Hyvä on, ymmärrän kyllä ajatuksen taustalla. Juurihan itsekin kirjoitin kuinka ostamme turhakkeita ja haemme materiaa ympärillemme. Olisi kuitenkin tärkeämpää nähdä elämän oikeat arvot kunkin kohdalla kaiken tavaravirran takaa. Liian monesti itsekin sorrun hankkimaan jotain kauhean kivaa, eli täysin tarpeetonta.
En kuitenkaan usko moisiin teemapäiviin. Eikö silloin viesti ole myös se, että tänään kun jättää ostamatta, voi sitten loppuvuoden tehdä aivottomia ostoksia ja lisätä krääsän määrää?
Sen sijaan että jättäisimme ostamatta mitään, ostaisimmekin mahdollisimman kallista. Miksi? Koska jo kansanviisaus sanoo: "köyhällä ei ole varaa halpaan".
Mitä jos suunnittelemattoman heräteostelun sijaan alkaisin tarkemmin pohtimaan hankintojani ja keskittämään ostoni sellaisiin hyödykkeisiin, joita varmasti tarvitsen? Sen sijaan että ostan alennusmyynnistä kolmet farkut (jotka kestävät puoli vuotta kukin), ostaisinkin samaan hintaan yhdet kunnolliset joiden kanssa kuljetaan pari vuotta. Jätänkin tänä vuonna väliin rimpulat jouluvalot jotka ensi keväänä saisi heittää silppuna roskikseen; nyt ostankin kolme kertaa kalliimman setin joka kestää ainakin neljä talvea, kenties pidempäänkin.
Sait ideasta kiinni? Sijoittamalla hieman enemmän on mahdollista saada parempaa laatua ja pitkäikäisempiä tuotteita.
Sen lisäksi että oma rojumäärä vähenee ja hermot lepäävät, on kalliimman valinnalla muitakin positiivisia merkityksiä:
Jätemääräsi pienenee. Kuormitat ympäristöä vähemmän.
Maksat kauppiaalle isomman katteen. Luot liiketoiminnallisia parannuksia kotimaiselle elinkeinoelämälle.
Todennäköisemmin päädyt kotimaiseen tuotteeseen. Suomalainen työ maksaa enemmän kuin kaukomainen. Valinnoillasi teet aina tukipäätöksiä, halusit tai et.
Kotisi/toimistosi viihtyvyys paranee kun tuotteet ovat toimivia ja kaapit lakkaavat pursuamasta puoliksi rikkinäisiä romuja.
Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Yhden päivän ostamattomuus ei auta mitään. Kestävillä valinnoilla on oikeasti vaikutusta.
0 comments:
Lähetä kommentti