Eipä siis pala hermot. Palaa niin pahasti, että olen valmis syöksemään koko julkisen liikenteen alimpaan helvettiin ja siirtymään aivan täydellisesti yksityisautoilijaksi.
No, onneksi taas tilanne päässä rauhoittuu ja pystyn kenties arvioimaan tilannetta hieman rationaalisemmin. Kunnes taas kiehahtaa.
Mitä tämä kertoo minusta?
Ainakin sen, että pikkuasiat joskus keittävät yli. Olisi siis varmaankin syytä katsoa taas sitä big picturea. Kumpi on oleellisempaa: se, että VR laittaa resurssejaan ja eurojaan minun wlanin korjaamiseen vai siihen, että junat kulkevat ja toivon mukaan vielä ajallaan?
Mutta kun haluan molemmat! Meissä ihmisissä (lue: minussa) taitaa olla se paha puoli, että mikään ei riitä.
Kysytäänpä toisin.
Pitäisikö laittaa rahaa tietoliikenneyhteyksien kehittämiseen vai lasten ja nuorten hyvinvointiin? Vai molempiin? Ovatko ne edes toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja? Sillä eikö Suomen pitäminen infraltaan kehityksen kärjessä tue pitkällä aikajänteellä koko maan kilpailukykyä ja sitä kautta kaikkien kansalaisten - nuorien ja vanhempien - hyvinvointia?
Vai tukeeko? Mitä tapahtuu some-lapsille? Onko nopeiden yhteyksien ympäristö uhka perheillemme? Kuka kohtaa lapset aidosti ja huolehtivasti?
Hitostako minä oikeita vastauksia tiedän!
Tällaisten kysymysten rinnalla tuntuu joskus niin yhdentekevältä miettiä uusia palvelukehityshankkeita verkkokauppoihin. Tai miettiä mitä markkinointitoimenpiteitä tänä vuonna tehdään.
Silti niitä pitää pohtia. Sillä niin se vaan taitaa olla, että pitää tehdä sitä työtä/missiota, minkä itse oikeaksi kokee. Paha on minun muille mennä kertomaan kuinka oikeasti kuuluu ajatella. Ken kokee kutsumusta parantaa liiketoiminnallisia edellytyksiä tässä maassa - ole hyvä, tee työsi! Sinä, joka olet huolissasi lapsista - tekemistä kyllä riittää.
On suuri rikkaus, että niin olemme erilaisia. Toiselle on tärkeää toinen, toiselle toinen. Yhteistä lienee parempaan pyrkiminen.
Paitsi jo toivonsa menettäneille. Mutta heistäkin pitää välittää.
Joten kun ensi kerralla alkaa 3G-mokkula kanssani tappelemaan, osaan - toivon - pysähtyä kysymään: miksen voi suunnitella ajankäyttöäni toisin, tarvitseeko olla aina online? Miksi ottaa turhaa pulttia asiasta, josta mieluummin voisin antaa vaikka asiallisen palautteen palvelutarjoajalle.
On vaan niin paljon helpompaa suunnata vihansa/intohimonsa/kyynisyytensä oman itsensä hyvinvointiin. Kuin vaikka käyttää 0,7 % ajastaan muiden auttamiseksi tai edes palveluiden kehittämiseksi.
Mutta kyllä voi olla yhtä aikaa kiinnostunut bisneksestä ja ihmisistä. Taidanpa siis ensi kerralla kuitenkin mennä junalla ja ottaa wlanittoman paikan, jättää nettitikun salkkuun ja keskittyä tähän ajatukseen.
Ismo Alanko: Vittu kun vituttaa
4 comments: