Osaatko valita oikein?

Verkkokauppa vai kivijalkaliike?

Sosiaalinen media vai face-to-face?

Etätyö vai toimisto?

Sähköposti vai puhelin?

Myynnin kasvua vai kulujen leikkausta?

Yrittäjyys vai työsuhde?

Ei työaikoja vai nine-to-five?

Junalla vai autolla?

Lapsia vai kotieläimiä?

Yksin vai yhdessä?

Heti vai myöhemmin?

Mustaa vai valkoista?

On hyvä nähdä, että maailma on värikäs. Jopa talvella. Ei se, että jossain tilanteessa tekee valinnan, tarkoita, etteikö toisella kertaa voisi valita toisin. Ei yksinolemisen tarve vähennä yhteisyyden tarvetta.

Jotta että valtavasti valintoja... Vai onko oikeastaan näin?

Miksei voisi tehdä hyviä yhdistelmiä? Myy verkossa ja myymälässä. Käytä virtuaalista ympäristöä silloin kun se sopii - ei kai aina? Käytä junaa, bussia, autoa ja polkupyörää.

Äläkä yritä tehdä kaikkea nyt.

Ei silti kannata kaikkea jättää myöhemmäksikään.

Jälleen ruåtsalaiset ovat edellä suomalaisia

Kauppalehden uutisen mukaan Suomessa ei synny hyviä ideoita. Tai jos syntyykin, niitä ei kyetä hyödyntämään.

Meneekö tämä taas sarjaan Suomi on yrittäjyyden luvattu maa?

Mistä johtuu tämä kyvyttömyytemme saada onnistumisia aikaiseksi? Tutkimuksen mukaan vika on johdossa: vain 41 prosenttia suomalaisista esimiehistä uskoo luovuuden ja innovatiivisuuden olevan erittäin tärkeitä osatekijöitä työssä, kun Ruotsissa samainen luku on 71 prosenttia.

Olen jo aiemminkin kritisoinut kyynikoiden tuhoavaa vaikutusta sekä ollut ihmeissäni epäonnistumisen pelosta. Ovatko suomalaiset johtoryhmät paikkoja, jossa nämä esiintyvät niin painokkaasti, ettei ideoita synnytetä? Vai olemmeko vain niin tylsistynyttä kansaa?

Oli vika tai syyllinen missä vain, yksi asia ainakin on varmaa. Maailma ympärillämme muuttuu ja uudistuu ihan koko ajan. Tekemällä kaiken niin kuin aina ennenkin ei pitkää tietä ole edessä.

Nyt on erityisen tärkeä aika miettiä tekemistään kriittisesti - mitkä ovat niitä fundamentteja, joita ei pidä muuttaa ja mitkä taas nimenomaisesti jo pitää saada kiertoon?

Klemmareiden laskemisella ja koululaisten käsipyyhkeiden puolittamisella ei Suomea pelasteta. Siihen tarvitaan isommat linjat - mutta onko meistä siihen?

Reviewing in Finnish Esko Kilpi's Article in English

Luin Esko Kilven työaikaa, -paikkaa, taloutta, rahaa ja minää käsittelevän artikkelin From who I am to what I do, and back.

Siitäkös sitten pari näkökulmaa omaan päähäni syttyi:

Ensinnäkin ajatus työajan ja -paikan varsin lyhyestä historiasta ja kuinka nämä käsitetään niin monessa tapauksessa fundamenteiksi, joita ei voi tai saa muuttaa. Toisaalta artikkeli muistutti, kuinka rahan ainoa arvo syntyy vasta kun sitä käytetään. Ja se mihin sitä käytetään, riippuu tietysti siitä, kuka rahaa käyttää.

Paneudutaanpa näihin teemoihin hetkeksi.

Kuten Kilpi artikkelissaan kirjoittaa, esimerkiksi maanviljelijät olivat (ja ovat edelleen) sidottuina siihen, missä asuivat ja maata viljelivät. Työaikaakaan ei sinänsä ollut, vaan työtä tehtiin sen mukaan mikä tarve oli - kellon ympäri. Työtä ja elämää ei eroteltu toisistaan erillisiksi asioiksi, vaan ne olivat yhtä kokonaisuutta. Työhön ei menty, jotta saataisiin rahaa, jotta voitaisiin elää. Työtä tehtiin elämällä tehtävientäyteistä elämää.

Jälleen kerran viittaan Timothy Ferrissiin, joka kirjassaan The 4-Hour Work Week kertoo tarinaa kalastajasta joka käytyään aamulla kalassa, makoilee rannalla veneensä vierellä loppupäivän. Paikalle ehättänyt liikemies koittaa yllyttää kalastajaa käyttämään vapaa-aikansa hyödyksi ja laajentamaan bisnestään, jotta sen sitten joskus voisi myydä hyvällä rahalla pois, jotta sitten voisi vain olla ja makoilla rannalla...

Kuinka moni meistä kysyy, miksi työtä tehdään? Onko työpaikalle meno automaatio, jota tehdään koska niin kuuluu tehdä?

Tottahan nyky-yhteiskunta toimii toisin kuin maalaisyhteiskunta. Ja tietenkin töihin mennään, jotta saadulla palkalla voidaan elättää itsensä ja kenties perheensä. Silti jään pohtimaan, kuinka usein sitä tulee laskeneeksi mitä oma työnteko itselle maksaa? Mitkä ovat työssäkäynnin kiinteät ja muuttuvat kulut? Jos nämä kulut karsittaisiin pois tai ainakin todelliseen minimiin, kuinka paljon pienemmillä bruttotuloilla tulisit vähintään yhtä hyvin toimeen? Ja jos yhtään lasket arvoa omalle ajallesi, "laatuajalle" tärkeiden asioiden parissa, kuinka paljon sitä nettopalkkaakaan oikeasti tarvitset?

Vai voisitko jäädä rannalle makoilemaan jo nyt?

Viimeisen viivan alle kun mennään, kyse on kuitenkin siitä, mihin haluamme aikamme ja rahamme käyttää. On hienoa olla kiireinen. Mutta onko se sitä, mitä todella haluat?

Sitten raha. Tuossa Kilven maalailemassa maalaisyhteiskunnassa työtä ei tehty rahan vuoksi, vaan tehtävät tehtiin, jotta voitiin elää. Raha keksittiin vaihdokkeeksi, jotta sen antaja saisi jotain, mitä haluaa. Jos minä (vanhanaikaisena ihmisenä) ostan levykauppiaalta kahdellakymmenellä eurolla cd-levyn, on sen arvo kaksikymmentä euroa. Vai onko? Hyvä levy voi mullistaa ajatteluni, vähintäänkin parantaa elämänlaatuani. Arvotanko silloin sen vain kahdenkymmenen euron arvoiseksi?

Absurdi kysymys. Ei kaksikymmentä euroa tarkoita mitään.

Kahdellakympillä saa varsin hyvän lounaan. Ruokakaupasta sillä ei vielä paljoa saa. Junalla sillä pääsee Tampereelta hieman Hämeenlinnan alapuolelle. Yrityksille kaksikymmentä euroa on niin pieni summa, että jo sen laskuttaminen maksaa enemmän.

Rahan arvo on aina riippuvainen. Arvo riippuu aina siitä, kuka sitä käyttää, missä tilanteessa ja mihin. Jos minä nyt säästän sen kaksikymppiä ja jätän levyn ostamatta, en ole yhtään sen rikkaampi. Jos sen parikymppiä käytänkin vaikka asunnottoman hyväksi, olenko silloin rikkaampi? Vai köyhempi?

Toistan itseäni: viimeisen viivan alle kun mennään, kyse on kuitenkin siitä, mihin haluamme aikamme ja rahamme käyttää. Vaikka tililläni olisi seitsemän miljoonaa euroa, sillä ei ole mitään arvoa ennen kuin sen käyttää. Ja lopullisen arvon määrittää se, mihin sen käytän.

Näin. Sinänsä kauas mentiin Kilven omista pohdinnoista, mutta näinhän se menee - asiat jalostuvat kun niitä jakaa.

Tykkääkö asiakkaasi sinusta - parasta olisi!

Tulin eilen taas Pendolinolla Helsingistä Tampereelle, vain nelisenkymmentä minuuttia myöhässä. Tällä kertaa Helsingin asemalla jopa kuuluvasti kuulutettiin kahdeksan minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa (15.30), että juna saapuu lähtölaiturille myöhässä ja pääsee myös lähtemään myöhässä.

15.40 pääsin junaan istumaan, joka vielä 15.52 seisoi laiturilla ilman tiedotusta lähtöajasta tai viivästyksen syystä. Vaan klo 15.54 alkoi tapahtumaan! Luontevasti jutusteleva konduktööri tiedotti, että valitettavasti ei olla päästy lähtemään ja ettei mistään ole tiedotettu junahenkilökunnalle oikein mitään. "Sain kuitenkin sen verran eri lähteistä urkittua tietoja, että viivästyminen johtuu muusta junaliikenteestä" tokaisi konduktööri ja loppuun toivotti vielä kaikille: "trevligt resa!"

No, 15.59 päästiin liikkeelle ja kun ko. konduktööri tuli lippuja tarkistamaan, täytyy sanoa, että iloinen ja huumorintajuinen asenne sai ainakin minut ja varmasti monen muunkin suhtautumaan kaveriin varsin positiivisesti.

Ja niin matka taittui mukavasti - Hämeenlinnaan asti. 16.54 saimme samaiselta konduktööriltä kuulla, että sen verran ovat jarrut kuumentuneet oikein liekkeihin asti, että kuljettajan pitää niitä mennä "lumella tasoittelemaan". Tampereelle juna sitten lopulta saapui puoli kuuden jälkeen. Ouluun oli menossa, en tiedä kuinka loppumatka sujui.

