torstai, 10. kesäkuuta 2010

Älä luule ostavasi silppuria netistä


Tässä tulee Oletko tosissasi -blogin sadas kirjoitus. Kunniapostauksen puheenvuoron saa pitkästä aikaa vieras, tällä kertaa Topi Koskinen.


On noin kuukausi aikaa siihen, kun orapihlaja-aidat pitää taas leikata. Pensasaitaa leikatessa syntyy läjäpäin risua, orapihlajan tapauksessa vieläpä piikikästä, ja jotta siitä pääsisi vähin kuljetuksin eroon, risu pitää saada suppenemaan. Tähän tarkoitukseen on oksasilppurit kehitetty. Minä halusin ostaa oksasilppurin jo talvella, koska omenapuut parturoidaan keväthangilta. Siitä kokemuksesta oppineena annan sinulle neuvon: Älä osta silppuria netistä.

Vilpittömästi minun logiikallani oksasilppuri on juuri sellaista tavaraa, jota kannattaa ja oikeastaan pitäisikin ostaa nimen omaan netistä. Ensinnäkin fyysiset kaupat joista näitä saa, ovat kaukana kotoa ja toisistaan, kehäteiden varsilla tai teollisuusalueilla, jolloin hintojen ja mallien vertailu vie kohtuuttomasti aikaa ja kilometrejä. Ilman autoa ja asialle buukattua kalenteriaikaa sellaista ei saa ostettua. Jos laskee mitään arvoa käytetyille tunneille tai dieselille, huomaa maksaneensa melkoisen kynnysrahan ennen kuin edes pääsee arvioimaan mikä malli voisi olla sopivin. Toisekseen, laitteet ovat niin kalliita, että millään markettirautakaupalla ei ole mahdollisuutta pitää kovin laajaa valikoimaa varastoissaan. Kolmanneksi, sijoitus on myös minulle asiakkaana niin iso, että haluaisin tietää mitä olen ostamassa. Valitettavasti oma kokemukseni rautakauppojen palvelusta on, että myyjiä ei ole tai he eivät tiedä tuotteista mitään; netistä tietoa saa enemmän, nopeammin ja luotettavammin.

Valitettavasti kaikki odotukseni romahtivat.

Aloitin hakuni tunnetuista rautakauppabrändeistä, tässä vain parhaita paloja:
  • www.k-rauta.com –sivustolla on kaikenlaisia vinkkejä ja linkkejä erilaisiin kodin remontteihin ja muihin puuhiin. Joistain tuotteista löytyy jopa esitteitä. Pisimmälle viety interaktiivinen ominaisuus on Lisää muistilistalle -toiminto, mutta ostamista siellä ei voi tehdä. Hakusanalla ”silppuri” löytyy kaksi tuotetta: BOSCH AXT 25 TC (449,00e) ja RYOBI RSH2455 (199,00e tarjouksessa). Tuotteet on esitelty parin lauseen mainostekstillä, ja näiden mainosspeksin mukaan laitteiden featureissa ei taida eroja olla. Summa summarum: K-Raudan nettisivun priorisoitu use-case on siis luoda muistilistoja olemattomasta tiedosta.

  • www.bauhaus.fi - sivustolla on vain mainoksia. Ei kauppaa, ei tuotehakua, ei mitään muuta kuin mainoksia. Parasta mitä sivuilta saa irti on interaktiivisesti selattava jäljennös viimeisimmästä tarjouslehdestä. EI muuta. Bauhausin sivuston tärkein use-case on muistinvirkistys paperimainoksen jo lukeneille.

  • www.starkki.fi – kokemus on hyvin hämmentävä. Haku ei löydä mitään sanalla ”silppuri”, mutta esimerkiksi hakusanalla ”bosch” löytyy kaksi tulosta, informatiivisesti otsikoituna Bosch ja Bosch. Edellisen klikkaaminen vie sivulle jossa on kaikenlaisia sähkölaitebrändejä, ja niitä klikkaamalla pääsee ko. firmojen sivulle. Starkin priorisoitu use-case on siis saada asiakas pois omilta sivuilta.

  • plantagen.fi on järjestellyt sivunsa tuoteryhmittäin, ja yksi näistä on Puutarhatarvikkeet. Valitettavasti sen alla ei silppureita ole esitelty. Koneista ainoastaan ruohonleikkurit ovat esillä, mutta ei niitäkään ostaa voi. Plantagen on todennäköisesti tehnyt sivut vain koska sivut pitää olla.

  • Ylivoimaisesti hauskin kokemus oli S-ryhmän http://www.agrimarket.fi/. Ei sieltäkään mitään ostaa voi, mutta kun tiedustelin asiaa Palaute-napin takaa, sain vastaukseksi: ”Agrimarketin nettikaupasta voi tehdä ostoksia, mikäli on Agrimarketin tiliasiakas sekä Agrinet-asiakas. Voit käydä tekemässä tilisopimuksen lähimmässä Agrimarketissa, tämän jälkeen ostokset onnistuu myös netissä.” Minun siis pitäisi ajaa parinkymmenen kilometrin päähän markettirautakauppaan tehdäkseni sopimuksen, jotta sitten takaisin kotiin ostamaan silppuri netin kautta samasta kaupasta. Viihdyttävä muttei kovin hyödyllinen neuvo.
Varsinaisia nettikauppoja puutarhatarvikkeille ei suomenkielellä löydy. Hakemalla saa netistä irti www.pixmania.com –osoitteen, jonka suomenkielisiltä sivuilta toden totta löytyy neljän laitteen valikoima silppureita. Hämmentävää on se, että lähtöhinta esim Bosch AXT 25 TC:lle on kalliimpi kuin K-raudassa, plus toimituksesta veloitettaisiin 57-77 euroa lisää. Sama toistuu muissakin nettikaupoissa (esim HobbyHall, NetAnttila, taloon.com, jne): Valikoimaa ei ole, ja jos joku yskittäinen silppuri löytyy, se on kallis eikä siitä kerrota mitään.

Niinpä johtopäätös on tämä:
  1. Netissä ei ole valikoimaa.
  2. Netissä ostaminen on kallista.
  3. Netistä ostaminen on hidasta ja epäluotettavaa.
  4. Netti on vihollinen.
Informaatioaikakauden maailmankansalaisena toki en malttanut jäädä Suomen kauppojen varaan. Vertailun vuoksi haeskelin Boschin AXT 25TC:tä myös maailmalta. Ei olisi pitänyt. Tämä K-raudassa 499 euroa ja pixmaniassa 510 euroa +57..77e toimitus maksanut silppuri maksaa UK ToolStop –verkkokaupassa 351,63e + shipping to Finland 35,53e, siis yhteensä toimitettuna 387.16e. Kysäisin Boschilta mikä näin ison hintaeron tekee. Vastaukseksi sain markkinointipäällikön murinan: ”Mikäli päädyt tuomaan laitteen kuitenkin UK:sta niin huomioi, että johdon vaihdon jälkeen takuu ei ole enää voimassa ja käyttöön saattaa siten liittyä turvallisuusriski.

Topi Koskinen on käyttäjäkeskeisen tuotesuunnittelun asiantuntija, joka kehittää työssään mobiiliratkaisuja internetpalveluille.

3 comments:

  1. Ehkä se kannattaisi käydä siellä rautakaupassa oikeasti kysymässä mikä laite kelpaa mihinkin, ettei tule ostettua väärää laitetta väärään työhön.

    Orapihlaja-aidan leikkuujäte on ongelmajätettä, liian kovaa, liian hapokasta ja piikit eivät mene miksikään oksasilppurissa. Oikea osoite leikkuujätteelle on kaatopaikka ja sielläkin voi olla, että se ei kelpaa risujätteenä vaan pitää laittaa sekajätteeseen.

    Omenapuu taas on todella kovaa puuta ja harvalla silppurilla saa siitä tehtyä kunnollista haketta.

    Boschin AXT 25TC on malliltaan sellainen laite, että samalla koneella voi ajaa tuoretta ja kuivaa risua hakkeeksi. Jos ostat perinteisellä valssiterällä varustetun silppurin niin tuore oksa tulee helminauhamaisena tikkuna koneesta ulos.

    Jos hakkeelle ei ole mitään järkevää käyttöä (pensaan juureen, poluille, kompostiin, puuceen täyteaineeksi..) niin edullisempaa on kuskata leikkuujätteet peräkärryllä kaatopaikalle tai jos käyttö on vähäistä niin hae vuokraamosta viikonlopuksi kone vuokralle. Tuolla Boschin ATX:llä ajaa parisataakiloa risua tunnissa läpi.

    Jos ostat Bauhausista niin laitteella on 5 vuoden takuu, mutta eipä noita laitteita juurikaan tule takaisin.

    T. Aasiakaskeskeisen myynnin asiantuntija, joka myy reilulla miljoonalla eurolla puutarhankoneita vuosittain.
    VastaaPoista
  2. Hei!

    Kiitos palautteesta! Minäkin ostin lopulta oman silppurini rautakauppamarketista, tärkeimpänä syynä se, että niitä ei netistä tuntunut luotettavasti saavan, kuten tässä kirjoitin.

    Kiertelin lopulta useitakin Tampereen seudun rauta- ja puutarhakauppoja selvittääkseni, mitä missäkin on tarjolla. En halua osoittaa sormella mitään yksittäistä kauppaa, enkä toisaalta leimata kaikkiakaan kategorisesti, mutta yleiskokemukseni näistä kaupoista on, että henkilökuntaa on usein todella vaikea saada kiinni. Tai jos saa, tiedot ovat usein kovin vähäiset. "Tässä on paras tekniikka" tai "saksalainen laatumerkki, nääs" ovat yleisiä selityksiä sille, miksi yksi silppuri voi olla 250 euroa ja prosenttia kalliimpi kuin toinen.

    Olisi mahtava juttu, jos kirjoitukseni osaltaan kannustaisi kaikkia marketteja parempaan asiakaspalveluun. Se olisi varmasti asiakkaan, mutta myös kauppiaan etu.

    Parannettavaa olisi myös monen kaupan nettisivuissa. Hyvä sivu on rakennettu ratkaisemaan ensisijaisesti sitä ongelmaa, jonka takia joku ihminen sinne on tullut. Asiakas ei mene kauppaan ratkaistakseen kauppiaan ongelmia, vaan omiaan, ja sama pätee kauppojen nettisivuihin.

    Myös toivon että kirjoitukseni voisi antaa täkyn jollekin vähittäiskauppiaalle, maahantuojalle tai valmistajalle harkita vaihtoehdon tarjoamista perinteiselle rautamarketille. Moni haluaa käydä paikan päällä näkemässä ja kuulemassa mitä on ostamassa, mutta on niitäkin, joilla ei ole aikaa tai kulkupeliä kiertää vertailemassa eri marketteja. Suomessa voisi olla tilaa puutarhavälineiden nettikaupalle.

    -topi

    P.s. Ostamani laite on juurikin Bosch, tosin ei tämä turbiinileikkaava huippumalli 25TC, vaan jyrsinterämalli 22D. Siihen olen ollut siihen hyvin tyytyväinen, vaikka puolet brittikauppaa kalliimpi hinta harmittaakin. Kahteen vekottimeen minulla ei valitettavasti ole varaa, enkä kylläkään pitäisi kovin ekologisenakaan sitä, että niitä yhteen taloon kovin montaa keräisi.
    VastaaPoista
  3. On niitä nettirautakauppoja Suomessakin, jos vain osaa etsiä. Esim:

    smartia.fi
    netrauta.fi

    Se on sitten ihan eri asia löyttääkö haluamansa ja sopivaan hintaan.
    VastaaPoista