Siitäkös sitten pari näkökulmaa omaan päähäni syttyi:
Ensinnäkin ajatus työajan ja -paikan varsin lyhyestä historiasta ja kuinka nämä käsitetään niin monessa tapauksessa fundamenteiksi, joita ei voi tai saa muuttaa. Toisaalta artikkeli muistutti, kuinka rahan ainoa arvo syntyy vasta kun sitä käytetään. Ja se mihin sitä käytetään, riippuu tietysti siitä, kuka rahaa käyttää.
Paneudutaanpa näihin teemoihin hetkeksi.
Kuten Kilpi artikkelissaan kirjoittaa, esimerkiksi maanviljelijät olivat (ja ovat edelleen) sidottuina siihen, missä asuivat ja maata viljelivät. Työaikaakaan ei sinänsä ollut, vaan työtä tehtiin sen mukaan mikä tarve oli - kellon ympäri. Työtä ja elämää ei eroteltu toisistaan erillisiksi asioiksi, vaan ne olivat yhtä kokonaisuutta. Työhön ei menty, jotta saataisiin rahaa, jotta voitaisiin elää. Työtä tehtiin elämällä tehtävientäyteistä elämää.
Jälleen kerran viittaan Timothy Ferrissiin, joka kirjassaan The 4-Hour Work Week kertoo tarinaa kalastajasta joka käytyään aamulla kalassa, makoilee rannalla veneensä vierellä loppupäivän. Paikalle ehättänyt liikemies koittaa yllyttää kalastajaa käyttämään vapaa-aikansa hyödyksi ja laajentamaan bisnestään, jotta sen sitten joskus voisi myydä hyvällä rahalla pois, jotta sitten voisi vain olla ja makoilla rannalla...
Kuinka moni meistä kysyy, miksi työtä tehdään? Onko työpaikalle meno automaatio, jota tehdään koska niin kuuluu tehdä?
Tottahan nyky-yhteiskunta toimii toisin kuin maalaisyhteiskunta. Ja tietenkin töihin mennään, jotta saadulla palkalla voidaan elättää itsensä ja kenties perheensä. Silti jään pohtimaan, kuinka usein sitä tulee laskeneeksi mitä oma työnteko itselle maksaa? Mitkä ovat työssäkäynnin kiinteät ja muuttuvat kulut? Jos nämä kulut karsittaisiin pois tai ainakin todelliseen minimiin, kuinka paljon pienemmillä bruttotuloilla tulisit vähintään yhtä hyvin toimeen? Ja jos yhtään lasket arvoa omalle ajallesi, "laatuajalle" tärkeiden asioiden parissa, kuinka paljon sitä nettopalkkaakaan oikeasti tarvitset?
Vai voisitko jäädä rannalle makoilemaan jo nyt?
Viimeisen viivan alle kun mennään, kyse on kuitenkin siitä, mihin haluamme aikamme ja rahamme käyttää. On hienoa olla kiireinen. Mutta onko se sitä, mitä todella haluat?
Sitten raha. Tuossa Kilven maalailemassa maalaisyhteiskunnassa työtä ei tehty rahan vuoksi, vaan tehtävät tehtiin, jotta voitiin elää. Raha keksittiin vaihdokkeeksi, jotta sen antaja saisi jotain, mitä haluaa. Jos minä (vanhanaikaisena ihmisenä) ostan levykauppiaalta kahdellakymmenellä eurolla cd-levyn, on sen arvo kaksikymmentä euroa. Vai onko? Hyvä levy voi mullistaa ajatteluni, vähintäänkin parantaa elämänlaatuani. Arvotanko silloin sen vain kahdenkymmenen euron arvoiseksi?
Absurdi kysymys. Ei kaksikymmentä euroa tarkoita mitään.
Kahdellakympillä saa varsin hyvän lounaan. Ruokakaupasta sillä ei vielä paljoa saa. Junalla sillä pääsee Tampereelta hieman Hämeenlinnan alapuolelle. Yrityksille kaksikymmentä euroa on niin pieni summa, että jo sen laskuttaminen maksaa enemmän.
Rahan arvo on aina riippuvainen. Arvo riippuu aina siitä, kuka sitä käyttää, missä tilanteessa ja mihin. Jos minä nyt säästän sen kaksikymppiä ja jätän levyn ostamatta, en ole yhtään sen rikkaampi. Jos sen parikymppiä käytänkin vaikka asunnottoman hyväksi, olenko silloin rikkaampi? Vai köyhempi?
Toistan itseäni: viimeisen viivan alle kun mennään, kyse on kuitenkin siitä, mihin haluamme aikamme ja rahamme käyttää. Vaikka tililläni olisi seitsemän miljoonaa euroa, sillä ei ole mitään arvoa ennen kuin sen käyttää. Ja lopullisen arvon määrittää se, mihin sen käytän.
Näin. Sinänsä kauas mentiin Kilven omista pohdinnoista, mutta näinhän se menee - asiat jalostuvat kun niitä jakaa.
0 comments:
Lähetä kommentti