Mitä uutta siis tässä?

VR:llä on Facebookissa fanisivusto "VR - yhteisellä matkalla", jolla on tämän kirjoitushetkellä 9 103 9 102 fania. Spontaani antifanisivusto "VR - kävellen olisit jo perillä" on taas kerännyt paljon lyhyemmässä ajassa 7 990 7 994 fania - helmikuun alussa faneja oli vasta 1 200. Ei ole vaikea ennustaa, kumpi menee suosiossa ohi ja nopeasti. (Luvut muuttuivat tämän tekstin kirjoittamisen aikana.)

VR ei osaa tiedottamista. Jäykkyydellään ja linjanvedoillaan VR on saanut asiakkaansa ärsyyntyneiksi, jolloin ei edes haluta nähdä asioissa mitään hyvää. Siksi tuo antifanisivusto tulee olemaan voittaja.

Kuinka paljon ymmärtäväisemmin VR:n asiakkaat suhtautuisivat myöhästymisiin ja muihin ongelmiin, jos VR:n osoittama palveluasenne olisi toisenlainen? Eilinen konduktööri omalla käytöksellään ja tiedotuspyrkimyksillään pelasti todella paljon - vaikkei voinutkaan matkaa sen enempää nopeuttaa.

Jos asiakas tykkää VR:stä, kaikki ongelmat tuntuvat todellista pienemmältä. Kun asiakas ei VR:stä tykkää, mikään ei koskaan miellytä.

Ja tämä ei koske ainoastaan VR:ää, vaan toistuu kaikkialla.

Kaikki voittivat

Opiskelen paraikaa Jyväskylän yliopiston Avance MBA -ohjelmassa. Tammikuun lopulla vietin pari päivää Espoossa hotelli Meripuistossa pohtimassa muutoksen muuttumisen johtamista. Samassa yhteydessä luonnollisesti yövyin ko. hotellin majoitustiloissa.

Maaliskuun alussa koittaa samaisen kurssin kakkosjakso samaisessa kongressihotellissa.

Arvatkaa vain, olinko muistanut tehdä huonevarauksen Meripuistoon? No en tietenkään.

Vaan mitä teki Meripuiston asiakaspalvelu? Lähetti sähköpostin, jossa todettiin että tammikuun lopulla olin osallistunut Jyväskylän yliopiston koulutukseen ja olin majoittuneena heille.

Tarvitsisinko kenties seuraavallakin kerralla huoneen?

Vietän hotelliöitä kolmesta neljään yötä kuukaudessa eri puolilla Suomea. Monesti yöpymiset liittyvät jonkinlaisiin tilaisuuksiin, koulutuksiin, kongresseihin.

Kertaakaan aiemmin en ole saanut vastaavaa viestiä.

Miksen? Onko tämä iso vaiva hotellille? Ehkä, mutta nyt ainakin tiedän missä majoitun kun koulutusjakso koittaa. Ja erittäin mieluusti menen ko. paikkaan muulloinkin.

Tämä on juuri sitä asiakkaan kohtaamista asiakkaan tarpeet huomioiden. Ja ennen kaikkea oma bisnes mielessä: minä sain majoituspaikan varmistettua sekä hyvän mielen. Meripuisto sai tyytyväisen maksavan asiakkaan ja edullista mainosta.

Pieni juttu. Kaikki voittivat.

Internet pitää kieltää

Viime viikonloppuna osui silmiini Aamulehden juttu: Tirkistely kielletty: Työnantaja ei saa kurkkia hakijan Facebookia tai tehdä nettihakuja.

Anteeksi, mutta missä ulottuvuudessa lainsääsäntö halutaan pitää?

Jos vapaaehtoisesti (omaa tyhmyyttäni) laitan kännikuvani Facebookiin, eikö se ole sama asia kuin jos päättäisin ko. kuvan niitata kaupungilla julkiselle ilmoitustaululle?

Jos työnantaja kuvan kadulla näkee, eikö sillä muka saa olla vaikutusta päätöksiin? Vai onko se tosiaan "tirkistelyä"?

Onko Internetissä tapahtuva omaehtoinen tiedonjako jotenkin eristyksissä muusta maailmasta? Onko silloin myös LinkedIn sellainen palvelu, josta ei tietoa työnhakijasta saisi etsiä? Entä saanko seurata kollegan Twitter-tiliä, vai onko sekin "tirkistelyä"?

Perjantaina kommentoin kuinka Suomi tippuu/i kelkasta. Ja tätä menoa tippuu aina vaan kauemmaksi ja kipeämmin. Tässä harvaanasutussa vähäkansaisessa maassa yksityisyydensuoja on viety niin äärimmäisyyksiin, että uhreista tulee rikollisia, kusettajista tulee palkittuja ja viisaudesta rangaistaan.

