Viime perjantaina lounastimme Hämeenkadun Pancho Villassa. Paikasta saa oikein mukavia hampurilaisia - maukkaita ja kookkaita (ei siis ihan jokapäiväistä herkkua). Vaikka ruoka onkin hyvää, oli edellisestä kerrasta kulunut kuukausia, eikä yksistään siitä syystä että koitan välttää raskaita lounaita.
Valitettavasti ravintolan ilmapiiri on ollut kolkko ja välinpitämätön, jonka lisäksi palvelu on valitettavan hidasta. Muutaman varsin huonon kokemuksen jälkeen päätin, ettei minun ole pakko siellä käydä.
No, kuitenkin pitkästä aikaa liityin muiden seuraan kun lounasaika perjantaina koitti.
Vaan olinpa kriittinen palvelua kohtaan! Ei tarjoilija tervehtinyt - miinuspiste. Töykeä vastaus lounaskyselyyn - miinuspiste. Ei hymyä - taas miinuspiste!
Koska edelliset kokemukseni olivat olleet niin negatiivisia, en antanut edes mahdollisuutta tällä kertaa. Kaikki mitä tarjoilija teki tai miten toimi, herätti minussa närää.
Vaan entä jos edelliset kerrat olisivat olleet positiivisia kokemuksia? Kuinka sitten olisin suhtautunut samanlaisiin tapahtumiin? Uskon, että samat jutut olisivat ohittuneet olankohautuksella - näitä nyt sattuu.
Mikäli koen hyviä fiiliksiä palveluntarjoajaa kohtaan, olen paljon anteeksiantavaisempi. Huonojen fiilisten kautta mikään ei tunnu olevan kohdallaan.
Siinäpä itselleni - palveluntarjoajalle - haastetta.
P.S Aktivoipa itsesi kertomaan kokemuksistasi joko blogin kommentteihin tahi tule faniksemme Vilkas Groupin facebook-ryhmään ja jaa näkemyksesi. En varmaan ole ajatusteni kanssa yksin?

0 comments:
Lähetä kommentti