Melkoisen moni kuluttajamyyntiyritys vetää vuoden tuloksensa juuri joulumyynnistä. Kaupan lukuja kun katsotaan, pitää joulumyynti ymmrtää poikkeuksena muuhun vuoteen nähden ja jatkuvasti vertaillaan eri joulujen myyntejä keskenään; tapahtuuko kenties kehitystä.
Näinhän myös Vilkas Groupin verkkokauppaindeksi toimii. Neljännen kvartaalin harppaukset ovat täysin omaa luokkaansa.
Mutta miksi? Miksi joulu saa meidät sekoamaan?
Onko niin, että kun on lupa ostaa, niin sehän sitten hyödynnetään täysillä ja vähän ylikin? Jos muun ajan vuodesta pitää olla järki hankinnoissa, niin jouluna on sitten yleisesti hyväksytty lupa irrotella. Sen sijaan, että ostaisin yhden hyvän elokuvan, saatankin ostaa kymmenen floppia. Tai jopa yksitoista erinomaista.
Jouluostosten humussa syntyy taatusti itse kullakin erikoisia valintoja ja hankintoja.
Vaan edelleen ihmettelen miksi? Tottahan toki markkinoinnilla on tässä voimansa, mutta mikä saa meidät suostumaan tähän kaikkeen? Ei sillä, ettenkö siitä itsekin pitäisi - onhan se mukava edes kerran vuodessa lähteä shoppailemaan. Joskaan ei lahjojen osto aina ihan leikkiä ole. Rahaa ainakin palaa ja helposti stressi multiploituu.
Ja vielä vaan pitää painaa. Viimeiset lahjat paketteihin ja joulun jälkeen alemyynteihin.
Vielä kerran kysyn: miksi? Onko antamisen tarve niin suuri, että sen katveessa loikimme kaupasta toiseen ja laitamme visat vinkumaan armoa juhannukseen asti? Vai onko kyseessä silkka hankkimisen ilo/pakkomielle? Saa olla kuningaskuluttaja ja mitä täydempi kärry, sen isompi valtakunta.
Enpä tiedä. Juuri edellä kuvatulla tavalla minä toimin kun joulu tulee. Ihmettelenpä vain syitä taustalla, mitkä tämän kaiken aiheuttavat. Sen ainakin tiedän, että ne ovat minussa. Ei muissa.
En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!
Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu!
Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu!
Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin!
Jumala sanan valoa, ja mieltä jaloa!
Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana!
Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa!
Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan!
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!

0 comments:
Lähetä kommentti