Enkä nyt puhu raahelaismiehistä.

Eikö se osoita työnantajalta äärimmäistä tyhmyyttä, jos ei ota työntekijästä mahdollisimman hyvin ja perusteellisesti selvää ennen rekrytointia? Rekrytointipäätökset ovat yrityksen tärkeimpiä ja kriittisimpiä päätöksiä - etenkin maassa, jossa työvoimakustannukset ja -sitoumukset ovat aivan omaa luokkaansa.

Kyllä kai jokainen haluaa tiimiinsä ne parhaimmat?

Kielletään Internet. Silloin ei pääse kukaan vahingossa näkemään mitään pahaa.

P.S Ei kannata unohtaa, että kyllä ne parhaimmatkin toisinaan osaavat itsensä aika hyvin nolata.

Suomi tippui kelkasta

Olen kuluneen viikon aikana yllättävän monta kertaa keskustellut Suomen nykytilasta. Enkä edes oma-aloitteisesti, vaan eri tilanteissa eri ihmisten kanssa on keskustelu ajautunut aiheeseen.

Yhteinen nimittäjä keskusteluille on huoli siitä, että Suomi on jäämässä jälkeen.

Tässäkin blogissa tätä on mietitty: miksi pankit jumittuivat 90-luvun lopulle? Miksi verkkoruokakauppa toimii muualla, muttei Suomessa? Miksi koulutusta ei arvosteta? Miksi applet ja htc:t ja vaikka mitkä menevät Nokian ohi oikealta ja vasemmalta?

On myös muutamia lääkkeitä viikon aikana tullut vastaan. Eivätkä ne mitään ydinfysiikkaa ole, vaan arkipäiväisen ajattelun seurausta. Kyse onkin siitä, kuinka nämä saataisiin toteutumaan.

Koulutus
Vielä muutama vuosikymmen sitten oli kenties realistista ajatella elämää putkena: koulut-työ-eläke. Ensin opiskeltiin ammattiin, sitten vietettiin kolmekymmentä vuotta samassa työssä kunnes lopulta jäätiin eläkkeelle.

Ei se enää voi näin toimia. Maailma on tällä hetkellä täynnä ammatteja ja työtehtäviä, joita ei yksinkertaisesti edes ollut olemassa vielä kymmenen vuotta sitten. Kuinka sellaisiin ammatteihin olisi voinut opiskella? Ja mitä töitä meillä on kymmenen vuoden kuluttua?

Sen sijaan, että opiskeltaisiin ammatteihin, tulisi opiskella omaan identiteettiin. Se on kuitenkin se tekijä, jonka mukaisesti kaikki tehtävät ja työt teemme. Ei identiteetti vaihdu ammattia vaihtamalla. Mutta ymmärtämällä paremmin omat vahvuutensa ja luonteenpiirteensä, olisi mahdollista tehdä ne työnsäkin paremmin. Teorialla ei opi käytäntöä - työn oppii tekemällä.

Virka
Onko virka pahinta mitä ihmiselle ja yhteiskunnalle voi tapahtua? Voiko virka lamaannuttaa työntekijän uneliaaseen harhaan, jossa ei tarvitse tehdä yhtään sen enempää kuin on pakko? Eikä aina edes sitä.

On suurta naiviutta kuvitella, että asiat pysyisivät ennallaan.

Emme enää elä maailmassa, jossa työnkuva pysyisi stabiilina. Emme enää elä maailmassa, jossa pomo tietää kaiken ja sanoo mitä muiden pitää tehdä.

Tehokkainta työtä on yhdistää päät ja innovoida yhdessä. Tehokkainta työtä on tehdä aina vähän enemmän kuin pitäisi. Tehokkainta työtä on tehdä sellaista työtä, jossa jo työ itsessään antaa palkinnon. Ei tälläista työtä tehdä joutumalla virka-asemaan, josta ei pääse eikä joudu millään pois. Vaikka ei saisi mitään aikaiseksi.

Jos kaupungin työmaalla yksi kaivaa kuoppaa, toinen seuraa sivusta ja kolmas lukee iltistään kuorma-auton hytissä. Jos työntekotavat ja asennoituminen näin jatkuvat, ei Suomella ole hääppöistä tulevaisuutta edessään.

Pelko
(Epä)onnistumisen pelko on suomalaisilla kova. Mitä ne muut sanovat jos kämmään? Nauravatko ne muut minulle jos puhun tyhmiä? En minä tästä mitään tiedä, olen siis hiljaa. Ei tämä kosketa minua, parempi pysytellä sivulla.

Mikä siinä väärässä olemisessa on niin kamalaa? Mikä siinä mielipiteensä sanomisessa on niin hirvittävää?

Ja miksi porukassa pitää aina olla se yksi, joka (pelosta) ampuu alas kaikki uudet ideat ja eriävät mielipiteet?

Luovuttaminen
Peli luovutetaan kesken. Jääkiekosta en mitään ymmärrä, mutta eikös tämä ole monesti ollut se syy, miksei kisoissa pärjätä loppuun asti? Jossain vaiheessa annetaan periksi - luovutetaan?

Näinkö kävi Nokialle? Ajaako pärjäämisen pakko luovuuden ja kehityksen edelle? Onko liian kovat paineet?

Vai mitä kävi metsäteollisuudelle? Miksei jo ajat sitten jalostettu alaa pidemmälle? Oliko pakko jäädä selluhommiin, jota muutkin niin helposti voivat tehdä?

Tähän otti kantaa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jarkko Wuorinen viime viikonloppuna: Suomessa palkitaan matalaa tuottavutta. Olen samaa mieltä. Turha meidän on yrittää kilpailla matalan tuottavuuden aloilla vaikkapa Kiinaa vastaan. Turhaa valitella, kuinka meidän työt valuvat halvan palkkakustannusten maihin.

Eivät valuisi, jos palkkataso olisi Suomessa sama.

Vaan en minä ainakaan sitä haluaisi. Kyllä minä haluan kunnon palkan työstäni. Mutta en oleta, että se tulisi siitä, minkä tekemiseen ei tarvitse panostaa.

Minä olen pettynyt sinuun

"Minä olen pettynyt sinuun."

Näin minulle sanottiin tänään.

Niinpä. En ole täydellinen. En täydellinen isä, en täydellinen puoliso, en täydellinen yrittäjä, kollega, esimies. Missään en ole, enkä tule olemaan täydellinen.

Niin se maailma pyörii.

Kukaan ei ole täydellinen. Kaikilla on parantamisen varaa. Jokaisella meistä on historiassaan suuria ja typeriä virheitä. Me olemme raadollisia raakileita.

Silti voimme oppia. Vaan oppimisen edellytyksenä on nähdä mitä pitäisi tehdä. Ja silloin ensin pitää hyväksyä oma vajavaisuutensa sekä nöyrtyä myöntämään puutteellisuutensa. Myöntämään epäonnistumisensa.

"'Jos ei koskaan epäonnistu, ei ole yrittänyt tarpeeksi."

Suurinta viisautta lienee ottaa opikseen.

Vaikka se tarkoittaisi julkista nolausta. Vaikka se tarkoittaisi omien mielipiteiden hylkäämistä. Vaikka se tarkoittaisi vaikeita aikoja.

On se kuitenkin ainoa järkevä tie. Sinäkin sen sisimmässäsi tiedät.

Joten: monessa asiassa olen epäonnistunut. Arvokkaimpia ovat ihmiset, jotka epäonnistumiseni minulle näyttävät.

Nyt osaan olla tuosta saamastani palautteesta onnellinen. Se antoi minulle mahdollisuuden kehittyä.

Kuuleeko Kesko? Haluaisin ostaa ruokani verkkokaupasta!

Lauantaina kävin ruokaostoksilla Citymarketissa. Lauantai on melko hyvä päivä käydä kaupassa, kun ei ole työpäivä. Toisaalta on kovin tympeää käydä lauantaina kaupassa, koska senkin ajan voisi viettää perheen kanssa. Joka tapauksessa kuvio meni suurin piirtein näin.

1. Kauppalapun teko
Kotona selataan jääkaapit ja kaapit, laatikot ja komerot. Mitä tarvikkeita on, mitä ei ole. Mitähän ruokaa sitä lähipäivinä tekisi? Pähkimisen ja selailujen jälkeen lopulta syntyy epämääräinen lista tarvikkeista. Aikaa meni about viisitoista minuuttia.

2. Kauppaan siirtyminen
Tyhjät pullot ja kierrätyspahvit käteen ja pihalle lumituiskuun. Kohmeisin sormin kaivetaan katoksessa oleva auto esiin lumen alta. Automatka kaupan pihalle, pullot mukaan ja kärryjä hakemaan. Aikaa meni noin kymmenen minuuttia, onneksi kauppa sentään on lähellä.

3. Kaupassa
Tyhjät pullot palautusautomaattiin (taaskin vain kaksi konetta kolmesta oli toiminnassa), ja kärryjen nokka kohti myymälän puolta. Myymälässä ristiin rastiin kierrellen (yleensä vastavirtaan) kärry täyteen tavaraa. Lopulta kassalle, jossa samat tavarat nostetaan hihnalle. Myyjä piipittää samat tavarat hihnan toiseen päähän, jossa minä pakkaan samat tavarat muovikasseihin. Maksu kiitos ja kärryjä tönäillen autolle. Aikaa meni käsittämättömät 65 minuuttia.

4. Kaupasta siirtyminen
Auton kaivuu esiin lumen alta. Kohmeisin sormin kassit autonperään. Kiekaus pahvikeräyksen kautta ja kotiin. Kohmeisin sormin kassien kanto sisään. Aikaa meni jota kuinkin viisitoista minuuttia.

