Omia ajatuksiani vastaan ei todellakaan sodi, vaan täydentää mukavasti jo viime syksynä aloittamaani pienehköä pohdintaa aiheesta. Enkä tätä ala turhia tässä panttaamaan, eli tipeistä puhetta olkaa hyvä!
Suomessa on totuttu siihen, että kaupan tai kahvilan palvelulla ei ole hintaa. Palvelusta mahdollisesti koituva kustannus maksetaan tuotteen hinnassa, aivan kuin muutkin kulut varastoinnista veroihin. Tosin kovin usein palvelu jää kuluttajalta saamatta, joten mitäpä siitä maksamaankaan. Olemme niin tottuneita itsepalveluun, ettemme sitä oikein edes aina huomaa. On normaalia tankata itse autonsa, pestä tuulilasinsa, punnita hedelmänsä, palauttaa ostoskärrynsä, kantaa tarjottimensa kahvilan astianpalautukseen, avata taksissa ovi ja peräluukkukin itse, jos on tullut otettua tavaroita mukaan toisen kuskattavaksi. Tämä kaikki on tietysti ihan ok.. - paitsi jos sattuukin syystä tai toisesta tarvitsemaan tai haluamaan pavelua.
Joissain - monissa - maissa sen sijaan kuuluu normaaliin kulttuuriin ja kanssakäymiseen maksaa palvelusta tippiä. Palvelulla ei ole listahintaa, vaan asiakas maksaa omantunnon mukaan juomarahan suoraan käteen, tuotteen hinnan päälle. Jos palvelu oli hyvää, siitä voi palkita, jos ei, ohjaava palaute on välitön ja konkreettinen. Matkustelevainen saattaa huomata, että monissa niistä maista, joissa tippailu on kulttuurinen konventio, palvelua myös tapaa saada. Oikeastaan sitä ihan mielellään antaa dollarin tai parieuroisen kiitokseksi siitä että asiat tapahtuu ja fiilis on hyvä. Siitähän palvelussa on kyse, eikö?
(Jos taas rahan antaminen maassa maan tavalla tuntuu sinusta vastenmieliseltä, on hyvä tiedostaa, että taskussasi poltteleva pennonen on kuitenkin se, mistä taksikuskin, ovimikon tai tarjoilijan palkka siinä kulttuurissa muodostuu. No tip = No salary = No food for the kids. Hänen näkökulmastaan tipin maksamatta jättävä ei ole pelkkä pihtari, vaan pikemminkin varas - otti palvelun ilman maksua. )Suomalaiseen kulttuuriin, jossa rahasta ei puhuta eikä sitä näytetä, tippailu ei oikein mitenkään sovi. Ostaja haluaa selkeän kokonaishinnan tuotteellle eikä tykkää ylimääräisistä yllättävistä lisämaksuista ilmoitetun hinnan päälle. Saajakin saattaa suhtautua tippiyritykseen jopa vihamielisesti, kuin köyhäinapuun. Tippi on kuin almu, viesti jolla tietoisesti rakennetaan herra-palvelija-suhdetta. Kukapa meistä haluaisi alamaisen rooliin ryömiä. Sitä paitsi kirjanpidon ulkopuolelta tipistä tulonsa keräävä jäisi vaille kaikkia niitä työn mukanaan tuomia etuja, joihin olemme palkansaajina tottuneet: Eläkettä, ansisidonnaista työttömyysturvaa, lomarahoja ja niin edelleen.
Mutta kun kulttuuristamme on tippailu karsiutunut, olemmeko samalla luopuneet oikeudestamme palveluun? Tipin sijaan palkkatilissä maksettava palvelutyö on työnantajalle kallista, ja kun kauppa, kahvila tai huoltoasema ei voi siitä oikein erikseen laskuttaakaan, palvelun hinta pitää leipoa tuotteen loppuhintaan - siihen, jota asiakas vertaa liikkeiden välillä. Pitääkseen loppuhinnan houkuttelevana ja katteen kohdillaan on siis järkevää juuri tällaisen näkymättömän kustannuksen osuutta leikata... ...mikä halvan hinnan lisäksi valitettavan usein taitaa tarkoittaa olematonta palvelua.
Onko tästä siis välttämättä seurattava johtopäätöksen, että Suomeen on istutettava juomarahakulttuuri tai sitten tyydyttävä itsepalveluyhteiskuntaan?
Kuulunen enemmistöön, kun haluan uskoa, että niin ei tarvitse olla, vaan että hyvä palvelu voi tehdä itsensä kannattavaksi: Liikkeeseen, jossa palvelu on hyvää ja ystävällistä, on mukava tulla uudelleenkin. Tämä kyllä edellyttää jotain sekä kauppiaalta, asiakkaalta että palvelutyötä tekevältä. Esimerkiksi: Kauppiaan pitää luottaa siihen, että asiakas arvostaa palvelua ja ystävällisyyttä. Asiakkaan pitää suosia sitä liikettä, joka tarjoaa hyvää palvelua, ja kertoa siitä kaverillekin. Palautetta pitää antaa silloin kun siihen on aihetta, ja palvelua voi toki pyytää, jos sitä ei muuten saa. Ystävällinen tervehdys, arvostava kiitos ja vilpitön hymy päälle on jo hyvä alku!
Ja hei! - verkossakin voi toki olla ystävällinen.
P.S. Joissain maissa on ihan ok maksaa tippikin luottokortilla, joten sen takia ei setelinkuluttajaksi tarvitse ulkomaillakaan ryhtyä.
Topi Koskinen on vapaa kirjoittaja ja ajattelija, joka kirjoittaa mm. yhteiskunnallisista ja ympäristöteemaan liittyvistä aiheista. Palkkatyössään Topi toimii käyttäjäkeskeisen tuotesuunnittelun asiantuntijana matkapuhelinpalveluille.
4 comments: