarahakulttuuri tai sitten tyydyttävä itsepalveluyhteiskuntaan?

Kuulunen enemmistöön, kun haluan uskoa, että niin ei tarvitse olla, vaan että hyvä palvelu voi tehdä itsensä kannattavaksi: Liikkeeseen, jossa palvelu on hyvää ja ystävällistä, on mukava tulla uudelleenkin. Tämä kyllä edellyttää jotain sekä kauppiaalta, asiakkaalta että palvelutyötä tekevältä. Esimerkiksi: Kauppiaan pitää luottaa siihen, että asiakas arvostaa palvelua ja ystävällisyyttä. Asiakkaan pitää suosia sitä liikettä, joka tarjoaa hyvää palvelua, ja kertoa siitä kaverillekin. Palautetta pitää antaa silloin kun siihen on aihetta, ja palvelua voi toki pyytää, jos sitä ei muuten saa. Ystävällinen tervehdys, arvostava kiitos ja vilpitön hymy päälle on jo hyvä alku!

Ja hei!  - verkossakin voi toki olla ystävällinen.

P.S. Joissain maissa on ihan ok maksaa tippikin luottokortilla, joten sen takia ei setelinkuluttajaksi tarvitse ulkomaillakaan ryhtyä.


Topi Koskinen on vapaa kirjoittaja ja ajattelija, joka kirjoittaa mm. yhteiskunnallisista ja ympäristöteemaan liittyvistä aiheista. Palkkatyössään Topi toimii käyttäjäkeskeisen tuotesuunnittelun asiantuntijana matkapuhelinpalveluille.

Valjaista Sallin päälle

Parisen viikkoa sitten olin lasten kanssa kokeilemassa kaljakorikiipeilyä. Tai oikeammin silloin puhuttiin limsakorikiipeilystä. Ideahan on se, että kiipijä pinoaa koreista allensa mahdollisimman korkean tornin, jonka kaaduttua jäädään yläilmoihin valjaiden varaan roikkumaan (kts. kuva).

Paria päivää aiemmin kangistunut selkäni ei kuitenkaan moisesta tempusta innostunut. Sen jälkeen onkin syöty särkylääkettä ja lopulta tuli vastaan työergonomiankin parantaminen. Kunnon työtuoli voisi tehdä hyvää.

Vaan minkälainen? Eri tahot olivat jo aiemminkin liputtaneet satulatuolin puolesta ja nyt itsekin jo aloin ajattelemaan siihen siirtymistä. Onneksi löytyy tuttuja alalta ja pari päivää sitten kävin hakemassa Salli Satulatuolin itselleni viikoksi lainaan.

Kyllähän myyjä kävi läpi oikeat istuma-asennot ja puhui yleisestikin työergonomiasta. Eipähän ne minulle silti päähän jääneet kun istumakokemusta ei tuolista lainkaan ollut kertynyt. Kahden päivän istumisen jälkeen pläräsin eilen päivän päätteeksi lopulta Sallin sivustoa ja tuolissa roikkuvaa läpyskää. En ollut istunut lainkaan niinkuin olisi pitänyt!

Ja alkaapa näyttämään, että työpöytäkin pitäisi uusia korkeussäädettäväksi, jos todellista ergonomiaa haluaa. Joka tapauksessa oikeassa istuma-asennossa nykyinen pöytä jää liian kauaksi (jalat eivät mahdu alle) ja läppäri liian alas (liian lyhyet kädet).

Nyt ainakin näyttää siltä, että satulatuoli ei ole minulle sopiva vaihtoehto sillä pöytää en näin tuoreeltaan ala vaihtamaan. Toisaalta olen täysin vakuuttunut, että Salli on loistava ja laadukas tuoli - toisenlaiseen tilanteeseen. Ja nämä molemmat selvisivät lyhyellä koekäytöllä.

Mitäs jos tätä kokeilumahdollisuutta ei olisi ollut?

Kenties yllättävää, mutta näen että Internetin asema olisi ensiarvoisen tärkeä. Ilman koekäyttöä olisin joko ostanut Sallin - tai sitten en. Jos Sallin www-sivustolla olisikin kuvia ja videoita ergonomiasta sekä istuma-asennoista, uskoisin oivaltaneeni pöytäasian jo ennen ostopäätöstä.

Eikä Salli ainoa asia ole, jolle koekäyttö voi olla aika merkittävä juttu. Vaan kuinka pystytään tarjoamaan asiakkaalle riittävästi - ja huom! - olennaista informaatiota tuotteesta. Pitääkö asiakkaan olla ammattilainen? Vai ollaanko tilanteessa, että asiakkaat eivät vaan osaa ostaa?

Olenkohan minäkin pätkätyöläinen?

Harvassapa ovat ne päivät, että pystyisin (joutuisin?) tekemään kaikki hommat yhteen soittoon kahdeksan ja neljän välillä. Ja harvassa ne viikot, että olisin kaikki päivät toimistolla työn ääressä.

Tänäkin aamuna tein ensimmäisen työrupeaman jo ennen kuin muu perhe heräsi. Upea fiilis katsella kaunista syysaamua ja auringonnousua. Mieli lepää ja ajatus kulkee. Eikä soi puhelin. Tunnin jälkeen onkin hyvä siirtyä puuronkeittoon ja aamupalahetkeen lasten kanssa. Josta tie vie palaveriin, asioille, puhelimeen... Mutta välillä myös ruoanlaittoon, ruohonleikkuuseen ja niin edelleen.

Jo nyt tiedän tästä päivästä ja tästä viikosta tulevan useiden eri työpätkien kokonaisuus.

Ja kyllä, tiedän että pätkätyöläisellä yleensä tarkoitetaan hieman muuta kuin mitä minä tässä kirjoitan.

Otin tämän aasinsillan aiheeksi, koska ottaa päähän negatiivinen leima, mikä pätkätyöasiaan liittyy ja kielteiset adjektiivit, jotka aiheeseen oheistetaan: epävarmuus, turvattomuus, epätietoisuus. Jotka ovat niitä normaaleja asioita, mitkä oleellisesti kuuluvat pätkätyöimagon vastakohtaan: yrittämiseen. Ja jos oikein tarkastellaan, kenenpä meistä elämä olisi niin varmaa? Tai turvallista? Kuka meistä tietää missä kymmenen vuoden päästä olemme? Tai edes ylihuomenna? Olipa sitten virka tai pätkätyö.

Minä ainakin nautin siitä, että pystyn pätkittämään päiväni ja viikkoni - ja vuoteni. Kiitetään siitä sitten kaitselmusta tai sattumaa, vaiko hyvää tuuria, olen kuitenkin onnellinen voidessani rytmittää töitäni sopivasti pätkiin ja ottaa aikaa vaikkapa jo mainitun puurohetken yhteydessä lasten kanssa. Enkä tästä aio tinkiä pitkässäkään juoksussa. Kuka sanoo, että olisin onnellisempi, jos tietäisin työskenteleväni nykyisissä hommissa seuraavat kolmekymmentä vuotta?

Yritän myös muistaa, että tämä on minulle sopiva juttu, ei ehkä sinulle.

Aion kuitenkin jakaa mielipiteitäni jatkossakin, tästäkin aiheesta. Sillä näkisin mieluusti arvostavan asenteen kaikenlaista työtä kohtaan. Ja hyväksyntää siitä, että työtehtävät ja -ajat ovat erilaisia. Myös työsuhteet. Osaltani voin ainakin herättää asiasta keskustelua.

Pätkätyö voi olla hyvä juttu. Paljoltihan kyse on siitä, miten siihen asennoidut. Ajattelepa vaikka muusikoita, maalareita, urheilijoita, kirjailijoita - pätkätyöläisiä suurin osa! Kokevatko he sen huonona?

Miksi Suomeen tarvitaan menestyviä yrityksiä?

Simppeliä matematiikkaa vasta-alkajille:

Yhteisöveroprosentti on "26% yhteisön verotettavasta tulosta." Eli jos yrityksen verotettava tulo on 10.000 euroa, maksaa yritys veroa 2.600 euroa.

Sadasta tonnista yritys maksaa veroa 26.000 euroa. Miljoonasta 260.000 euroa.

Yli neljännesmiljoonan verotuloilla pystytään muuten rahoittamaan aika pirun paljon paremmin ja parempia palveluita kuin reilulla kahden ja puolen tonnin veroilla.

Mutta yhteisöverotulothan ovat vain yksi näkökulma asiaan.

Jos yritys menestyy, se tarkoittaa lisää työpaikkoja. Mikä tarkoittaa enemmän tuloveroja. Ja jos yritys menestyy, se käytännössä tarkoittaa korkeampia palkkoja.

Suomeen tarvitaankin lisää rikkaita.

Lisää varsin simppeliä matematiikkaa:

Jos lapsettoman tamperelaisen palkansaajan bruttopalkka on 3.000 euroa kuussa, lasketaan ennakonpidätyksen perusprosentiksi 25%. Tällöin palkansaaja maksaa veroa 9.375 euroa vuodessa. Jos taas samaisen kaverin bruttopalkka onkin 6.000 euroa kuussa, nousee veroprosentti jo kolmenkymmeneen viiteen prosenttiin. Ja veroja kertyy vuodessa maksettavaksi 26.250 euroa.

Eli tuplaamalla bruttopalkka nousee maksetun veron määrä lähes kolminkertaiseksi. Jolla rahoitetaan jo paljon enemmän niitä haluttuja palveluja.

Ja jos mennään niinkin huimiin summiin kuin esimerkiksi 28.235 euroa, nousee veroprosentti neljäänkymmeneen seitsemään prosenttiin (47%). Siis melkein puolet palkasta menee veroihin. Joita vuodessa palkansaaja maksaa 165.880,63 euroa.

Ei paha meidän muiden kannalta. Tuolla summalla säästetään jo aika montaa opettajaa lomautuksilta.

On siis minun (julkisia palveluita käyttävän) etu, että Suomesta löytyy kovapalkkaisia (palveluiden rahoittajia) palkansaajia.

Yhden Järvisen tilalle kun tarvittaisiin 18 kappaletta kolmen tonnin mattimeikäläisiä, että saataisiin saman verran veroja kerättyä.

Ja mikä on vielä kiva juttu menestyvissä yrityksissä ja isotuloisissa? Ne monesti sijoittavat voittojaan hyväntekeväisyyteen. Niin kuin esimerkiksi pitkäaikaissairaisiin lapsiin ja heidän perheisiin.

Eivät toki kaikki. Ja siinähän onkin yksi haaste, kuinka saada yhä useampi tukemaan heikompiosaisiaan.

Mutta mitä enemmän on hyväosaisia, sitä suurempi todennäköisyys on edellisen kaltaisten esimerkkien toteutuminen.

Ei se ole sinulta pois, jos joku toinen menestyy - päin vastoin.

Eli. Lisää menestyviä yrityksiä ja hyvätuloisia ihmisiä Suomeen. Siitä me hyödymme kaikki.