Facebook ja verkkokauppa

Facebook, Twitter, Qaiku, YouTube, Wikipedia, Blogger, Ning, LinkedIn... lista tuntuukin yhtäkkiä aika pitkältä. Onko sosiaalisessa mediassa kyse uusista teknologioista ja niiden päälle tehdyistä palveluista vai mistä? Kaikki em. palvelut ovat varsin lyhyen ajan sisällä mullistaneet jopa satojen miljoonien ihmisten tapaa kommunikoida ja saada sekä välittää informaatiota.

Kun itse liityin Facebookiin vuoden 2007 lopulla, ei ainakaan minulla ollut kovinkaan selkeää kuvaa mitä palvelulla oikein pitäisi tehdä. Reilun parin vuoden aikana siitä on tullut merkittävä osa päivittäistä elämää; ei vain ajan tuhlaamiseen vaan ennen kaikkea viestintävälineenä. Facebookin kautta olen saanut mieltä askarruttaviin kyselyihini vastauksia, Vilkas Groupille olemme saaneet alihankkijoita, olenpa kuullut jopa vakituisia rekrytointejakin tapahtuneen Facebookin kautta.

Twitteristä on tullut itselleni tärkein yksittäinen uutiskanava. Kahdet kaupat jopa olen tehnyt sen kautta. Wikipediaa käytän hyvin usein hakiessani tietoa milloin mistäkin ja YouTube-videot ovat täysin arkipäivää jo lukuisilla verkkosivustoilla.

Miten tämä kaikki sitten koskettaa verkkokauppiasta? Hyvä kysymys – ja vastauksen joudut itse itsellesi antamaan. Sitä miettiessä kannattaa pitää mielessä, että milloinkaan aikaisemmin maailmanhistoriassa ei ole ollut näin helppoa pitää yhteyttä näin monien ihmisten välillä. Huono sana kaikuu kauas – joskin myös hyvä. Yhtä ja yleispätevää sosiaalisen median strategiaa ei ole olemassa, eikä edes tarvetta. Sosiaalinen media kun muodostuu yhteisöllisyydestä; yksittäisten ihmisten vuorovaikutuksesta. Silloin ei ole mahdollista eikä järkevää asettaa omaa tai muiden toimintaa muottiin, vaan sosiaalisessa mediassa pitää elää mukana, eli olla aidosti läsnä.

Sosiaalinen media ei ole yritysten välistä vuorovaikutusta vaan sen on (yrityksissä työskentelevien) ihmisten välistä vuorovaikutusta. Sosiaalisen median eri palveluiden kautta voit aktiivisesti olla siellä missä asiakkaasikin. Et kuitenkaan huutamassa, vaan kuuntelemassa ja keskustelemassa. Aidolla kommunikoinnilla asiakkaidesi kanssa sinulla on mahdollisuus rakentaa erittäin toimivaa ja sitoutunutta asiakassuhdetta. Mikäs sen parempaa asiakaspalvelua tai markkinointia olisikaan?

"Kauppaan pitää päästä autolla!"

Kauppalehti kertoo kuinka Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki kritisoi miten vaikeaa Suomessa on rakentaa kauppaa. Halmesmäki vertaa kaupan ympäristövaikutusten arvioinnin lähenevän jo ydinvoimalan suunnittelua.

No mutta, sehän on hyvä asia!

Kaupan ympäristövaikutukset nimittäin ovat mittavia. Ainakin jos puhutaan hypermarketeista. Halmesmäki itse toteaa, ettei "ole realismia, että juomakorien, wc-paperisäkkien tai maitokassien kanssa kuljetaan junissa tai busseissa." Tosin hän jatkaa, että "näille ostoksille pitää päästä autolla".

Miksi?

Miksei Halmesmäki näe asiaa kuten SOK:n uusi pääjohtaja Kuisma Niemelä, joka lauantain Aamulehdessä painottaa sähköisten asiointikanavien merkitystä toteamalla, että S-ryhmän pitää perustaa verkkokauppa? Miksi Kesko haluaa pakottaa kuluttajat autoilemaan? Minä ainakin mieluummin odottelisin jakeluauton tuomaa ruokakassia kotiini.

Näinhän moni muukin toivoo. Jos on uskomista Googlen maajohtaja Anni Ronkaiseen. "Suomessa sähköinen kauppa on hyvin kehittymätöntä. Eräs syy on vähittäiskaupan keskittyminen. Kaupassa ei ole tasapäistä kilpailua", sanoo Anni Kauppalehdessä. "Loppukäyttäjän kannalta tämä on surullista, sillä he ostaisivat verkosta" Ronkainen jatkaa.

Mutta kaipa tilanne on kuitenkin parempaan kehittymässä. Isot (monopoliasemassa?) olevat ketjut eivät voi enää mellastaa kuin ennen. Maailma muuttuu, ostokäyttäytyminen muuttuu. Vaikka kuinka vanhat jäärät pyristelisivät vastaan.

Siis Matille vinkki: verkkokaupan rakentaminen ei ole vaikeaa. Se on tahdon asia.

We apologize for the inconvenience

"Your account is temporarily unavailable due to site maintenance. It should be available again within a few hours. We apologize for the inconvenience."

Muutama viikko sitten Spotify oli alhaalla joitakin tunteja lauantai-iltana.

Twitter kärsii kaikenmoisista ongelmista joiden tilaa voi seurata status-sivulla.

Wikipedian palvelimet ylikuumenivat tällä viikolla ja palvelu oli poissa pelistä kolmisen tuntia.

Facebook-tilini on pois käytöstä muutamia tunteja ylläpidon vuoksi.

Hämmästyttävän iso osa ajasta työn tai muun tekemisen ohessa linkittyy tavalla tai toisella varsin uusiin, yleensä ilmaisiin Internet-palveluihin.

Mitäs sitten kun ne ovat rikki? Olenko varautunut siihen?

Putoavia jääkimpaleita varoessa voi saada elämyksiä

Kevät tulee, se on varmaa. Koska ja minkälainen - sehän jää nähtäväksi!

Lumien sulamista odotellessa olen alkanut vilkuilemaan ylöspäin. Senkin takia, että paikoin talojen kattojen reunoilla roikkuu varsin pahaenteisen näköisiä lumi- ja jääkimpaleita. Välillä tuntuu olevan syytä vaihtaa toiselle puolen katua, vaikkei tilanne siellä välttämättä ole yhtään sen parempi.

Tästä kuitenkin aasinsilta varsin väkinäiseen vertauskuvalliseen ajatteluun...

Kävelet sitten Tampereella tai Helsingissä, Turussa tai maailman turuilla, on aika mielenkiintoista katsoa tuttuja taloja uusin silmin. Ei tarvitse muuta kuin nostaa silmät sohjoisesta maasta hieman ylöspäin ja tarkastella minkäslaisia rakennuksia sitä tutustakin kaupungista oikein löytyy.

Normaalisti kun taloista kiinnittyy huomio lähinnä kivijalkaan, voi kokea jopa elämyksiä huomatessaan välillä mitä kauneimpia yksityiskohtia - mutta myös nähdessään talot ja korttelit kokonaisuuksina.

Ilmiöhän on tuttu kun käy lomamatkalla vieraassa paikassa. Katse automaattisesti hakeutuu maisemaan ja näkymiin, joita ei ennen ole nähnyt ja tylsiäkin rakennuksia katselee ihan mielellään.

Kotinurkilla moiseen hämmästelyyn ei ole tarvetta. Vai olisiko sittenkin?

Ja nyt se väkinäinen vertaus:

Kuinka usein katsot omaa arkeasi uusin silmin, ikään kuin ulkopuolisena, turistina? Mitä huomaisit jos kaikki ei olisi niin tuttua? Mikä on hyvää, mikä huonoa? Mitä puuttuu, mikä on turhaa?

Suosittelen lähtemään turistikierrokselle omaan arkeesi.

Vaikka kaikki muuttuu, mikään ei muutu.

Kaikki mikä on olemassa, pohjautuu johonkin mikä on ollut aiemmin.

Kaikki mitä teen, ottaa mallia siitä mitä on tehty aiemmin.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken pitäisi pysyä samanlaisena tai että kaikki pitäisi tehdä kuten ennenkin. Mutta on hyvä ymmärtää, ettei nykyaika - tämä hetki - ole erillään menneisyydestä.