5. Kauppatavarat
Lopulta jokseenkin kauppalapun kanssa täsmäävät ostokset (ne samat, jotka kaupassa ensin kerättiin kärryyn, sitten hihnalle, sitten kassan läpi, sitten kasseihin) puretaan kasseista jääkaappeihin, kaappeihin, laatikoihin ja komeroihin. Viimeisessä vaiheessa aikaa meni ainakin kymmenen minuuttia.

Mitäpä jos olisi voinut siirtyä suoraan vaiheesta yksi vaiheeseen viisi? Mitäpä jos ruoat olisi voinut tilata Citymarket-verkkokaupasta? Tai Prisma-verkkokaupasta? Tai sejaseverkkoruokakaupasta?

• Aikaa olisi mennyt alle puoli tuntia sen sijaan, että sitä nyt kului noin kaksi tuntia. Kyllä minä arvotan oman aikani.
• Kauppalappua ei olisi tarvinnut tehdä, vaan jo kauppalapun kirjoittaminen olisi itsessään toiminut tilauksena. Hyvä verkkokauppa olisi osannut valitsemieni tuotteiden perusteella ehdottaa reseptejä, ruokakokonaisuuksia, tarjouksia. Olisin saanut heti aikaiseksi paremman ja myös isomman ostoskorin.
• Ajomatka kauppaan ja takaisin olisi vältetty. Järkevällä keskitetyllä logistiikalla päästäisiin paljon pienempiin päästöihin verrattuna yksityisajoon. Plus että olisin pitänyt sormeni ja varpaani lämpiminä.
• Verkkoruokakaupan varasto kyettäisiin pitämään pienemmässä tilassa ja neliöt tehokkaammassa käytössä kuin asiakasmarketit, jossa käytetään energiaa melko hukkaan, kun samoja tavaroita liikuttelevat myyjät ja asiakkaat monessa eri vaiheessa.
• Monasti asiakkaat tuntuvat ikävästi häiritsevän ruokakaupan myyjiä. Heillekin olisi varmaan mukavampaa työskennellä kun asiakkaat pysyisivät kotona.
• Käteisestä rahasta en edes aloita enää. Sitä aihetta jo on käsitelty.
• Kaiken kaikkiaan asiointi olisi sujunut paljon paremmin. Fiilis kaupassa asiointia ja kauppiasta kohtaan olisi paljon parempi. Että sitten voikin ottaa päähän viettää kymmeniä tunteja kaupassa joka kuukausi!

Ei tuo lista mikään täydellinen ole. Mutta se tiedoksi, että olen Citymarketille täysin sitoutumaton asiakas. Heti kun parempaa on tarjolla, suuntani on sinne.

Ai niin, onhan niitä verkkoruokakauppoja jo olemassa. Vaan niin kauan kuin isot (S, K & Lähikauppa) väkisin pitävät pystyssä sodanjälkeiseen aikaan sovitettuja vähittäiskaupan rakenteita, ei niiden ulkopuolisilla verkkoruokakaupoilla ole mitään mahdollisuutta kilpailla hintojen tai logistiikan suhteen.

Ja Suomen valtio vielä pitää tehokkaasti huolen siitä, että kaupassa on pakko käydä. Siis ainakin jos ne saunakaljat haluaa.

Äh. Jopa Briteissä tämä toimii.

Finnair ei ole kriisiyhtiö

• Muistan hyvin viime syksyiset uutisoinnit Finnairin tilanteista; lentäjien palkoista, lakosta, Hienosen erosta, laukkusotkusta, työilmapiiristä jne.
• Finnairin tappio vuodelta 2009 oli 180 miljoonaa euroa.
• "Vuosi 2009 oli koko lentoliikenteessä historiallisen vaikea" toteaa toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Finnairin tuoreessa tiedotteessa.
• "Finnair ei ole kriisiyhtiö" totesi Vehviläinen Kauppalehdessä viime marraskuussa.
• "Finnair ei ole kriisiyhtiö" totesi Vehviläinen eilisen Aamulehdessä.

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta jos Finnair ei ole kriisiyhtiö niin mikä sitten on?

Suomen tasavallassa on vähemmän asukkaita kuin Miamin kaupungissa

Ruotsalaiset vain diskuteeraavat, eivätkä saa mitään aikaiseksi. Suomalaiset pystyvät nopeaan päätöksentekoon.
Ruotsissa on 68% enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Kazakstanissa vain tapellaan. Suomalaiset ovat järjestyksen kansaa.
Kazakstanissa on 184% enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Espanjalaiset eivät ymmärrä ajan kulkua vaan ovat ihan mañana. Onneksi suomalaiset ovat niin valtavan täsmällisiä.
Espanjassa on kahdeksan kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Ranskalaiset ovat hyvin ylimielisiä ja itserakkaita. Toisin kuin suomalaiset, jotka ovat avoimia ja ymmärtävät erilaisuutta.
Ranskassa on yksitoistakertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa.

Saksa on hirveän byrokraattinen maa. Suomessa on mukava asioida virastoissa, jotka palvelevat niin asiakaslähtöisesti.
Saksan asukasluku on yli viisitoistakertainen Suomeen nähden.

Venäläiset ovat pahoja. Vain suomalaiset ovat hyviä.
Pahisten lukumäärä on kaksikymmentäseitsemänkertainen verrattuna hyviksiin.

Amerikkalaiset ovat tyhmiä. Suomalaiset ovat viisaita.
Tyhmiäkin on enemmän kuin viisaita. Viisikymmentäkuusi kertaa enemmän.

Kiinalaisista ei kannata välittää. Ne ovat niin kaukana.
Maailman joka viides ihminen on kiinalainen.

Ollaan me pieni ja syrjäinen, sisäänpäin kääntynyt kansa. Joko avataan silmät?

Pankit, nuo edistyksen viimeiset esteet?

Keväällä 2005 kiersin kaikki silloiset suomalaiset Suomessa toimivat pankit. Olimme lanseeraamassa uutta tuotteistusta - sitä, mihin nykyinenkin palveluvalikoimamme perustuu - ja ajatuksena oli tiivistää yhteistyötä pankkien kanssa, jotta verkkokauppaa käynnistelevät pk-yritykset saisivat maksuliikenteen mahdollisimman toimivaksi. Myös asiakkaidensa kannalta.

Ehdotin verkkomaksunappisopimusten tekemistä sähköisesti, järkevämpää hinnoittelumallia, keskitettyä maksuliikennettä eri pankkien välillä jne. Tämähän olisi ollut hyvin luontevaa jatkoa pankkien strategioille, joissa ihmiset ohjataan konttoreista verkkoon.

Kyllähän ne minulle naureskelivat, kun puhuin joistakin sadoista uusista verkkokauppiaista lähivuosien aikana. Eivätkä ne sitten mitään muuta tehneetkään. Kuin naureskelleet.

Pari vuotta myöhemmin kävin saman kierroksen uudestaan. Eivät kylläkään enää naureskelleet, kun taustavoiminani oli siinä vaiheessa jo neljättäsataa verkkokauppiasta.

Vaan eivät ne vieläkään mitään asioiden parantamisen eteen tehneet.

Loogista olisi ollut tavata taas samat ihmiset (joskin osin jo eri pankit) jälleen vuonna 2009. Vaan eipä enää ollut tarvetta. Juna tuli, meni ja innovoi.

Ensin tuli Suomen Verkkomaksut, sitten tuli Suomen Maksuturva. Kaksi eri konseptia, kaksi loistavaa palvelua. Pisteenä ii:n päälle Klarna, joka tarjoaa turvallista laskulla myyntiä pienellekin yritykselle.

Jo luulisi pankkienkin bunkkereissaan ymmärtäneen maailman muuttuneen. Verkkokauppiaidenkin määrä kun edellisestä kerrasta on kohta jo kolminkertaistunut.

Mutta kun ei. Nordea haluaa kiukutella, eikä halua helpottaa verkkokauppiaiden työtä vaan edelleen edellyttää omia paperisotiaan.

Eikä paremmin mene muillakaan. Sampo pankki ei halua laittaa verkkopankkiaan toimimaan Mac-käyttäjille. Osuuspankki ei halua tehdä yhteistyötä tavallisen ihmisen elämää helpottavan Balancionin kanssa.

Ystäväni, joka aiemmin työskenteli suomalaisessa ruotsalaisessa pankissa, kertoi kuinka hän oli aika ajoin herätellyt pankinjohtajia kysymällä: "Mitäs me sitten tehdään kun Google perustaa pankin?"

Älyttömän hyvä kysymys. Sen voisi kysyä jopa kaikilla toimialoilla.

Mutta mitä tekivät pankinjohtajat kuultuaan kysymyksen? No tietysti ihan niin kuin aina ennenkin.

Kyynikot tappavat tulevaisuuden

Kuinka iso osa maailman bisneksestä pyörii sen takia, että poika tykkää tytöstä ja tyttö tykkää pojasta? Tai sitten toinen tykkää, toinen ei? Kuinka iso osa ympärillämme tapahtuvista teoista juontaa juurensa pariutumisen synteesiin?

Eikö koko viihdeteollisuus ole rakennettu tämän ympärille? Musiikki, elokuvat? Entäpä taide, kirjallisuus? Päteekö tämä arkisessa päivittäistavarakaupassa? Eikö? Vaiko sittenkin - katsopa minkälaista kuvamateriaalia mainoksissa käytetään? Näkyykö niissä arkinen realismi? Vaiko kiiltokuvamainen onni - rakkaan kanssa?

Ehkei koko maailma kuitenkaan, mutta valtavan iso osa siitä pohjautuu tavalla tai toisella siihen ajatukseen, että kaipa jokainen meistä etsii jonkinlaista kumppania itselleen.

Paitsi kyynikot.

Kyynikothan jo tietävät kaiken. Silloin ei romantiikalla ole sijaa. Kyynikoilla ei ole muuta sijaa kuin epäillä kaikkea ja jokaista.

Jos ensimmäinen puusta laskeutunut esi-isämme olisi ollut kyynikko, edelleen asuisimme oksistoissa banaania mutustellen. Vaatiihan se valtavasti rohkeutta hypätä maahan - avoimin mielin. Kyynikko olisi oksaltaan todennut, että onhan tuota maata jo nähty. Ja sinne olisi jääty.

Kyynikko on sydämessään pelkuri. Kyynikko on sydämessään arkajalka.

Toisaalta. Jos Eeva olisi ollut kyynikko, asuisimme edelleen paratiisissa, sillä ei kyynikko ota hedelmää jos sitä hänelle tarjotaan.

Vaan, onneksi emme sinne jääneet. Nyt meillä on vapaa tahto. Nyt meillä on vapaus valita.

Minä valitsen aidon ja vilpittömän halun ihmetellä uusia asioita. Minä valitsen epävarman tulevaisuuden, jota ei ole asetettu mihinkään muottiin. Minä valitsen olla olematta kyynikko.

Joten. Seuraava kappale on omistettu kaikille kyynikoille :)

Romance Is Dead

The plastic flowers you gave
Sit on the table so unstable
And there's some greasy fingerprints
on that pre wrote birthday card
You wrote your name in
And I know that you make your effort
But I think you could do much better

Are roses blue and violets red?
Say it isn't true
Don't tell me romance is dead
So wake up you sleepy head
All your dreams are just a kiss away

I asked you for a letter
So you emailed, have we failed?
Oh you kiss with such a potential,
Then ask to speed up
It's not enough
And now I'm carrying my own bags up
Seventeen flights of stairs love

Are roses blue and violets red?
Say it isn't true
Don't tell me romance is dead
So wake up you sleepy head
Think of all the magic we could make
All your dreams are just a kiss away

It shouldn't take Valentine's day
Just to show you love me
You don't need any money
Just a vivid imagination

Are roses blue and violets red?
Say it isn't true
Don't tell me romance is dead
So wake up you sleepy head
Think of all the magic we could make
All your dreams are just a kiss away

Are roses blue and violets red?
Say it isn't true
Don't tell me romance is dead
So wake up you sleepy head
Think of all the magic we could make
All your dreams are just a kiss away

Paloma Faith: Romance Is Dead

Pakkohan se oli vielä Palomasta postata tänäänkin...

Do You Want the Truth or Something Beautiful?

Ennen viime viikkoista junaepisodia poikkesin rautatietunnelin Anttilan levyosastolle. Selaillessani levyhyllyjä jäin kuuntelemaan taustalla soivaa kappaletta, joka jostain syystä kolahti kovin lujaa. Koska en tunnistanut ko. artistia, kysäisinkin myyjältä mikä taustalla oikein soi.

Ja parin minuutin päästä olin levyn onnellinen omistaja.

Paloma Faithin upea albumi Do You Want the Truth or Something Beautiful? onkin sitten käytännössä lakkaamatta soinut matkassani siitä lähtien.

Levyä tai kappaletta, myös artistia voi tarkastella kriittisesti perustaen mielipiteensä tekniikoille, visuaalisuudelle, myyntimäärille - mutta mikäli todella halutaan saavuttaa musiikin todellinen merkitys, liittyy musiikin kuunteluun aina paljon muutakin kuin vain yksittäisen kappaleen yksittäiset rakennusosat.

Mielipide on aina subjektiivinen ja sen muotoutumiseen tarvitaan aiempia kokemuksia ja tunnelmia. Siksi minä kuulen saman kappaleen hyvin eri tavoin kuin sinä. Minä peilaan kappaleen aikaansaamia tunnelmia omiin kokemuksiini, jotka eivät ehkä kohtaa sinun kokemuksiesi kanssa.

Haluatko siis kuulla totuuden vai jotain kaunista?
Minä peilaan kaikkea vastaanottamaani omiin kokemuksiini. Niin myös sinä teet, niin myös muut tekevät. Oli sitten kyseessä taidetta tai bisnestä.

Joten:
A. Mikään mielipide ei koskaan ole absoluuttinen totuus. Usko itseesi ja visioosi.
B. Asiakaspalvelu on kova juttu. Ei olisi oikea levy osunut kohdalleni ilman myyjää.
C. Hyvää musiikkia on ilo jakaa muille. Siispä tahdon jakaa omat kokemukseni Paloma Faithin levystä, ole hyvä!: