tiistai, 27. huhtikuuta 2010

Mihin verkkokauppaa tarvitaan?

Maailma pienenee kiihtyvällä tahdilla. Jo ennen Internetiä on ollut monelle suomalaisellekin yritykselle normaalia liiketoimintaa käydä kauppaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Internetin mahdollistaman tiedonkulun myötä alkaa olemaan sama, onko toimipisteesi Pihtiputaalla, Helsingissä vai New Yorkissa – kaikkialta on yhteys kaikkialle.

Nykymaailmassa ei kannata jäädä odottelemaan asiakkaiden eksymistä myymälään, vaan heitä on syytä houkutella ostoksille monin eri tavoin. Sähköisten yhteyksien päässä on suurin osa ihmisistä ja sähköisten palveluiden kautta ihmiset myös asioivat; vähintäänkin aloittavat tiedonhaun. Kuinka moni tiedonhaku itseltäsi alkaa Googlesta tai jostain toisesta hakukoneesta? Ei siis ole yhdentekevää, kuinka verkossa näkymiseen suhtautuu.

Oma kokemuksiini pohjautuva näkemys on, että joka ainoa yritys, joka jotain myy, tarvitsee näkyvyyttä Internetissä. Verkkokauppa on luonnollinen valinta kaikille kauppaa tekeville yrityksille, koska siinä asiakkaalle välittömästi tarjotaan ostamisen mahdollisuus. Eikö kuitenkin ole loppujen lopuksi sama, mitä kanavaa myöten osto tapahtuu, kunhan se tapahtuu. Jos verkkokauppa ohjaa jo ostopäätöksen tehneitä asiakkaita myymälään, ei sekään ole lainkaan huono asia.

Maailman pienuus näkyy erityisen hyvin siinä, että liiketoimintaa ei tarvitse rajata tietylle maantieteelliselle alueelle, vaan verkkokauppa on luontaisesti valtakunnan laajuinen – tai kansainvälinen. Koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ei ole ollut näin vaivatonta ja nopeaa tilata tavaraa vaikka toiselta puolen maapalloa.

Ei myöskään ole syytä väheksyä ostajien mukavuudenhalua. Kuluttajashoppailu kauppakeskuksissa voi olla joillekin mukava harrastus, mutta ei ole sitä kaikille. On melkoisen miellyttävää tehdä hankintoja omalta kotisohvalta käsin. Kannattaa siis antaa halukkaille asiakkaille siihen mahdollisuus.

Verkkokauppaa tarvitaan.

0 comments:

Lähetä kommentti