I (Don't) Like Mondays

Lapsuudesta asti päähämme iskostuu ajatus: arki on syvältä. Vanhemmat, kaverit, media ja jopa opettajat toistavat samaa mantraa viikonlopun ihanuudesta ja kuinka rankkaa on sitten taas maanantai-aamuna nousta tarhaan, kouluun, töihin.

Ei siis ole ihme, että aikuisena voi jokseenkin olla vaikeata päästä tästä perusolettamuksesta eroon.

On muuten ihan typerää.

Elämästämme yli 70% on arkipäiviä. Neljänkymmenen tunnin työviikkoa tekevällä menee lähes puolet valveillaoloajasta työntekoon. Ja tähän päälle vielä työmatkat.

Minkä helkkarin takia tästä ajasta ei sitten voisi ottaa täyttä hyötyä irti? Eikä se onnistu, jos työsi on tuskaa. Olisiko siis parempi tehdä sitä mitä haluaa? Ja saada siitä elantonsa.

Jospa meidät koulusta asti opetettaisiinkin etsimään omia vahvuuksiamme ja nauttimaan tekemisistämme. (Ennen kouluikää näin kai vielä tapahtuukin.) Mutta sen jälkeen sitten opettelemmekin sietämään tekemään asioita, joita emme halua.

On muuten ihan typerää.

Hyvä on, tämä oli kärjistystä. Mutta totuuden hiven lienee mukana?