maanantai, 8. maaliskuuta 2010

Työ sitoo aikaa ja vapaa-aika luo rappiota

Viikonloppuna sattui korviini kuulumaan kaupan tuulikaapissa yksi lausahdus muutaman hengen keskustelusta. En mitenkään tietoisesti pyrkinyt tätä vieraiden ihmisten jutustelua kuuntelemaan, mutta enpä voinut välttyäkään huomioimasta ytimekästä näkemystä, jonka eräs turinakumppani ilmoille heitti: "kyllä se työ vaan sitoo niin kamalasti".

Niin, tämä on ihan tosi. Tottahan työ sitoo tekijäänsä.

Vaan onko se sitten niin huono asia? Miksi työhön pitää suhtautua niin negatiivisesti? Eihän tarvitse kuin seurata käynnissä olevaa lakkokeskustelua, niin huomaa kuinka typerällä tavalla asetetaan vastakkain yritys ja työntekijä - ja samaan aikaan unohdetaan tärkein: miten parannettaisiin kokonaisuutta.

Elinolojamme ja yhteiskunnan tilaa ei paranneta työtä ja vastuuta tai riskiä vähentämällä (pakoilemalla). Päinvastoin, jokaiselta pitäisi vaatia paljon enemmän (parempaa). Tehdäänkö vain se, mikä on pakko, vai kenties itseään likoon laittaen?

Työ on aina riski
Maailma ei ole varma paikka. Vaatimalla varmuutta epävarmoissa oloissa vain entisestään horjutetaan epätasapainoa, mikä omalta osaltaan kiihdyttää heittelyä. Varmuus toisaalla kun lisää epävarmuutta muualla.

En silti sitä sano, etteikö oikeuksistaan joskus pitäisi pitää kynsin hampain kiinni. Tai jopa vaatia enemmän. Mutta realistisuus peliin, muuten ei matka ole pitkä. Epärealistisen varmuuden vaatimisen sijaan energian voisi käyttää oman työn tuottavuuden parantamiseen. Tämä strategia hyödyntää kaikkia, ei vain toista osapuolta.

Vapaa-aika luo rappiota
Tai ainakin liika sellainen. Jos työ kerran sitoo ihmistä haitaksi asti, mitä työhön käytetyllä ajalla sitten tekisi? Olisi vapaaherra? No, jos tutustuu maailmanhistoriaan, ei ole vaikea löytää suurinta turmeltuneisuutta ja rappiota juurikin niistä ajoista, paikoista ja ihmisistä, joissa ei työhön ole ollut tarvetta.

Sama pätee edelleen. Kuninkaalliset huoneet, turhat julkkikset, hyperrikkaat jälkeläiset, suomalaiset iltapäivälapset... Ei raha tuo onnellisuutta. Ei vapaa-aika tuo onnellisuutta. Onnellisuutta tuo tarpeellisuus. Minä haluan olla tarpeellinen, minä haluan olla tarvittu.

Silti, kohtuus tässäkin. Perheen uhraaminen uran edelle luo lyhytkestoista onnellisuutta ja korkeintaan vain yhdelle osallistujalle. (Lieneekö tässä yksi perusongelmamme - olemme niin kovasti joko-tai-ihmisiä. Joko on tai off.)

Ole hyödyllinen, älä hyödyke
Miten siis tasapainoilla tämän kaiken kanssa? Taas kerran kysyn: miksi olet siinä missä olet? Vai voisiko olla vaihtoehtoja?

Käytkö töissä vai teetkö töitä? In English: work or job?

Jos työ sitoo sinua liiaksi, voitko tehdä asialle jotain? Voitko tehdä työtä, joka ei vain ota, vaan myös antaa? Voitko itse luoda itsellesi työpaikan? Voitko lähteä toteuttamaan haaveitasi? Voitko edes tunnistaa haaveitasi? Voitko ymmärtää itseäsi?

Eipä yrittämistä Suomessa liian helpoksi ole tehty. Silti se voi olla hyvä vaihtoehto tilanteessa, jossa palkkatyö ei toimi.

Kenen on vastuu?
Moni kaupunki ja seutukunta kärsii paraikaa teollisuuden alasajosta ja maailmantalouden syöksykierteestä. Työpaikat menevät alta ja koditkin ovat liipaisimella. Taas kerran. Tämähän on toistunut monta kertaa, itsekin hyvin muistan 1990-luvun alun, jolloin tyhjiä teollisuushalleja oli tarjolla oikealla ja vasemmalla. Vaikka elämme jatkuvan muutoksen ja uudistumisen keskellä, voisimme silti ottaa menneestä opiksemme. Vaan emmepä taida ottaa.

Mieluummin huudamme syyllistä esiin. Kuka tästä kaikesta vastaa? Kenet voidaan naulita ristille?

Karu totuus löytyy peilistä. Etpä sinä tietenkään voi taistella amerikkalaisia tai islantilaisia pankkeja vastaan, mutta sinulla - ja vain sinulla - on vastuu omasta elämästäsi. Hyväksy epävarmuus. Hyväksy muutos. Hyväksy force majeur. Lapset sysäävät vastuun muille. Aikuiset vastaavat itse omista tekemisistään.

Eli sori vaan, mutta ruikutus ei auta. Työn tekeminen auttaa. Jos ei muuten, niin ala itse oman itsesi työnantajaksi. Ja jos olosuhteet eivät ole hyvät, huomaat myös, ettei lakkoilu paljoa auta. Vaatimalla itseltäsi ja muilta parempaa (se on: työnteon tuottavuuden parantaminen), se auttaa.

Ja tästä kaikesta saa ja pitääkin olla eri mieltä.

1 comments:

  1. Oman itsensä työnantajaksi voi alkaa, jos sattuu tekemään töitä alalla, jossa se on mahdollista. Ainoastaan marginaalinen osa esimerkiksi terveydenhuollon työntekijöistä voi alkaa yksityisyrittäjäksi ilman, että vallitseva järjestelmä romahtaa.

    Miten mitataan työn tuottavuutta? Onko se raha? Uupumus? Kiire? Onnellisuus? Miten mitata työn tuottavuutta alalla, jossa työ ei koskaan tuota (eikä ole tarkoituskaan tuottaa) rahaa?

    Siinä asiassa olen kyllä samaa mieltä, että työ voi tehdä onnelliseksi, jos siitä pitää ja siihen sitoutuu.
    VastaaPoista