Joulukuusi kotiin verkosta?

Eilen oli ensimmäinen adventti. Huomenna joulukuun ensimmäinen päivä. Eipä uskoisi kun pihalle katsoo - viime päivinä on vettä tullut varmaan enempi kuin koko viime kesänä yhteensä.

Joka tapauksessa joulukuu ja joulu tulla jolkottaa.

Minä pidän joulusta, kovastikin. Ja jouluun oleellisesti kuuluu totta kai joulukuusi. Mutta miksi jokavuotinen havupuuprojekti on niin tuskallinen? Harvalla meistä on kuusimetsää takapihalla, josta sellaisen näppärästi saisi napsaistua. Suurimmalla osalla homma taitaa enempi vähempi mennä jota kuinkin näin:

- mennään torille tahi muuhun vastaavaan pihamyyntipaikkaan
- valitaan runsasoksainen ja tasalaatuinen varistamaton tuore kuusi
- sidotaan kuusi auton katolle, hyväonnisimmat laittavat sen peräkärryynsä, allekirjoittanut on jo kahtena jouluna kuskannut kuusen henkilöauton sisällä...
- kuusi pihalle odottelemaan aatonaattoa (vai aattoa? koskaan en muista)
- oikeana päivänä kuusi sisään sulamaan (nykyjouluina sulatusvaiheen voinee ohittaa)
- koristelu
- joulun vietto; kinkut, puurot ja suklaat nassuun
- loppiaisena pallot ja kilkuttimet pois kuusesta
- kuusi pihalle, toivoen että jätehuolto sen mukaansa huolii
- lopulta imuri jälleen kerran tukkoon neulasista ja vannotaan ettei ikinä enää tuoda havupuuta sisälle!

Joku saa joulumielen tietty tästäkin. Minä en. Mutta ei silti puhettakaan että kuusi voisi olla muovinen. Aito sen olla pitää. Sitä mieltä minäkin vaan joulu toisensa jälkeen olen.

Miksei kuusia voisi tilata suoraan kotiin ja joulun jälkeen niille haun pois? Vai voiko jo? Googletetaan.

Pääkaupunkiseudulla näyttäisi toimivan palvelu nimeltä Joulukuuset.net - joulukuusi kotiin tuotuna. Asiaa! Tuollaista minä kaipaisin muuallakin Suomessa. Hyvä idea, toivottavasti bisnes rullaa. Juuri tämmöisiä ideoita tarvitaan. Ei aina tarvitse tehdä niin kuin ennenkin, ajat muuttuvat, tarpeet muuttuvat.

Totta kai hyvä joulukuusikauppa toimii verkossa. Ja sieltä saa niin kranssia kuin muutakin vehreää talven keskelle. Vaan eikö sieltä pitäisi saada joulupukkikin tilattua? Tai Tiernapojat? Ja joulun jälkeen sitten toki se kuusen nouto.

Lopuksi vielä joulukuusipalvelun innoittamana kesäisempi idea:
Haluaisin vuokrata keväisin huolletun ruohonleikkurin kotipihalleni ja palauttaa sen syksyllä. Pakkoko sellaista on jokaisen itse omistaa? Tämmöisten peukalokeskelläkämmentähuoltomiesten kun on ihan turha yrittää itse moisia vehkeitä korjata, niin olisipa hienoa jos voisi luottaa siihen että ongelmatilanteessa apu odottaisi vain puhelinsoiton tai klikkauksen päässä. Ei kellään tällaisesta olisi tietoa? Googlesta ei löytynyt... 

Palvelu se on joka jytää. Niin jouluna kuin juhannuksenakin.

Mikä on pieni verkkokauppa?

Sata suomalaista verkkokauppiasta vaatii tietää: Mikä on pieni verkkokauppa?

Vaikuttaako Kuluttajariitalautakunnan suositus negatiivisesti pienten yritysten joulumyyntiin? Tätä pohdittiin verkkokaupankäynnin seminaarissa Helsingissä viime viikolla.

Verkkokauppiaille ja verkkokaupankäynnistä kiinnostuneille tahoille järjestettiin viime viikolla koulutustapahtuma, jonka yhteydessä keskusteltiin suomalaisen yrittäjän mahdollisuuksista toimia verkossa. Runsasta keskustelua herättivät verkkokauppiaiden (mm. Gift Gourmet) omat näkemykset luotettavuudesta ja asiakaskokemuksista.

Keskustelun yhteydessä mietittiin tulevaa joulua, sekä pienyrityksen mahdollisuutta saada näkyvyyttä Internetissä ja tätä kautta lisätä joulumyyntiään verkkokaupan kautta.

Keskustelua kuitenkin hallitsi verkkokauppiailla tuoreessa muistissa oleva kuukauden takainen Kuluttajariitalautakunnan lausunto, jossa suomalaisia kuluttajia kehoitettiin suosimaan suuria verkkokauppoja. Suositus annettiin pienissä verkkokaupoissa esiintyneiden luotettavuusongelmien vuoksi.

Lausunto siinä muodossa kuin se mediassa esitettiin, luonnollisesti närkästytti lukuisat suomalaiset pienyritykset.

Näistä lähtökohdista käsin seminaarissa olleet kotimaiset verkkokauppiaat valtuuttivat allekirjoittaneen kysymään teiltä, Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg:

Miten määritellään pieni verkkokauppa?

Suurin osa seminaarissa olleista verkkokauppiaista edustivat pienyrityksiä, joten esillä olikin huolestuneisuus siitä, tarkoittaako pieni verkkokauppa samaa asiaa kuin pieni yritys? Tarkoittaako suositus silloin kaikkien pienyritysten boikotointia? Mikäli näin ei ole, mitkä tekijät sitten tekevät verkkokaupasta pienen?

Seminaarin järjesti Vilkas Group yhdessä Suomen Maksuturvan, Klarnan ja Klikkicomin kanssa. Verkkokauppiaiden lisäksi tapahtumassa olivat esillä Itella, ProCountor, Eklekti Finland, Suomen Verkkomaksut ja Alma Media /Mikko.fi.

Ystävällisin terveisin,

Jani Muhonen
Toimitusjohtaja
Vilkas Group Oy

Ihminen ennen tehokkuutta?

Viime keväänä löysin John Steinbeckin. Löysin - tarkoittaa siis että todella löysin Steinbeckista sielunkumppanin. Kesällä lukuvuoroon osui Vihan hedelmät vuodelta 1939. Upea kirja. Haluan jakaa siitä joitain ajatuksia.

Amerikan omatunto
Teoksen kansilehdessä sanotaan kirjan herättäneen Amerikan kansan omantunnon. Eikä John Steinbeck lukijaansa helpolla päästäkään – mielestäni voidaankin puhua varsin merkittävästä ta­louden oppikirjasta tämän kirjan kohdalla, vaikka se puhtaasti kaunokirjallinen teos onkin.

Nykyaikaiseen ajatteluun (ainakin omalla kohdallani) kuuluu ajatus yksilön vapaudesta menes­tyä, yrityksen vapaudesta kasvaa. Vaan mitä jos vapaus kasvaa liian suureksi yksilön tai yrityk­sen kantaa? Tarvitaanko silloin ohjaavaa otetta vaikka valtionhallinnon taholta? Mikä on kansan, joukon mahdollisuus vaikuttaa ja ohjata yhteiskunnan toimintaa?

Vihan hedelmät on julkaistu toisen maailmansodan kynnyksellä. Kymmenen vuot­ta aiemmin tapahtunut pörssiromahdus ja sitä seurannut raju lama oli runnellut Yhdysvaltoja, jo­ka ei tuohon aikaan vielä ollut sellainen maailmanmahti, jonkalaisena me sen nykyään tunnem­me. Teoksen päähenkilö on Tom Joad, oklahomalaisen Joadin perheen vanhin poika, joka on juuri va­pautunut vankilasta taposta tuomittuna. Palatessaan kotiinsa Tom löytää kotitilansa hylättynä ja perheensä valmiina lähtemään kohti Kaliforniaa töiden ja paremman elämän toivossa.

Oklahomassa pienviljelijöiden viljelykset ollaan ”Yhtiön” toimesta yhdistämäs­sä isommiksi kokonaisuuksiksi, jotka tehokkaammalla koneellisella viljelyksellä saataisiin te­hokkaimmiksi ja tuottavimmiksi tiloiksi. Samanaikaisesti Kaliforniassa suuret maanomistajat hankkivat seudulle liian monta työnhakijaa, jolloin he pys­tyvät polkemaan palkkoja ja laskemaan keräyskustannuksia, näin päästen nosta­maan omaa tuottoaan.

Joadin perhe muiden mukana suuntaa Kaliforniaan uskovansa sieltä löytävänsä paratiisin. Totuus alkaa heille valkene­maan pitkällä ja työläällä matkalla kun kymmenet ja sadat viimeisillään olevat ylikuorma­tut autot matelevat hitaasti kohti länsirannikkoa. Eikä perille päästyä todellisuus ole yhtään loh­duttavampi, päin vastoin. Työtä ei tahdo löytyä ja väliaikaiset leirit, joissa ”okiet” asustavat, lä­hinnä herättävät vihaa ja nostattavat väkivaltaa paikallisten asukkaiden keskuudessa.

Steinbeck kertaa Kalifornian historiaa, avaa lukijan kohtauksillaan ymmärtämään kokonaisuutta, kontekstia niin koko tarinalle, kuin ihmisyyskysymyksillekin – missä on minun kotini? Ovatko muukalaiset minulle uhka? Lipsunko valheeseen tai väkivaltaan turvatakseni oman ja perheeni tulevaisuuden? Mikä enää onkaan oikein tai väärin?

Perusongelma – kysynnän ja tarjonnan laki
Työmiehiä kun on liian vähän, heille siirtyy valtaa. Tällöin heistä kilpaillaan ja heillä on mahdol­lisuus hinnoitella työnsä. Mikäli työmiestarjontaa saadaan kasvatettua, valta siirtyy takaisin palk­kaajalle. Tässä tapauksessa kaikille työmiehille ei riitä työtä ja palkkoja voidaan tiputtaa.

Näinhän toimii markkinatalous. Siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän, mistä on pulaa. Jos on ylitarjontaa, hinta putoaa. Vaan missä vaiheessa päädytään niille rajoille, että malli ei enää toi­mi?

Työnantajan vastuu
Kauaskatsoisemmalla toiminnalla olisivat maanomistajat voineet pitää parempaa huolta niin työntekijöistään kuin tuloksestaankin. Mitä menetettävää nimittäin on miehellä, jonka perhe on jo nääntynyt nälkään, jolla ei enää ole mitään? Steinbeck kuvaakin maanomistajien pelkoa osuvasti:

”Okielaiset – omistajat vihasivat heitä, koska he tiesivät olevansa itse pehmeitä, ja okielaiset olivat vahvoja; omistajat tiesivät olevansa itse kylläisiä, ja okielaiset olivat nälkäisiä; ehkä omistajat muistivat kuulleensa isoisiltään, kuin­ka helppoa on varastaa maata pehmeältä mieheltä, jos olet itse kiihkeä ja näl­käinen ja aseellinen. Omistajat vihasivat heitä.”

”Kun miehen on pakko saada työtä, silloin työnantaja maksaa hänelle ilman muuta vähemmän palkkaa, eivätkä silloin muutkaan voi saada enempää.”

Tähän lakoniseen toteamukseen kiteytyy kirjan ydin. Vaan toivoisinpa että nykyään ti­lanne ei olisi näin. Vihan hedelmät täyttää seitsemänkymmentä vuotta tänä vuonna. Onko maail­mamme toisenlainen nykyään? Miten korporaatiot näkevät vastuunsa ja toimivat sen mukaan? Entä kannanko itse vastuuni työnantajan roolissani?

Vapaa kauppa
Kaikki kokemukseni ja oppini vuosien varrelta ovat vahvistaneet näkemystä ihmisen vapauden puolesta. Kaupankäynnin säätely on mielestäni rikkonut vapaan ihmisen perusoikeuksia vastaan. Miksi minä en saisi käydä kauppaa siellä ja niiden tahojen kanssa kuin haluan? Kuka sanoo kuin­ka paljon saan ansaita?

Vaan eikö nykyisen vapaan kaupan aikana käsitellä kuitekin aivan samoja teemoja kuin Steinbeck vuonna kol­me­kym­men­tä­yh­dek­sän? Kasvavatko tuloerot liian suuriksi? Etsitäänkö tehokkuutta ja tuottavuutta ihmisyyden kus­tannuksella? Pitääkö ihmisen liikkuvuutta rajata? Vai pitäisikö sittenkin harrastaa alueellistamispolitiikkaa? Onko Lääkelaitoksen oikea paikka Helsingissä vai Kuopiossa? Mitä tapahtuu jos valtaosa ih­mi­sistä pyrkii valtaväestön luo; missä valtaväestö silloin sijaitsee? Tampereella? Vaiko kenties Hel­singissä, Hampurissa, Lontoossa vai Tokiossa?

Olemmeko valmiit ottamaan täydellisen vapauden ja sen mukanaan tuoman vastuun vastaan? Olenko minä valmis kasvattamaan tuloeroja ja keskittämään palvelut kasvukeskuksiin? Mitä jos kymmenen vuoden päästä ei syrjäseutu ole enää Nurmes vaan syrjäseutu onkin koko Suomi?

Lopputulema?
Vihan hedelmät on yksi sykähdyttävimmistä romaaneista, mitä koskaan olen lukenut. Steinbeckin tyyli osuu mielenlaatuuni ja tarinankerronta on usein mestarillista. Vihan hedelmät oli silti myös opintomatka; proosan muodossa esitettyä kritiikkiä itserakkauden ja omanedun ta­voittelun kyllästämää kapitalismia kohtaan.

Onko oikein, että omistus ja valta keskittyy yhä isommille ja harvemmille? Olenko itse aina ja joka paikassa valmis sanomaan: ”Ihminen ennen tehokkuutta?”

Uudistukaa, vielä kerran sanon, uudistukaa

Näin perjantai-aamuna mieleen saattaa juolahtaa kaikenmoista erikoista. Liekö eilisen seminaarin aiheuttamaa mielen yltämistä korkeampiin sfääreihein vaiko marraskuisen märkähämäryyden tulosta, mutta ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa pari sanaa maailman suurimmasta rokkibändistä.

Joka on siis The Rolling Stones.

Piditpä Stonesista tai et, niin tarkastelepa kuitenkin hetki tuon bändin historiaa ja nykytilaa. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana bändi on tehnyt oikeasti hyviä biisejä vain kourallisen, mutta silti edelleen täyttävät kiertueillaan stadionit ympäri maailman. Harva muu artisti pystyy sitäkään tekemään edes lähellekään niin kannattavasti kuin Rolling Stones. Viimeisten vuosien aikana uutta musiikkia ylipäänsä on tullut hyvin nihkeästi, silti kaikki tietävät mikä on Rolling Stones - jopa nuorisosta moni.

Kaiken kaikkiaan Rolling Stonesilla alkaa olemaan ikää jo liki viisikymmentä vuotta. Mikä on ihan käsittämätöntä! Miksi kaiken ikäiset ihmiset haluavat nähdä ja kuulla papparaisia, jotka hoippuvat jo seitsemännellä kymmenellään?

Minulla on yksi aavistus, mistä tämä kaikki johtuu.

Rolling Stones on ymmärtänyt mitä tarkoittaa uudistuminen.

Oikeastihan bändi on aivan eri juttu kuin kuusi-, seitsemän-, tai kahdeksankymmentäluvuilla. Tai jopa yhdeksänkymmentäluvulla. Perusjuttu - missio, liikeidea, sielu, ydin - on pysynyt samana, mutta tekotapa on eläytynyt kulloisenkin tarpeen mukaan. 60-70-lukujen taitteessa tapahtui ensimmäinen murros; musiikki vaihtui 60-lukupopista enemmän nykyiseen suuntaan. 80-luvulla Stones ymmärsi videovallankumouksen. 90-luvulla tahti vaihtui megakiertueisiin.

Ja jos otetaan tarkasteluun muita isoja nimiä, sama kaava toistuu. Onko U2 sama kuin vuonna 1980? Entä Madonna nyt ja vuonna 1983? Tai Metallica?

Kaikki ovat uudistuneet. Pysymällä ennallaan nimittäin kuihtuu. Ja tämä on tärkeä huomio.

No onko se Rolling Stones sitten "the Greatest Rock'n'Roll Band in the World"? Jaa-a, minun mielestäni on. Ja kukapa sitä voisi kiistää?

P.S Rolling Stoneskin on ymmärtänyt mennä Facebookiin...

Tämä on mainos

Huomenna torstaina 19.11 olemme Vilkas Groupin sekä Klikkicomin, Klarnan ja Suomen Maksuturvan kanssa järjestämässä koulutuksellista seminaaria verkkokauppiaille. Tilaisuus järjestetään Helsingissä hotelli Presidentissä alkaen kahdeltatoista päivällä.

Miksi tilaisuus järjestetään?
Tänä päivänä haaste ei ole perustaa toimivaa verkkokauppaa suht nopeasti ja edullisesti. Haasteet tulevat kun verkkokauppaa halutaan hyödyntää myynnissä. Toisin sanoen: Mitä sitten pitäisi tehdä kun verkkokauppa siellä Internetissä on?

Verkkokaupankäynnin kokonaisuus
Me järjestävät tahot näemme verkkokaupankäynnin kokonaisuutena, johon liittyy itse verkkokaupan lisäksi markkinointia, maksamista, taloushallintoa, kävijäseurantaa ja toimittamista. Näihin osa-alueisiin panostaminen oikeassa suhteessa on edellytys verkkokaupankäynnille.

Seminaari
Tilaisuudessa puhuvat järjestäjien edustajat sekä kuullaan myös Gift Gourmet -verkkokauppiaan, Minna Lehtipuun puheenvuoro. Puhujien lisäksi mukana ovat palveluitaan esittelemässä: Suomen Verkkomaksut, Mikko.fi, ProCountor, Eklekti Finland ja Itella.

Aikataulu
12.00 Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu
12.30 Tervetulosanat: Jani Muhonen, Vilkas Group
12.40 Markkinoinnin onnistumisen työkaluja, Toni Lehmusvaara, Klikkicom
13.10 Saumaton ketju tilauksesta toimitukseen, Mikael Smeds, Suomen Maksuturva
13.40 Kilpailuetuja metsästämässä. Jäätkö jälkeen loppusuoralla?, Ville Vuorisaari, Klarna
14.10 Kahvitarjoilu
14.45 Case -puheenvuoro: Kuka auttaa yrittäjää - verkkokauppiaan haasteet, Minna Lehtipuu, Gift Gourmet
15.15 Verkkokaupankäynnin kokonaisuus, Jani Muhonen, Vilkas Group
15.45 Loppusanat & keskustelua
16.00 Cocktail –tilaisuus
17.00 Tilaisuus päättyy

Vielä ehtii mukaan! Ilmoittaudu täällä.

Yritys ei luo arvoa asiakkaalle

Jari Parantainen Gurumarkkinointi-blogissaan kertoi kuinka hän olisi ostanut auton, mutta...

Parantaisen kokemus toi mieleeni omat kokemukseni viime keväältä, kun oli autonvaihdon aika. Jäin nimittäin jo silloin kyseenalaistamaan autokaupan toimintaa ja tuo kyseenalaistaminen on jatkunut ja paisunut sen jälkeen jo useita kertoja. Ties vaikka jonain päivänä niistä ajatuksista alkaisi tapahtumaankin...

Mutta ei nyt. Ei vielä.

Vaan riippumatta siitä, myydäänkö autoja vai ei, uskon Esko Kilveltä kuulemaani lausahdukseen (vapaasti ulkomuistista kirjattuna): "Yritys ei koskaan luo arvoa asiakkaalle. Arvoa ei myöskään luo tuote, jota yritys myy. Asiakkaalle arvoa syntyy siitä, kuinka asiakas tuotetta käyttää."

Ja tämä saa minulta vastakaikua mm. automyynnin suhteen. Kolmannen lapsen syntymähän aiheutti meidän perheessä tarpeen vaihtaa isompaan autoon. Koska kuitenkaan en pidä farmareista enkä tila-autoista, jäivät vaihtoehdot aika vähiin. Škodan uusi Superb täytti vaatimukset ja hyvin pian päätös kallistuikin sellaisen hankkimiseen; Tampereen Lielahden Metro-Auto oli lähinnä, eli sieltä hankinta tehtiin.

Metro-Auto tai Škoda Auto a.s. eivät kuitenkaan luoneet minulle mitään arvoa. Eikä myöskään Superb. Arvoa meidän perheelle tulee siinä vaiheessa kun takapenkille kytketään kolme lasta eri mallisiin korokkeisiin, istuimiin ja kaukaloihin ilman että happi loppuu. Arvoa tulee siinä vaiheessa kun takaluukku aukeaa tarvittaessa koko seinän mitalta, jolloin lastenvaunujen tunkeminen on niin vaivatonta kuin se vain Suomen "talvikeleissä" on mahdollista. Arvoa tulee siinä vaiheessa kun takapenkki mankuu lastenlauluja ja ne saadaan kätevästi soimaan 20 gigatavun kovalevyltä.

Arvoa tulee siinä vaiheessa kun auton ominaisuudet täyttävät ja ylittävät meidän perheen tarpeemme.

Aivan sama juttu kuin televisioissa tai sauvasekoittimissa. Ei pätkän vertaa kiinnosta ne kilowatit, newtonit tai hevosvoimat. Nykyautossa ne kuitenkin jo oletusarvoisesti ovat kunnossa. Niinpä kiinnostavatkin ne pienet ja isot jutut, millä vaativatkin matkustajat (lue: lapset ja minä) viihtyvät matkanteon aikana.

Omien kokemusteni mukaan autokaupan myyjät eivät tätä ole vielä oikein tajunneet. Eli sitä odotellessa eletään.

Verkossa myymistä sosiaalisen median aikakaudella

Viikon vierailijana  Suomen Verkkomaksut Oy:n toimitusjohtaja Lennu Keinänen

Sosiaalisen median vallankumous tuli ja laittoi viestinnän pelisäännöt uusiksi muutamassa vuodessa. Kaukana ovat ne ajat, jolloin joutui tekemään töitä pysyäkseen muutaman päivän viiveellä kartalla, mitä maailmassa tapahtuu. Yhtä kaukana ovat myös ne ajat, jolloin ainoat tietolähteet olivat paikallisen tai valtakunnallisen lehden toimitus tai TV:n viiveellä kertomat asiat.

Sosiaalinen media mahdollisti reaaliaikaisen ihmisiltä ihmisille kulkevan viestinnän heti tapahtumien sattuessa. Otetaan esimerkkinä vaikkapa Amsterdamin Schipholin lentokoneturma helmikuussa 2009. Heti onnettomuuden tapahduttua perinteinen media alkoi siirtyä tapahtumapaikalle, valmistelemaan raportteja ja järjestelemään kuvausmiehistöä. Siinä vaiheessa kun TV-kamerat ehtivät paikalle, Twitter, Facebook, blogit ja muut sosiaalisen median palvelut olivat jo täyttyneet paikalla olleiden raporteista tapahtumista ja TwitPic-palvelusta löytyi lähes reaaliaikaista kuvamateriaalia kymmenien ihmisten tuottamana.

Kaiken tämän informaatiovirran keskellä olennaista on se, miten tämä hajallaan oleva sisältö löydetään. Miten kaikki maailman tieto päätyy juuri asiasta kiinnostuneiden verkkokalvoille. Tässä juuri piilee vallankumouksen ydin. Ihmisten ei enää tarvitse istua TV:n tai radion äärellä odottaen lisäraportteja tapahtumista. Riittää kun ilmoittaa olevansa kiinnostunut #schiphol:sta ja sosiaalisen median palvelut pitävät huolen, että tieto löytää kiinnostuneet nopeasti ja kattavasti.

Vastaava vallankumous on alkanut verkkokaupassakin ja se tulee mullistamaan myymisen. Mikäli esimerkiksi maastopyöräilystä kiinnostunut henkilö on aloittelemassa harrastustaan ja lueskelee Keski-Suomen parhaista reiteistä, eikö olisi vain luonnollista että tässä samassa yhteydessä hänelle tarjottaisiin asiaan liittyviä tuotteita ja palveluita? Kun ihminen on ostoprosessissa aktiivisen tiedonhaun lisäksi innostuneessa tilassa, kaupan todennäköisyys on merkittävästi korkeampi, kuin jos ostohalua yritettäisiin herättää perinteisen markkinoinnin keinoin. Mitä sosiaalien media tekisi? Se veisi tuotteet (tiedon) reaaliajassa otollisessa ostotilassa (uutisten seuraaja) olevan luo.

Tuotteita pitää siis tarjota siellä, missä ihmiset jo ovat ja juuri silloin, kun he ovat eniten hankinnan tekemisestä kiinnostuneita.

Miksi siis turhaan pitäisi yrittää kilpailla kaikkien muiden kauppojen kanssa huomiosta Googlen hakutuloksissa, kun on jo vuosia sitten todistettu, että vierekkäin sijoitetut samaa tavaraa myyvät Citymarket ja Prisma tekevät enemmän kauppaa kuin kumpikaan voisi myydä ilman kilpailijan läheistä sijaintia. 1+1 on tässä tapauksessa 3. Puhumattakaan tietysti kaikista niistä pienistä kaupoista, jotka tahkoavat huimaa myyntiä kaupan jättiläisten vetämien asiakasvirtojen turvin.

Otetaanpa taas esimerkkinä tämä harrastustaan aloitteleva maastopyöräilijä. Hän on juuri lukenut pyöräilyfoorumilta vertailun ja vakuuttunut, että voittajapyörä on hänelle juuri täydellinen. Koska kauppiaat ovat oivaltaneet että tuotteet pitää viedä ostajan lähelle, foorumin MiniShopissa on tarjolla kymmenien verkkokauppojen tuotevalikoimasta juuri ne parhaat ja tälle henkilölle tärkeimmät tuotteet. Tulevalle maastopyöräiljälle tarjotaankin tässä yhteydessä testivoittajapyörää kaupasta A ja lisäksi toisessa vertailussa parhaat pisteet saaneita suojavarusteita kaupasta B. Harrastaja kerää tyytyväisenä molemmat tuotteet ostoskoriin ja maksaa ne kerralla. Mikäli harrastaja olisi pakotettu Googlailemaan vertailuvoittajatuotteiden perään, luultavasti jompikumpi tuotteista olisi jäänyt myymättä. Ne kauppiaat, jotka veivät tuotteensa asiakkaan lähelle, saivat kaupat kotiin.

Ylläkuvattu tilanne on tänään vielä enimmäkseen fiktiota, mutta suunta on selvä. Eniten kauppaa tekevät ne, jotka onnistuvat sijoittamaan itsensä sinne missä ihmisiä on eniten ja jotka onnistuvat tekemään ostoprosessista riittävän helpon. Helppous tarkoittaa tässä tapauksessa kaiken kauppapaikkojen vertailuun, tuotteiden etsimiseen, varastosaldojen ja toimitusaikojen vertailuun jne liittyvän turhan työn karsimista. Kun tuotteet tarjotaan helposti siellä missä ihmiset jo ovat, kaupat saadaan kotiin.

Kieltäydyn olemasta kiireinen

On keskiviikkoaamu. Kello on karvaa vaille seitsemän ja istun junassa matkalla Helsinkiin IIR:n tilaisuuteen pitämään puheenvuoroa siitä, kuinka asiakkaat haluavat maksaa verkossa. On siis hyvä hetki kirjoittaa muutama sana lempiaiheestani.

Joka on ajankäyttö. Tai toisin sanoen: kiire.

Ensin herätän sinussa vastarintaa heittämällä muutaman toteamuksen: Kiire on jokaisen oma valinta. Kiire syntyy kun ei tiedä mitä tekee. Kiire luo tehottomuutta.

No niin, nyt voidaan mennä itse asiaan.

Kiire syntyy kun aloitetaan liian myöhään
Liian usein suhtaudumme aivan turhan optimisesti ajankäyttöön ja toteutusaikatauluihin. Tämä näkyy varsin selvästi myös päivittäisessä liikenteessä; kuinka moni matka-aikaa laskiessaan jättää varaa punaisille valoille, huonolle kelille tai mille tahansa muulle odottamattomalle tekijälle? Niinpä niin, viime tingassa lähdetään ja vanhoilla vihreillä mennään. Työyhteisössä odottamattomia tekijöitä vasta tuleekin vasemmalta ja oikealta vähän väliä. Ja jos ei muuta niin sitten asiakkaat soittavat ja häiritsevät hyvää työntekoa. Hyvä tapa elimoida kiirettä on yksinkertaisesti aloittaa ajallaan.

Kiirettä tulee kun varataan liian vähän aikaa.
Melkeinpä sama asia sanottuna hieman toisin. Saatetaan toki aloittaa ajallaan, mutta jo lähtökohtaisesti on varattu liian vähän aikaa. Aikataulun painaessa päälle tapahtuu herkästi hosumista, rimanalitusta tai sitten vaan venytetään aikatauluja, mikä aiheuttaa loputtomalta tuntuvan kierteen. Varaamalla tarpeeksi aikaa - ei kuitenkaan liikaa - on mahdollista keskittyä kyseessä olevaan työhön sen vaatimalla tavalla ja saada aikaiseksi parempaa tulosta. Vaan mikä on oikea määrä aikaa? Siinä tulee ammattitaito esiin, sitä pitää opetella. Kannattaakin aloittaa opettelu samoin tein.

Kiirettä tulee kun aikataulut venyvät
Kun aloitetaan liian myöhään tai muuten ei ole varattu tarpeeksi aikaa, on yleensä väärä ratkaisu venyttää aikatauluja. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin kysyä: mihin kaikkeen se vaikuttaa? Omaan aikatauluusi kyllä, entäs muiden? Miten venyttäminen aiheuttaa kertautumista muiden asianomaisten tehtävissä ja aikatauluissa? Miten oma valintasi lisätä kiireisyyttäsi lisää muiden kiirettä? Sinä kuitenkin olet vastuussa omasta elämästäsi, eli pysäytä oravanpyörä, järjestele aikataulut uudelleen, tiedota ja keskustele ongelmasta.

Kiireestä syntyy huonoa jälkeä, jonka korjaaminen synnyttää kiirettä
Kansanviisaushan sen tietää mitä hosumalla syntyy. Kun kiireestä päästään pois, voidaan kullekin asialle, tehtävälle ja ihmiselle varata tarpeeksi - jälleen ei liikaa - aikaa. Tällöin saavutetaan parempia ja kestävämpiä tuloksia, joiden korjaamiseen ei enää tarvita resursseja. Näin osaltaan vähennetään aikataulupaineita, eli poistetaan kiirettä.

Kiirettä syntyy kun ei osata priorisoida
Malli on sama kuin Ylen toiminnassa. Kun ei osata priorisoida, eletään yli budjetin. Yle voi tämän näköjään maksattaa kansalla, mutta kenellä sinä maksatat laskun kun elät yli oman aikataulusi? Valitettavan usein maksajana on oma aikasi, yrityksesi tai perheesi. Joka päivä on täynnä päätöksiä ja valintoja. Aina ne eivät ole helppoja, eikä niiden pidäkään olla, mutta monesti huonoin valinta tai päätös on sen tekemättä jättäminen. Asioilla on nimittäin taipumus täyttää kaikki käytettävissä oleva aika ja jos et tiedä mitä pitää tehdä, käytät kaiken aikasi sinne tänne sohimiseen ja fokus katoaa.

Utopiaa? No, tavoitteita pitää olla. Ei nimittäin ole väärin pyrkiä toimivaan, tehokkaaseen toimintamalliin. Sen lisäksi että katsoo lähelle, on syytä katsoa myös pidemmälle.

Kieltäydyn siis olemasta kiireinen. Mutta huolehdin siitä, että kalenterini on täysi. Näissä kahdessa näkökulmassa on valtava ero.

Pieni subjektiivinen vertailu suomalaisista kodinkonekaupoista verkossa

Perheemme nuorimmainen täytti eilen 8 kk. Viime viikkoina juniorille on syötetty jo monenmoisia pöperöitä ja uusia makuja maistateltu taajaan. Näppärä tapa valmistaa sopivia sössöannoksia on soseuttaa porkkanat, perunat yms. ja pakastaa syntynyt sose jääpalarasioihin. Kuutiot säilyvät hyvin pakkasessa ja niitä on näppärä mikrossa lämmittää.

Oleellinen tekijä tässä kaikessa on vehje, jolla soseutus tehdään. Haarukalla sössääminen ei pidemmän päälle oikein tahdo toimia, eli vanhan sauvasekoittimen tilalle lähdin etsimään uutta joka ei savuttaisi ja muutenkin olisi luotettavampi.

Googlesta metsästys alkakoon. Hakusanaksi "sauvasekoitin".

Tyhmempi voisi kuvitella, että kaikkien suomalaisten kodinkoneliikkeiden linkit tulisivat heti alkumetreillä vastaan. Mutta kun ei. Netrauta, Ellos ja Pixmania oikein keikuttelivat maksetuilla linkeillä sivun ylälaidassa, vaan minä haluan hakea sekoittimen tänään myymälästä - ensi vaan tutustun valikoimaan ja teen päätöksen mistä liikkeestä.

Kuudes tulos tärppäsi: Markantalo. Hmm, onkos kyseistä liikettä enää olemassakaan? No, eipä sen väliä. Jos tuotteesta näkyy vain yksi kuva sekä parin lauseen tuotekuvaus, ei se riitä ostopäätöksen tekoon. Ja koska sivuilta ainakaan minä en löytänyt myymälätietoja, en kykenisi sekoitinta ostamaan vaikka haluaisinkin.

Seitsemäntenä listassa: Gigantti. No, täältä varmaan tärppää kun on niin iso liike. Höpöhöpö. Yhtä tyhjän kanssa olivat tuotetiedot täälläkin. Tosin tuotevertailuun olisi lisättävissä pari sähkövatkainta. En nyt mikään keittiöammattilainen ole, mutta eikö sauvasekoitin ja sähkövatkain ole aika eri asia?

Takaisin Googleen. Vaan eipä ensimmäisellä hakutulossivulla muita kauppoja löydy.

Nyt aivosolut töihin, mitäs niitä kodinkoneliikkeitä oikein on? Expert, Veikon Kone, Musta Pörssi, Tekniset... Ei kai muita. Ainakaan ei tule mieleen. Eli googletetaan ensimmäisenä "Expert sauvasekoitin".

Heti ylimpänä maksettuna mainoksena löytyykin Expertin verkkokauppa. Siitä varmaan pääsee sauvasekoittimia tsekkaamaan. Ja pah. Expertin etusivulle menikin. Hetken tuijottelen valtavaa banneria etusivulla, ennen kuin ymmärrän miten pitää toimia. Yläreunan valikoita aikani selaamalla löytyy kohdasta "Pienkoneet" oikeahko termi "Keittiön pienkoneet". (Miksei muuten valikkoja voisi tehdä asiakkaan logiikalla esim. keittiön koneet, kodinhoitohuoneen koneet jne?)

No, nyt pääsin taas tekemään valintoja alakategorioista. Seuraava klikkaus: Teho- ja sauvasekoittimet. Ja sitten raksuttaa.... Miten nykyaikana voi kestää näin kauan saada tuoteryhmä auki? Taitaa tulla iso määrä tuotteita esiin. Heh, kaksi tuotetta tuoteryhmässä. Ja niistäkin vain toinen on sauvasekoitin. Yritän klikata kuvaa mutta mitään ei tapahdu ennen kuin ymmärrän klikata tuotteen nimeä. Ja sitten taas raksuttaa.... Lopulta saan auki lisätiedot. Jotka kokonaisuudessaan ovat: "Tehokas sauvasekoitin nyt todella edullisesti!" Jippii!

Eli pyyhitään hankalan oloinen Expert pois listalta. Eteenpäin, seuraava hakusana: "Veikon Kone sauvasekoitin".

Wau. Ensimmäisellä sivulla ei yhtä ainutta linkkiä Veikon Koneeseen! Äh. Koitetaan pelkkää hakua "Veikon Kone". No niin, nyt löytyi linkki etusivulle. Josta jopa löytyi suora linkki tuoteryhmään "Keittiö". Lupaavaa. Vaan sitten tulikin tenkkapoo. Valtava listaus eri vaihtoehtoja, mutta ei mitään sauvasekoittimiin viittavaa. Kokeillaan kohtaa "Yleiskoneet". No ei. Entäs "Sähkövatkaimet"? Juu ei. "Erikoislaitteet"? Noup. Haa, täällähän on hakukenttä, enpäs heti huomannutkaan. Hups. Kenttään oli jo valmiiksi kirjoitettu "Tuotehaku", eli hakusanaksi tuli vahingossa "Tuotehakusauvasekoitin". Alkaa muuten jo tympimään tämä ostoksilla olo.... Uusi yritys. Ja tulos: "Valitettavasti hakuehdoillasi ei löytynyt yhtään tuotetta. Ole hyvä, ja yritä uudelleen."

Enkä yritä.

Sitten "Musta Pörssi sauvasekoitin". Vaan samoin kävi kuin edellisenkin tapauksen. Ei mitään Googlen ensimmäisellä sivulla. Eli haetaan vain liikkeen nimellä, joka onnistuukin siinä mielessä paremmin, että linkki Musta Pörssin etusivulle löytyy heti ja pääsen ihastelemaan melkoista vilskettä ja värinää. Onneksi en ole epileptikko.

Minä olen tullut ostoksille! Miksi ostaminen on niin vaikeaa?!

Kodinkoneet-linkistä klikkaus ja... Mitä nyt, miksi näkyviin tulee valtava imurin kuva? Klikkasinko jostai väärin? Ahaa, tuoteryhmävalikko siirtyikin ylhäältä vasemmalle, erikoista. Ja aikani paineltua eri nappuloita päädyin keittiön pienkoneisiin. Vaan enpä jaksa enää kovin tarkkaan selata kilometrin pituista listaa alkaen paahtimista päättyen kahvikoneisiin. Ehkä olisi ollut sauvasekoitin, ehkä ei. Olkoot. Nyt on jo niin tympiintynyt olo, että kohta jää sauvasekoitin tyystin hankkimatta.

Vaan vielä yksi yritys: "Tekniset sauvasekoitin". No, arvaat jo varmaan mitä löytyi Googlen tulossivulta. Eli osapuilleen kaikkea muuta paitsi Teknisiä.

Hohhoijaa. No mitä sanoo Tekniset-etusivu sinne viimein päästessäni? Taitaa olla ruotsalainen sivusto, kun on niin silmillehyppivät sinikeltaiset värit. Ehkä toimii myymälässä, mutta ei muuten netissä. Tuoteryhmälinkkejä ei näy, mutta tuotehaku osuu hyvin silmiin, eli "sauvasekoitin" hakuun. Hei, kolme eri vaihtoehtoa!

Ja hämmentävää kyllä, näistä jopa löytyy jo kuvauksiakin, mm. "Tällä sauvasekoittimella  ruokasi soseutuu entistä vauhdikkaammin. Tehokkaan moottorin ja ainutlaatuisen kolmenterän soseutuspään yhdistelmä tekee työnsä mukisematta ja takaa tasaisen lopputuloksen..." Vaan kun muualla on hinnat olleet kahdenkympin korvilla, täällä ne ovatkin alkaen yhdeksänkymppiä. Miksi? Jaa-a, jää epäselväksi. Ja mahtaako edes löytyä myymälästä, kun ei ainakaan sivuilta ole tilattavissa.

Ei siis auta kuin mennä Prismaan ja ostaa ensimmäinen mikä tulee vastaan. Kaipa se taas pari vuotta kestää.

Nimittäin parisen vuotta varmaan kestää ennen kuin viitsin uudellen yrittää. Oli varsin turhauttava kokemus meinaan.

Jälleen kerran: verkkokauppa ei ole tekninen asia. Ei riitä, että sellainen perustetaan vaan siihen pitää panostaa ja sitä tulee kehittää. Miten asiakas löytää sen mitä on tullut hakemaan? Ja miten asiakas löytää myös sen, mitä kauppias haluaa hänen löytävän?

Verkkokaupan ainoa arvo tulee viime kädessä siitä, lisääkö se myyntiä vai. Joko myymälässä tai verkossa.

Lopuksi vielä parit vinkit:
Mitä olisin kaivannut tuotetiedoissa? Mm: mihin käyttöön soveltuu, voiko pestä koneessa, takuutiedot, onko vaihtoteriä, onko tuotetta saatavilla, onko tuotteesta olemassa suosituksia? Ihan siis niitä normaaleja asioita, joita jokainen meistä miettii. Ei kiinnosta kilowatit, ei newtonit.

Ja huomionarvoista:
Kaikissa kaupoissa oli hyvin samantyyppiset tuotetiedot. Joissain tuoteryhmissä kuten esim. televisioissa tilanne on edellämainittujakin pahempi, kun vaihtoehtoja on niin paljon. Hinnoissa saattaa olla isojakin eroja, mutta ei kuluttaja ymmärrä miksi. Teknisiä tietoja tarjotaan, mutta tietääkö kuluttaja tosiaan mihin ja miten niitä hyödynnetään? Vai mitä sanoo sinulle "HDMI/HDCP sisään x 4 Ver. 1.3 (480p/576p/720p/1080i/1080p)-1 Portti PC-moodi"?

Mitäpä jos kauppias oikeasti palvelisi ja tarjoaisi ostopäätöksen avuksi muutakin kuin kylmää teknistä tietoa? Olisiko hyvä kilpailuetu?

Onko tämä mitä nyt teen, oikeasti tuottavaa omien ja firman tavoitteiden kannalta?

Sain ystävältäni lainaksi jo pari kuukautta sitten Timothy Ferrissin kirjan: The 4-Hour Work Week. Olin jossain yhteydessä jo jotain kirjasta kuullutkin ja se oli herättänyt mielenkiintoni. Viime viikkojen aikana on lukuvuorossa ollut kuitenkin muutama muu kirja ja pääsin Ferrissin kimppuun vasta viime viikonloppuna.

Muistan, kuinka muutama vuosi sitten luin Sinisen meren strategian, ja kuinka se räjäytti tajunnan - ai strategiasta voi kirjoittaa näinkin?! Kokemus 4-Hour Work Weekista on jollain tapaa samankaltaisesti täräyttävä, mutta strategiakirja se ei toki ole.

Enkä kirjasta sen enempää aio kertoakaan. Lue itse. Kannattaa.

Kirjan ansiota oli kuitenkin, että maanantaista alkaen olen koittanut muistaa joka päivä kysyä muutamia kysymyksiä itseltäni: Mitä oikeasti haluan tehdä? Mikä minulle oikeasti on tärkeintä? Onko tämä mitä nyt teen, oikeasti tuottavaa omien ja firman tavoitteiden kannalta?

Itse olen siinä elämäntilanteessa, missä on jokapäiväistä kokea, että vuorokauden tunnit eivät tahdo riittää. "Normaalin" työpäivän jälkeen olisi mukava viettää rauhaisia hetkiä lasten kanssa, myös vaimon kanssa kahdenkeskinen aika kiinnostaisi. Tarpeeksi pitäisi saada yöunta, arkiaskareet pitäisi ehtiä hoitamaan, lenkillä käydä, kylässä, kaupassa, leikata nurmikko (kohta puhutaan jo lumenluonnista), siivoa rännit, silitä paita... No, mitäs näitä enempää luettelemaan. Eiköhän jokainen työssäkäyvä jolla on lapsia, ymmärrä mistä puhun.

Joku lanseerasi joskus termin laatuaika. Laatuaikaa perheelle. Tarkoittanee, että siitä vähästä ajasta, mitä perheelle voi antaa, käytetään maksimaalisen tehokkaasti hyviin asioihin. Eli tehokkuutta perhe-elämään.

Ja paskat sanon minä.

Tässä vaiheessa nimittäin kysyn, kellistelenkö tällä planeetalla työpaikkani vai perheeni tähden? Ja kun vastaus on päivänselvä, on myös päivänselvää, että parasta "laatuaikaa" lapsille ja perheelle olisi kaikki se arkinen aika, mikä sisältää niin iloa, surua, tylsyyttä, kiukkua, itkua kuin naurua. Perhe-elämän tehostaminen/ulkoistaminen ei kuulu minun tavoitteisiini.

Vaan kun meillä kaikilla on käytössämme yhtäläinen määrä tunteja per vuorokausi. Miten työssäni hoidan asiat niin, että työt saadaan tehtyä?

Tähän ainakin minä sain tervettä näkökulmaa Ferrissiltä. Kysymys kuuluukin: Mitkä työt pitää saada tehtyä? Mitkä ovat niitä "oikeita" töitä, jotka todella edistävät tuottavuutta ja tehokkuutta? Onko se oikea tapa, että kulutan päivittäin x tuntia työpaikallani, riippumatta työpäivien ja -tehtävien erilaisuudesta? No ei.

Siispä käänsin laatuaika-ajattelun uusiksi. Jätän perhe-elämälle koko ihmiselon kirjon kurjuuksineen ja puutteineen ja annankin työlleni vain parasta laatuaikaa. Tästä - uskon niin - hyötyvät kaikki.

Laatuaika työssä tarkoittaa aiemmin mainitsemieni kysymysten esittämistä joka päivä. Onko tämä mitä teen, todella tarpeellista? Mitä minä voin antaa tälle palaverille? Mitä tämä palaveri voi antaa minulle? Onko tämän tiedon kirjaus juuri tällä tavalla todella tarpeen? Parhaan palveluksen itselleni, kollegoille ja yritykselle teen, kun en salli itseni haahuavan toissijaisten puuhastelujen parissa pitkää päivää vaan täsmällisesti laadin tavoitteet kullekin päivälle ja sitten teen ne mahdollisimman lyhyessä ajassa - silti laadukkaasti.

Tunnit eivät ratkaise - tulos ratkaisee.

Pekka Seppänen kirjoitti joku aika sitten Talouselämässä todellisesta syystä töissä käymiseen. Pekalla on terve näkökulma, jota minunkaan ei sovi unohtaa. Ihmisten kohtaamisesta kaikessa on kyse. Myös sitä "luppoaikaa" tarvitaan, jotta päästään siihen "laatuaikaan".

Ja kysymällä niitä oikeita asioita päästään pitkälle.

Miten tämä sitten liittyy tämän blogin aihepiireihin? Siinäpä meille mietittävää...

Missä boksissa sinä olet?

Porukalla on aina mukavampaa. Silloin ei myöskään jäädä yksittäisten näkemysten ja asennoitumisten varaan. Näin on ollut ajatus myös tässä blogissa.

Aika ajoin vierailevat verkkokauppaa tai palvelua tarkastelevat tahot saavat puheenvuoron. Ensimmäisenä "guest starina" Antti Larvala pohtii boksiin sijoittumista. Hyvä kysymys by the way.

Missä boksissa sinä olet?

Tein italialaisen desing-tuotteita myyvän yrityksen internetkaupan analyysin. He suunnittelevat Pohjoismaiden valloittamista omalla nettikaupallaan. Tein heille selvityksen vaihtoehdoista Pohjoismaisen lokalisoidun verkkokaupan perustamisesta. Tässä yhteydessä piirsin heille perinteisen neliön, jonka avulla minä tykkään kuvata eri vaihtoehtoja, joita yrityksellä on, kun mietitään maksamisen vaihtoehtoja verkkokaupassa.

Tunnustan, minun mielestä maksaminen on verkkokaupan tärkein ominaisuus. Miksikö? Siksi, että ainoastaan sen avulla yritys saa rahaa itselleen. Mitä enemmän, sitä parempi. Ehkä myös siksi, että olen tehnyt maksamisen kanssa töitä yli 10 vuotta.

Internetin maksutapoja on monia. Jokainen maksutapa maksaa kauppiaalle jonkin verran. Sen takia kauppiaan pitää huolellisesti suunnitella, mitkä maksutavat sopivat hänelle. Ennen kuin kauppias miettii itselleen sopivat maksutavat, minä suositan kauppiasta miettimään kahta asiaa. Toinen on millä kielellä verkkokauppias toimii asiakkaisiin nähden. Tämän jälkeen kauppiaan pitää miettiä millä alueella hän ja hänen logistiikkansa toimii. Kun nämä kaksi asiaa selvitetään, saadaan aikaan kiva nelikulmainen boksi.

Nyt kysymys kuuluukin, mitä tällä boksilla halutaan kuvata? Sen ainoa tarkotus on selvittää, kenelle ja miten myydään. Itse kuvaan tilannetta seuraavasti. Kuvittele, että astut sisään uuteen kauppaan, joka on aukaissut toimintansa eilen. Tutkit valikoimaa ja toteat löytäväsi sieltä kivoja tuotteita, joita haluat ostaa. Menet kassalle ja aiot maksaa. Sinulla on kukkarossa vain pankkikortti. Kauppias ilmoittaa, että valitettavasti he eivät hyväksy pankkikorttia, mutta käteinen kelpaa. Ostos jää tekemättä ja yltäkylläisyyden aikana mieleeni tulee todennäköisyyslaskenta sinun palaamisesta uudestaan kauppaan käteisen kanssa. Uskon, että laskennallinen luku ei ole suuri. Saman asian kerron kaikille verkkokauppioille. Asiakas tulee harvoin kaksi kertaa kauppaan, jos ensimmäisellä kerralla hän ei voi ostaa hänen suosimillaan maksuvälineille.

Mutta palataan vielä boksiin. Ohessa on boksi ja kerron eri vaihtoehdot esimerkkien valossa.

Mikään boksin osa ei ole väärä tai huono. Ne ovat vain tapoja hahmottaa kenelle myydään. Jos verkkokauppias myy selkeästi vain yhdelle alueelle, niin silloin verkkokaupassa ei kannata uhrata aikaa monen eri kielen hallintaan. Kaikki aika pitää laittaa paikalliseen markkinointiin ja asiakaskokemuksen parantamiseen. Samoin tässä tapauksessa kannattaa miettiä vain optimaalinen määrä paikallisia maksutapoja, joita asiakkaat käyttävät. Tästä esimerkkeinä löytyy esim. NetAnttila. He toimivat paikallisesti vain Suomessa. Heiltä on turha tilata ulkomaille. Mutta maksaminen onnistuu kaikilla yleisimmillä maksutavoilla.  Suurin osa maailman nettikaupoista on paikallisia. Tässä boksissa on tunkua kuten IFK:n lätkämatseissa jäähyaitiossa.

Toinen vaihtoehto on käyttää yhtä kieltä, vaikka toimisi ympäri maailmaa.  Suurin osa maailman isoimmista ja suurimmista, varsin usein Yhdysvaltalaisista, nettikaupoista toimii täten. Heidän virallisena kielenä on englanti. He lähettävät tuotteita ympäri maailmaa. Maksamisessa suositaan heille tuttuja maksutapoja. Esimerkkini Amazon on mainio esimerkki, vaikka heillä onkin käytössään muutama muukin kieli. Maksutapojen suhteen he suosivat perinteisiä tapoja. Maksuvälineiden suhteen he ovat valmiita karsimaan joukosta pois ne asiakkaat, jotka eivät vielä omista luottokorttia. Suuri joukko asiakkaita kuitenkin omistaa kortin ja he palvelevat heitä. Jos tähän ruutuun hypätään, pitää yrityksellä olla paljon pääomaa ja kärsivällisyyttä. Esimerkkini Amazon teki ensimmäisen positiivisen taloudellisen tuloksen kuuden toimintavuoden jälkeen. Tässä ryhmässä sisäänostohinta ratkaisee.

Tähän samaan ruutuun tippuu tosin tiettyjen erityisryhmien verkkokaupat. Heillä on koko maailma kauppa-alueena, mutta harrastajia on vain kourallinen joka maassa. Heillä on yhteinen harrastuksen kieli, joten he voivat sopia yhteiset tavat, joilla maksu hoituu. Se voi olla jopa tilisiirto. Tässä ryhmässä jos pettää kauppiasta, niin huono maine leviää erittäin nopeasti.

Kolmas ryhmä kauppoja löytyy boksin oikeasta alakulmasta. Heillä on käytössä monta peruskieltä, mutta toiminta on kuitenkin alueellista. Tälläisiä kauppoja on varsinkin Eurooppa pullollaan. He ovat lokalisoineet ulkoisesti palvelun monelle kielelle, ainakin verkkokaupan navigaatiotasolla, mutta todellisuudessa pääkäyttäjät ja sisältö tulee yhdellä kielellä. Samoin kohdeyleisönä on oma alue ja lähimmät naapurit. Maksaminen tapahtuu yrityksen päämarkkina-alueen mukaan.

Viimeisenä boksissa on yritykset, jotka ovat samaan aikaan glogaaleja, mutta myös lokaaleja. Palvelu on jokaisen maan kielellä ja kunnioitetaan asiakkaan omia valintoja. Tässä ryhmässä ei vielä ole tunkua, sillä tälläisen verkkokaupan ylläpito vaatii huolellisuutta, mutta myös aktiivista paikallista tuntemusta. Tämän ryhmän hyvä edustaja on MoneyBookers, joka toimii maksujen välittäjänä ja pienten kauppojen linkkipaikkana. Koska lokalisointi on helpottunut nopeitten nettiyhteyksien vuoksi, monet erikoisliikkeet ovat kiinnostuneet hyppäämään tähän boksiin. Tätä helpottaa myös usean kansainvälisen maksuliikenteen hoitamiseen erikoistuneet yritykset ja niiden laaja palveluvalikoima, mikä kattaa alueellisesti kaikki tarvittavat vaihtoehdot. Tähän kategoriaan on pyrkimässä moni yritys. Vaikka Facebook ei vielä salli useita maksutapoja, niin lokalisoinnin osalta se on jo lähellä päämäärää. Samaa voi sanoa muutamista elektroniikkakaupoista, joita toimii mm. Saksassa. Tämä ryhmä tulee selkeästi muuttamaan verkkokauppoja.

Joskus pitää ”Think outside the box, but even better is if you burn your box down”. Eli jos tunnet oman yrityksesi vahvuudet, niin älä lokeroi sitä mihinkään laatikkoon.

Antti on yksityinen konsultti, joka pitää päämajaansa tällä hetkellä Brysselissä. Pitkä ura maksupuolella ja ennakkoluuloton suhtautuminen asioihin antaa tervettä näkökulmaa.

Lue lisää Antin ajatuksia: http://kuulolla.wordpress.com

Pitävätkö asiakkaat minusta? Tai sinusta?

Odotusarvolla on valtava merkitys.

Viime perjantaina lounastimme Hämeenkadun Pancho Villassa. Paikasta saa oikein mukavia hampurilaisia - maukkaita ja kookkaita (ei siis ihan jokapäiväistä herkkua). Vaikka ruoka onkin hyvää, oli edellisestä kerrasta kulunut kuukausia, eikä yksistään siitä syystä että koitan välttää raskaita lounaita.

Valitettavasti ravintolan ilmapiiri on ollut kolkko ja välinpitämätön, jonka lisäksi palvelu on valitettavan hidasta. Muutaman varsin huonon kokemuksen jälkeen päätin, ettei minun ole pakko siellä käydä.

No, kuitenkin pitkästä aikaa liityin muiden seuraan kun lounasaika perjantaina  koitti.

Vaan olinpa kriittinen palvelua kohtaan! Ei tarjoilija tervehtinyt - miinuspiste. Töykeä vastaus lounaskyselyyn - miinuspiste. Ei hymyä - taas miinuspiste!

Koska edelliset kokemukseni olivat olleet niin negatiivisia, en antanut edes mahdollisuutta tällä kertaa. Kaikki mitä tarjoilija teki tai miten toimi, herätti minussa närää.

Vaan entä jos edelliset kerrat olisivat olleet positiivisia kokemuksia? Kuinka sitten olisin suhtautunut samanlaisiin tapahtumiin? Uskon, että samat jutut olisivat ohittuneet olankohautuksella - näitä nyt sattuu.

Mikäli koen hyviä fiiliksiä palveluntarjoajaa kohtaan, olen paljon anteeksiantavaisempi. Huonojen fiilisten kautta mikään ei tunnu olevan kohdallaan.

Siinäpä itselleni - palveluntarjoajalle - haastetta.

P.S Aktivoipa itsesi kertomaan kokemuksistasi joko blogin kommentteihin tahi tule faniksemme Vilkas Groupin facebook-ryhmään ja jaa näkemyksesi. En varmaan ole ajatusteni kanssa yksin?