Kun katson verkkokauppaa, on helppo nähdä kuinka verkkoon on siiretty jo aiemmin ollut itsepalvelumyymälätoimi. Itsepalvelumarketit puolestaan pohjautuvat kyläkauppojen rakenteisiin, jotka puolestaan ovat vain sisätiloihin siirrettyjä torikojuja.

Kuinka moni asia tulee tehtyä tietyllä tavoin vain sen takia, että niin on tehty ennenkin? Voisiko tapahtumaketjua muuttaa? Onko tarpeellista tehdä niin kuin nyt tehdään?

Mikä se on se perimmäinen tarve verkkokaupan tai marketin tai kyläkaupan tai torikojun taustalla? Tietenkin kaupankäynti - myyminen ja ostaminen.

Miten muuten sen voisi tehdä kuin sitä nyt tehdään?

Kyllä taas suomalaista pienyrittäjää höynäytetään

Osallistuimme kuluvan viikon keskiviikkona Myymälä-messuille yhdessä ProCountorin ja Tammerkosken tilipalvelun kanssa esittelemässä verkkokaupoille suunnattua taloushallintopalvelua. Vaikkeivat messut tainneet mikään yleisöryntäys olla, kävi osastollamme ihan mukavasti vieraita ja loistavia juttutuokioita vietimme uusien ja vanhojen asiakkaidemme kanssa.

Vaan kyllä sydäntä riipaisi kun juttelin erään yksityisyrittäjän kanssa, joka pari kuukautta sitten oli vihdoin uskaltautunut lähteä toteuttamaan verkkokauppaa pitkällisen pohdinnan jälkeen. Koska verkkokauppa-alasta ei hänellä mitään aikaisempaa tuntemusta (luonnollisestikaan) ollut, hän oli päätynyt tekemään sopimuksen ilmaisesta verkkokaupasta.

Hetkinen - ilmainen verkkokauppa... Mitenkäs se nyt menikään, olikos niitä ilmaisia lounaita vai ei?

Melkeinpä itku kurkussa yrittäjä selitti kuinka toivotonta tällä ilmaisella verkkokaupalla on yrittää tehdä yhtään mitään. Ja mikä pahinta, ei se kovin ilmainen sitten ollutkaan.

Kyseessähän on siis yhteystietoyritys Directa Oy:n lanseeraama verkkokauppapalvelu, jossa Directa tarjoaa tuhannelle nopeimmalle verkkokaupan perustamisen ilmaiseksi; avaimet käteen -periaatteella. No, tapaamalleni yrittäjälle toimitetut avaimet eivät tainneet oikein sopia mihinkään oveen.

Verkkokaupan perustamisen jälkeen Directa laskuttaa ylläpidosta 39 euroa kuussa. Plus alvi. Plus seitsemän (7) prosenttia verollisesta bruttomyynnistä!

Nopea laskutoimitus kertoo seuraavaa:

• Jos perustan Directan verkkokaupan "ilmaiseksi" ja verkkokaupan liikevaihto on erittäin pientä, esim 1.000 euroa/kk, tarkoittaa se todellisiksi verkkokaupan kk-kuluiksi 124,40 € + alv 22%.
• Jos liikevaihto nousee 5.0000 euroon, nousee verkkokaupan veroton kk-kulu 466 euroon.
• Ja jos homma alkaakin rullaamaan ja liikevaihto nousee 20.000 euroon, on "ilmaisen" verkkokaupan kk-kulu jo 1.747 € + alv 22%.

 No, eipä siinä mitään, kyllähän liiketoiminnasta syntyy kuluja ja laadusta kannattaa maksaa.

Mutta ennen kuin sitoudut moiseen komissiomalliin, otapa selvää saatko rahoillesi laatua ja vastinetta. Etpä meinaan taida Directalta moisia saada.



Ainakaan Googlen ja kuulemani mukaan. Googleen kun laittaa hakusanaksi Directa, ensimmäiset kolme tulosta ohjaavat Directan omille sivuille, ja kaikkien linkkien vieressä paistaa WOT:n punainen pallo mikä tarkoittaa WOT-yhteisön mukaan, että sivu ei ole luotettava. Seuraavat linkit sitten käsittelevätkin erilaisia tietoja mm. Suomen yrittäjien aikeesta viedä Directa-tapaus oikeuteen, "yrityshakemistokusetuksesta", hyvän liiketavan vastaisesta toiminnasta...

Niinhän se taitaa olla, että kaikki potentiaalinen businessmahdollisuus synnyttää kylkeensä myös niitä lieveilmiöitä. Mutta toivoisinpa sinulta hyvä yrittäjä hieman a) vaivannäköä selvittää yrityksen taustoja, b) viitseliäisyyttä tutustua kunnolla aiheeseen ja c) realismia ymmärtää, ettei niitä ilmaisia lounaita ole.

Ei metalliverstas muutu yhdessä yöksi verkkokaupankäynnin asiantuntijaksi, eikä muutu vaikka insinööritoimistokaan. Ei kyllä muutu hakemistopalveluyrityskään.

Verkkokaupankäynti ei ole tekninen asia

Olen vuosien varrella tavannut satoja yrittäjiä ja yritysten edustajia. Keskustelut pääsääntöisesti ovat pyörineet verkkokauppa-aiheen ympärillä. On kuitenkin eräs asia, josta olen vuosia ollut huolissani ja siitä lukemattomat kerrat puhunut. Lienee siis paikallaan ottaa aihe esille tässäkin blogissa:

Verkkokaupankäynti ei ole tekninen asia
Verkkokaupankäyntiä tuntuu leimaavan monet ennakkoluulot, asenteet ja virheelliset käsitykset. Yksi yleisimmistä olettamuksista edelleen tuntuu olevan, että verkkokaupankäynti on teknologista toimintaa, johon tarvitaan IT-osaamista.

Jos yrittäjä on perustamassa myymälää, tarvitsee hänen hoitaa myymälään asianmukaiset kalusteet, kassajärjestelmä, ikkunateippaukset jne. Myymälässä tarvitaan valaistusta, sähköjä, tietoliikenneyhteyksiä – kaikkea mitä ymmärrämme normaaleiksi asioiksi kun puhutaan liiketilasta. Harva liikkeenhoitaja on kuitenkaan talotekniikan insinööri. Eikä pidäkään olla! Sitä varten löytyy sähkömiehet, teleoperaattorit ja kiinteistöyhtiöt.

Miksi siis verkkokauppa olisi sen erikoisempi asia? Toki toimintaympäristö on erilainen ja sillä on omat erityispiirteensä ja rajoitteensa, mutta itse liiketoiminta on edelleen se tärkein asia. Sen vuoksi kauppiaan tulee keskittyä omaan ydinosaamiseensa – liiketoimintaan – ja jättää verkkokaupan tekniset murheet niiden hoitoon keskittyneille yrityksille.

Paljon on kuitenkin asioita, joita voi ja kannattaa tehdä itse. Suurin osa niistä on silti normaaliin bisnekseen liittyvää, jotka eivät vaadi teknistä osaamista vaan liiketoimintavainua, vaistoa.

Eli. Verkkokaupankäynnissä - nimensä mukaisesti - on kyse kaupankäynnistä. Tällöin se tärkeä juttu on liikeidea. Ja sen toteuttaminen. Hyvä teknologia voi olla tässä avuksi, mutta se ei ole itseisarvo. Hyvää teknistä osaamista ja palvelua voit ostaa ulkoistettuna, yleensä se on myös se paras tapa.

Mutta liikeidean pitää tulla yrityksen sisältä. Sitä et voi ostaa.

P.S Viitaten edelliseen kirjoitukseen. Kuinka usein ne tärkeät kysymykset jäävät kysymättä - vähintäänkin vastaamatta - koska huomio kiinnittyy oman olotilan detaljeihin?

V***u kun v**uttaa

Kova olen minäkin rutisemaan kun ei joku toimi. Niin kuin nyt vaikka tämä VR:n uusi wlan Pendolinoissa. Mikä on ihan älyttömän hyvä juttu. Paitsi että se pätkii jatkuvasti. Ja yleensä aina juuri silloin kun olisi jotain kovin kovin kovin tärkeää työn alla.

Eipä siis pala hermot. Palaa niin pahasti, että olen valmis syöksemään koko julkisen liikenteen alimpaan helvettiin ja siirtymään aivan täydellisesti yksityisautoilijaksi.

No, onneksi taas tilanne päässä rauhoittuu ja pystyn kenties arvioimaan tilannetta hieman rationaalisemmin. Kunnes taas kiehahtaa.

Mitä tämä kertoo minusta?

Ainakin sen, että pikkuasiat joskus keittävät yli. Olisi siis varmaankin syytä katsoa taas sitä big picturea. Kumpi on oleellisempaa: se, että VR laittaa resurssejaan ja eurojaan minun wlanin korjaamiseen vai siihen, että junat kulkevat ja toivon mukaan vielä ajallaan?

Mutta kun haluan molemmat! Meissä ihmisissä (lue: minussa) taitaa olla se paha puoli, että mikään ei riitä.

Kysytäänpä toisin.

Pitäisikö laittaa rahaa tietoliikenneyhteyksien kehittämiseen vai lasten ja nuorten hyvinvointiin? Vai molempiin? Ovatko ne edes toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja? Sillä eikö Suomen pitäminen infraltaan kehityksen kärjessä tue pitkällä aikajänteellä koko maan kilpailukykyä ja sitä kautta kaikkien kansalaisten - nuorien ja vanhempien - hyvinvointia?

Vai tukeeko? Mitä tapahtuu some-lapsille? Onko nopeiden yhteyksien ympäristö uhka perheillemme? Kuka kohtaa lapset aidosti ja huolehtivasti?

Hitostako minä oikeita vastauksia tiedän!

Tällaisten kysymysten rinnalla tuntuu joskus niin yhdentekevältä miettiä uusia palvelukehityshankkeita verkkokauppoihin. Tai miettiä mitä markkinointitoimenpiteitä tänä vuonna tehdään.

Silti niitä pitää pohtia. Sillä niin se vaan taitaa olla, että pitää tehdä sitä työtä/missiota, minkä itse oikeaksi kokee. Paha on minun muille mennä kertomaan kuinka oikeasti kuuluu ajatella. Ken kokee kutsumusta parantaa liiketoiminnallisia edellytyksiä tässä maassa - ole hyvä, tee työsi! Sinä, joka olet huolissasi lapsista - tekemistä kyllä riittää.

On suuri rikkaus, että niin olemme erilaisia. Toiselle on tärkeää toinen, toiselle toinen. Yhteistä lienee parempaan pyrkiminen.

Paitsi jo toivonsa menettäneille. Mutta heistäkin pitää välittää.

Joten kun ensi kerralla alkaa 3G-mokkula kanssani tappelemaan, osaan - toivon - pysähtyä kysymään: miksen voi suunnitella ajankäyttöäni toisin, tarvitseeko olla aina online? Miksi ottaa turhaa pulttia asiasta, josta mieluummin voisin antaa vaikka asiallisen palautteen palvelutarjoajalle.

On vaan niin paljon helpompaa suunnata vihansa/intohimonsa/kyynisyytensä oman itsensä hyvinvointiin. Kuin vaikka käyttää 0,7 % ajastaan muiden auttamiseksi tai edes palveluiden kehittämiseksi.

Mutta kyllä voi olla yhtä aikaa kiinnostunut bisneksestä ja ihmisistä. Taidanpa siis ensi kerralla kuitenkin mennä junalla ja ottaa wlanittoman paikan, jättää nettitikun salkkuun ja keskittyä tähän ajatukseen.

Ismo Alanko: Vittu kun vituttaa

Olenko tosissani?

Tämä blogi täyttää kohta puoli vuotta. Eipä ole paljon se.

Vaan onpa puoleen vuoteen paljon asiaa mahtunut. Enpä silti osannut blogisivua perustaessani ja nimeä miettiessäni lähellekään arvata, mitä nimi vielä tulee kantamaan.

Oletko tosissasi?

Tuo kysymys on sen jälkeen monen monta kertaa heitetty eteeni. Milloin kollega, milloin asiakas. Toisinaan kumppani, joskus jopa kilpailija.

Useimmin olen saanut kuitenkin kysyä sitä itse itseltäni. Olenko tosissani?

Ei ole helppo kysymys jos siihen aikoo rehellisesti vastata - riippumatta kysyjästä. Asiakkaamme ovat välillä sitä täysin perustellusti peräänkuuluttaneet; asiakkaan näkökulma tuo omaan ulottuvuuteen välillä täysin uudet ajattelumallit, asiakastahan ei kiinnosta selitykset, ei edes se olenko tosissani vai en. Asiakasta kiinnostaa, täyttääkö palvelu tarpeen. Ja mieluummin vielä jopa ylittääkö.

Jolloin joudun kysymään itseltäni: olenko tosissani?

Tosissani mistä? Työstä? Rahasta? Palvelusta? Elämästä?

Jos jotain olen näiden kuukausien aikana aiheesta oppinut, kyse on lupauksesta. Mitä olen luvannut? Pidänkö lupaukseni: olenko tosissani lupauksen suhteen?

Olenko tosissani: pidänkö kiinni siitä mitä olen luvannut?

Työ sitoo aikaa ja vapaa-aika luo rappiota

Viikonloppuna sattui korviini kuulumaan kaupan tuulikaapissa yksi lausahdus muutaman hengen keskustelusta. En mitenkään tietoisesti pyrkinyt tätä vieraiden ihmisten jutustelua kuuntelemaan, mutta enpä voinut välttyäkään huomioimasta ytimekästä näkemystä, jonka eräs turinakumppani ilmoille heitti: "kyllä se työ vaan sitoo niin kamalasti".

Niin, tämä on ihan tosi. Tottahan työ sitoo tekijäänsä.

Vaan onko se sitten niin huono asia? Miksi työhön pitää suhtautua niin negatiivisesti? Eihän tarvitse kuin seurata käynnissä olevaa lakkokeskustelua, niin huomaa kuinka typerällä tavalla asetetaan vastakkain yritys ja työntekijä - ja samaan aikaan unohdetaan tärkein: miten parannettaisiin kokonaisuutta.

Elinolojamme ja yhteiskunnan tilaa ei paranneta työtä ja vastuuta tai riskiä vähentämällä (pakoilemalla). Päinvastoin, jokaiselta pitäisi vaatia paljon enemmän (parempaa). Tehdäänkö vain se, mikä on pakko, vai kenties itseään likoon laittaen?

Työ on aina riski
Maailma ei ole varma paikka. Vaatimalla varmuutta epävarmoissa oloissa vain entisestään horjutetaan epätasapainoa, mikä omalta osaltaan kiihdyttää heittelyä. Varmuus toisaalla kun lisää epävarmuutta muualla.

En silti sitä sano, etteikö oikeuksistaan joskus pitäisi pitää kynsin hampain kiinni. Tai jopa vaatia enemmän. Mutta realistisuus peliin, muuten ei matka ole pitkä. Epärealistisen varmuuden vaatimisen sijaan energian voisi käyttää oman työn tuottavuuden parantamiseen. Tämä strategia hyödyntää kaikkia, ei vain toista osapuolta.

Vapaa-aika luo rappiota
Tai ainakin liika sellainen. Jos työ kerran sitoo ihmistä haitaksi asti, mitä työhön käytetyllä ajalla sitten tekisi? Olisi vapaaherra? No, jos tutustuu maailmanhistoriaan, ei ole vaikea löytää suurinta turmeltuneisuutta ja rappiota juurikin niistä ajoista, paikoista ja ihmisistä, joissa ei työhön ole ollut tarvetta.

Sama pätee edelleen. Kuninkaalliset huoneet, turhat julkkikset, hyperrikkaat jälkeläiset, suomalaiset iltapäivälapset... Ei raha tuo onnellisuutta. Ei vapaa-aika tuo onnellisuutta. Onnellisuutta tuo tarpeellisuus. Minä haluan olla tarpeellinen, minä haluan olla tarvittu.

Silti, kohtuus tässäkin. Perheen uhraaminen uran edelle luo lyhytkestoista onnellisuutta ja korkeintaan vain yhdelle osallistujalle. (Lieneekö tässä yksi perusongelmamme - olemme niin kovasti joko-tai-ihmisiä. Joko on tai off.)

Ole hyödyllinen, älä hyödyke
Miten siis tasapainoilla tämän kaiken kanssa? Taas kerran kysyn: miksi olet siinä missä olet? Vai voisiko olla vaihtoehtoja?

Käytkö töissä vai teetkö töitä? In English: work or job?

Jos työ sitoo sinua liiaksi, voitko tehdä asialle jotain? Voitko tehdä työtä, joka ei vain ota, vaan myös antaa? Voitko itse luoda itsellesi työpaikan? Voitko lähteä toteuttamaan haaveitasi? Voitko edes tunnistaa haaveitasi? Voitko ymmärtää itseäsi?

Eipä yrittämistä Suomessa liian helpoksi ole tehty. Silti se voi olla hyvä vaihtoehto tilanteessa, jossa palkkatyö ei toimi.

Kenen on vastuu?
Moni kaupunki ja seutukunta kärsii paraikaa teollisuuden alasajosta ja maailmantalouden syöksykierteestä. Työpaikat menevät alta ja koditkin ovat liipaisimella. Taas kerran. Tämähän on toistunut monta kertaa, itsekin hyvin muistan 1990-luvun alun, jolloin tyhjiä teollisuushalleja oli tarjolla oikealla ja vasemmalla. Vaikka elämme jatkuvan muutoksen ja uudistumisen keskellä, voisimme silti ottaa menneestä opiksemme. Vaan emmepä taida ottaa.

Mieluummin huudamme syyllistä esiin. Kuka tästä kaikesta vastaa? Kenet voidaan naulita ristille?

Karu totuus löytyy peilistä. Etpä sinä tietenkään voi taistella amerikkalaisia tai islantilaisia pankkeja vastaan, mutta sinulla - ja vain sinulla - on vastuu omasta elämästäsi. Hyväksy epävarmuus. Hyväksy muutos. Hyväksy force majeur. Lapset sysäävät vastuun muille. Aikuiset vastaavat itse omista tekemisistään.

Eli sori vaan, mutta ruikutus ei auta. Työn tekeminen auttaa. Jos ei muuten, niin ala itse oman itsesi työnantajaksi. Ja jos olosuhteet eivät ole hyvät, huomaat myös, ettei lakkoilu paljoa auta. Vaatimalla itseltäsi ja muilta parempaa (se on: työnteon tuottavuuden parantaminen), se auttaa.

Ja tästä kaikesta saa ja pitääkin olla eri mieltä.

Juha on tosissaan

Näin hiihtoloman kunniaksi päästän itseni - ja sinut helpolla - pitäytymällä varsin lyhyissä kirjoituksissa. Ehkäpä sitä lasten kanssa puuhaillessa itsekin oppii kiteyttämisen taitoa, eli ei ole pakko venyttää pientä asiaa pitkäksi, kelvollisen blogauksen mittaiseksi kirjoitukseksi.

Tästä muuten kiitos myös Seth Godinille, joka hänkin tarpeen mukaan pystyy jättämään sanomisensa riittävän lyhyeksi.

Asiaan.

Maailman paras suomalainen soitinrakentaja on Juha Ruokangas. Tosin tuntuu jopa vähättelevältä käyttää termiä soitinrakentaja, koska ainakin minun pääni sisällä se aiheuttaa ikävän mielikuvan keski-ikäisestä miehestä, joka pienessä pölyisessä kopissa höylää sätkä suussa puupalasta ne samat kuteet päällä, joissa parannettiin maailmaa 80-luvun lopun kesäfestarien kaljateltoissa.

Ei pahemmin pieleen voisi mennä Juhan kohdalla. Juha is a businessman.

No, eiköhän Juhakin festarinsa ole kolunnut, mutta tiedän, että Juha on tosissaan. Viidentoista vuoden yrittäjyyden aikana Ruokangas Guitars on nimittäin näyttänyt kyntensä niin tuotekehittelyssä, valmistusprosesseissa, markkinoinnissa, kansainvälistymisessä kuin ylipäänsä edelläkävijyydessä.

Internet-presenssistä puhumattakaan.

Kun muualla maailmassa vasta ihmeteltiin mikä Internet on - oli www.ruokangas.com jo olemassa. Kun YouTubesta alettiin puhumaan - Ruokangas jo siellä esitteli kitaramallistoaan. MySpace? Twitter? FaceBook? Of course.

iPhone? Yep.

Internet-alalla olevana ihmisenä vilpittömästi kadehdin Juhan kykyä hyödyntää luontevasti ja toimivasti näitä "nykyajan hömpötyksiä" osana niinsanotusti "perinteistä" liiketoimintaansa.

Esimerkkinä vaikka videon tekeminen uuden saitin julkaisusta:


Olisikos sinulle tullut moinen mieleen? Voisitkos oppia tästä jotain?

No niin, ei tämä suollos sitten niin lyhyeksi jäänytkään. Vaan hätiäkös sillä. Juha on tosissaan, minä haluan olla, oletko sinä?

Joka viikko voi oppia jotain, ehkä jopa joka päivä

Pari oppia tältä viikolta:

1. Päästä irti
"If everything seems under control, you're just not going fast enough." sanoi Parnelli Jones. Uskalla päästää irti, älä byrokratisoi toimintaa liiaksi.

2. Vaan älä luovuta
Chilen maanjäristys lyhensi vuorokautta, uutisoi CNN. Suurten mullistusten aika ei kai sittenkään ole ohi? Tarkoittaako tämä myös, että ne tuhatvuotisetkin muurit - tai viisikymmenvuotiset rakenteetkin voivat vielä murtua?

Pois kertakäyttöasiakkuuksista

Suomessa on valtava määrä verkkokauppoja, joiden toiminnassa ei taida olla juurikaan käsitystä siitä, mitä kaupassa tapahtuu ja millaisia asiakkaita kaupassa asioi. Eri toimenpiteiden toimivuus ja mitattavuus ovat täysin mutu-tasolla ja tarjonta on kaikille kaikkea.

Ei liene kannattavaa liiketoimintaa haalia uusia asiakkaita kerta toisensa jälkeen ja "heittää pois käytön jälkeen”. Näin kuitenkin tuntuu toimivan käsittämättömän iso osa vähittäiskaupan yrityksistä. Lehteen ja televisioon laitetaan isojakin mainoskampanjoita, joilla saadaan näkyvyyttä tietylle kampanjalle tai ajanjaksolle. Kampanjan aikana ei ehkä kuitenkaan tarrata asiakkaisiin kiinni, joten kampanjan päätyttyä ollaan jälleen samassa tilanteessa: pitäisi saada asiakkaita.

Eikö olisi järkevämpää, jos uusasiakashankinta ei olisi ainoa myynnin kasvattamisen keino? Näinhän toimii S-Bonus, Plussa jne; vilauta korttiasi – saat etupisteitä. Ja mikä tärkeintä, myyjä saa tietoa kuka ostaa, mistä ja mitä.

Verkkokaupankäynnissä tilanne on paljon parempi – tai pahempi. Parempi siinä mielessä, että Internetissä asioidessa kaikesta jää jälki. Käyttämällä kävijäseuranta- ym. analyysipalveluita voidaan seurata mistä asiakkaat ovat kauppaat tulleet, mitä tehneet ja ovatko kenties tulleet uudestaankin.

Pahempi tilanne on siinä mielessä, että esimerkiksi kysyttäessä Vilkas Groupin asiakaskunnalta loppuvuodesta 2009 asiaa, vain vajaa 70% kauppiaista ilmoitti käyttävänsä minkäänlaisia seurantapalveluita. Ja niistäkin, jotka näitä käyttivät, vain osa systemaattisesti seurasi asiakkaidensa tekemisiä tai millään lailla hyödynsi tietoa.

Melkoinen hukattu mahdollisuus mielestäni. Kivijalkamyymälän asiakkaat pitää erikseen houkutella käyttämään etukorttejaan, kun taas verkkokaupan kaikkien asiakkaiden kaikki tapahtumat ovat selvitettävissä ilmankin etujärjestelmiä.

Sitoutunut asiakas on paras asiakas. Oletko kysynyt itseltäsi kuinka paljon maksaa uuden asiakkaan hankkiminen vs. kanta-asiakkaalle lisämyynti?

Eli tarttis varmaa tehrä jotai?