No mutta, sehän on hyvä asia!
Kaupan ympäristövaikutukset nimittäin ovat mittavia. Ainakin jos puhutaan hypermarketeista. Halmesmäki itse toteaa, ettei "ole realismia, että juomakorien, wc-paperisäkkien tai maitokassien kanssa kuljetaan junissa tai busseissa." Tosin hän jatkaa, että "näille ostoksille pitää päästä autolla".
Miksi?
Miksei Halmesmäki näe asiaa kuten SOK:n uusi pääjohtaja Kuisma Niemelä, joka lauantain Aamulehdessä painottaa sähköisten asiointikanavien merkitystä toteamalla, että S-ryhmän pitää perustaa verkkokauppa? Miksi Kesko haluaa pakottaa kuluttajat autoilemaan? Minä ainakin mieluummin odottelisin jakeluauton tuomaa ruokakassia kotiini.
Näinhän moni muukin toivoo. Jos on uskomista Googlen maajohtaja Anni Ronkaiseen. "Suomessa sähköinen kauppa on hyvin kehittymätöntä. Eräs syy on vähittäiskaupan keskittyminen. Kaupassa ei ole tasapäistä kilpailua", sanoo Anni Kauppalehdessä. "Loppukäyttäjän kannalta tämä on surullista, sillä he ostaisivat verkosta" Ronkainen jatkaa.
Mutta kaipa tilanne on kuitenkin parempaan kehittymässä. Isot (monopoliasemassa?) olevat ketjut eivät voi enää mellastaa kuin ennen. Maailma muuttuu, ostokäyttäytyminen muuttuu. Vaikka kuinka vanhat jäärät pyristelisivät vastaan.
Siis Matille vinkki: verkkokaupan rakentaminen ei ole vaikeaa. Se on tahdon asia.
0 comments:
Lähetä kommentti