maanantai, 9. marraskuuta 2009

Pieni subjektiivinen vertailu suomalaisista kodinkonekaupoista verkossa

Perheemme nuorimmainen täytti eilen 8 kk. Viime viikkoina juniorille on syötetty jo monenmoisia pöperöitä ja uusia makuja maistateltu taajaan. Näppärä tapa valmistaa sopivia sössöannoksia on soseuttaa porkkanat, perunat yms. ja pakastaa syntynyt sose jääpalarasioihin. Kuutiot säilyvät hyvin pakkasessa ja niitä on näppärä mikrossa lämmittää.

Oleellinen tekijä tässä kaikessa on vehje, jolla soseutus tehdään. Haarukalla sössääminen ei pidemmän päälle oikein tahdo toimia, eli vanhan sauvasekoittimen tilalle lähdin etsimään uutta joka ei savuttaisi ja muutenkin olisi luotettavampi.

Googlesta metsästys alkakoon. Hakusanaksi "sauvasekoitin".

Tyhmempi voisi kuvitella, että kaikkien suomalaisten kodinkoneliikkeiden linkit tulisivat heti alkumetreillä vastaan. Mutta kun ei. Netrauta, Ellos ja Pixmania oikein keikuttelivat maksetuilla linkeillä sivun ylälaidassa, vaan minä haluan hakea sekoittimen tänään myymälästä - ensi vaan tutustun valikoimaan ja teen päätöksen mistä liikkeestä.

Kuudes tulos tärppäsi: Markantalo. Hmm, onkos kyseistä liikettä enää olemassakaan? No, eipä sen väliä. Jos tuotteesta näkyy vain yksi kuva sekä parin lauseen tuotekuvaus, ei se riitä ostopäätöksen tekoon. Ja koska sivuilta ainakaan minä en löytänyt myymälätietoja, en kykenisi sekoitinta ostamaan vaikka haluaisinkin.

Seitsemäntenä listassa: Gigantti. No, täältä varmaan tärppää kun on niin iso liike. Höpöhöpö. Yhtä tyhjän kanssa olivat tuotetiedot täälläkin. Tosin tuotevertailuun olisi lisättävissä pari sähkövatkainta. En nyt mikään keittiöammattilainen ole, mutta eikö sauvasekoitin ja sähkövatkain ole aika eri asia?

Takaisin Googleen. Vaan eipä ensimmäisellä hakutulossivulla muita kauppoja löydy.

Nyt aivosolut töihin, mitäs niitä kodinkoneliikkeitä oikein on? Expert, Veikon Kone, Musta Pörssi, Tekniset... Ei kai muita. Ainakaan ei tule mieleen. Eli googletetaan ensimmäisenä "Expert sauvasekoitin".

Heti ylimpänä maksettuna mainoksena löytyykin Expertin verkkokauppa. Siitä varmaan pääsee sauvasekoittimia tsekkaamaan. Ja pah. Expertin etusivulle menikin. Hetken tuijottelen valtavaa banneria etusivulla, ennen kuin ymmärrän miten pitää toimia. Yläreunan valikoita aikani selaamalla löytyy kohdasta "Pienkoneet" oikeahko termi "Keittiön pienkoneet". (Miksei muuten valikkoja voisi tehdä asiakkaan logiikalla esim. keittiön koneet, kodinhoitohuoneen koneet jne?)

No, nyt pääsin taas tekemään valintoja alakategorioista. Seuraava klikkaus: Teho- ja sauvasekoittimet. Ja sitten raksuttaa.... Miten nykyaikana voi kestää näin kauan saada tuoteryhmä auki? Taitaa tulla iso määrä tuotteita esiin. Heh, kaksi tuotetta tuoteryhmässä. Ja niistäkin vain toinen on sauvasekoitin. Yritän klikata kuvaa mutta mitään ei tapahdu ennen kuin ymmärrän klikata tuotteen nimeä. Ja sitten taas raksuttaa.... Lopulta saan auki lisätiedot. Jotka kokonaisuudessaan ovat: "Tehokas sauvasekoitin nyt todella edullisesti!" Jippii!

Eli pyyhitään hankalan oloinen Expert pois listalta. Eteenpäin, seuraava hakusana: "Veikon Kone sauvasekoitin".

Wau. Ensimmäisellä sivulla ei yhtä ainutta linkkiä Veikon Koneeseen! Äh. Koitetaan pelkkää hakua "Veikon Kone". No niin, nyt löytyi linkki etusivulle. Josta jopa löytyi suora linkki tuoteryhmään "Keittiö". Lupaavaa. Vaan sitten tulikin tenkkapoo. Valtava listaus eri vaihtoehtoja, mutta ei mitään sauvasekoittimiin viittavaa. Kokeillaan kohtaa "Yleiskoneet". No ei. Entäs "Sähkövatkaimet"? Juu ei. "Erikoislaitteet"? Noup. Haa, täällähän on hakukenttä, enpäs heti huomannutkaan. Hups. Kenttään oli jo valmiiksi kirjoitettu "Tuotehaku", eli hakusanaksi tuli vahingossa "Tuotehakusauvasekoitin". Alkaa muuten jo tympimään tämä ostoksilla olo.... Uusi yritys. Ja tulos: "Valitettavasti hakuehdoillasi ei löytynyt yhtään tuotetta. Ole hyvä, ja yritä uudelleen."

Enkä yritä.

Sitten "Musta Pörssi sauvasekoitin". Vaan samoin kävi kuin edellisenkin tapauksen. Ei mitään Googlen ensimmäisellä sivulla. Eli haetaan vain liikkeen nimellä, joka onnistuukin siinä mielessä paremmin, että linkki Musta Pörssin etusivulle löytyy heti ja pääsen ihastelemaan melkoista vilskettä ja värinää. Onneksi en ole epileptikko.

Minä olen tullut ostoksille! Miksi ostaminen on niin vaikeaa?!

Kodinkoneet-linkistä klikkaus ja... Mitä nyt, miksi näkyviin tulee valtava imurin kuva? Klikkasinko jostai väärin? Ahaa, tuoteryhmävalikko siirtyikin ylhäältä vasemmalle, erikoista. Ja aikani paineltua eri nappuloita päädyin keittiön pienkoneisiin. Vaan enpä jaksa enää kovin tarkkaan selata kilometrin pituista listaa alkaen paahtimista päättyen kahvikoneisiin. Ehkä olisi ollut sauvasekoitin, ehkä ei. Olkoot. Nyt on jo niin tympiintynyt olo, että kohta jää sauvasekoitin tyystin hankkimatta.

Vaan vielä yksi yritys: "Tekniset sauvasekoitin". No, arvaat jo varmaan mitä löytyi Googlen tulossivulta. Eli osapuilleen kaikkea muuta paitsi Teknisiä.

Hohhoijaa. No mitä sanoo Tekniset-etusivu sinne viimein päästessäni? Taitaa olla ruotsalainen sivusto, kun on niin silmillehyppivät sinikeltaiset värit. Ehkä toimii myymälässä, mutta ei muuten netissä. Tuoteryhmälinkkejä ei näy, mutta tuotehaku osuu hyvin silmiin, eli "sauvasekoitin" hakuun. Hei, kolme eri vaihtoehtoa!

Ja hämmentävää kyllä, näistä jopa löytyy jo kuvauksiakin, mm. "Tällä sauvasekoittimella  ruokasi soseutuu entistä vauhdikkaammin. Tehokkaan moottorin ja ainutlaatuisen kolmenterän soseutuspään yhdistelmä tekee työnsä mukisematta ja takaa tasaisen lopputuloksen..." Vaan kun muualla on hinnat olleet kahdenkympin korvilla, täällä ne ovatkin alkaen yhdeksänkymppiä. Miksi? Jaa-a, jää epäselväksi. Ja mahtaako edes löytyä myymälästä, kun ei ainakaan sivuilta ole tilattavissa.

Ei siis auta kuin mennä Prismaan ja ostaa ensimmäinen mikä tulee vastaan. Kaipa se taas pari vuotta kestää.

Nimittäin parisen vuotta varmaan kestää ennen kuin viitsin uudellen yrittää. Oli varsin turhauttava kokemus meinaan.

Jälleen kerran: verkkokauppa ei ole tekninen asia. Ei riitä, että sellainen perustetaan vaan siihen pitää panostaa ja sitä tulee kehittää. Miten asiakas löytää sen mitä on tullut hakemaan? Ja miten asiakas löytää myös sen, mitä kauppias haluaa hänen löytävän?

Verkkokaupan ainoa arvo tulee viime kädessä siitä, lisääkö se myyntiä vai. Joko myymälässä tai verkossa.

Lopuksi vielä parit vinkit:
Mitä olisin kaivannut tuotetiedoissa? Mm: mihin käyttöön soveltuu, voiko pestä koneessa, takuutiedot, onko vaihtoteriä, onko tuotetta saatavilla, onko tuotteesta olemassa suosituksia? Ihan siis niitä normaaleja asioita, joita jokainen meistä miettii. Ei kiinnosta kilowatit, ei newtonit.

Ja huomionarvoista:
Kaikissa kaupoissa oli hyvin samantyyppiset tuotetiedot. Joissain tuoteryhmissä kuten esim. televisioissa tilanne on edellämainittujakin pahempi, kun vaihtoehtoja on niin paljon. Hinnoissa saattaa olla isojakin eroja, mutta ei kuluttaja ymmärrä miksi. Teknisiä tietoja tarjotaan, mutta tietääkö kuluttaja tosiaan mihin ja miten niitä hyödynnetään? Vai mitä sanoo sinulle "HDMI/HDCP sisään x 4 Ver. 1.3 (480p/576p/720p/1080i/1080p)-1 Portti PC-moodi"?

Mitäpä jos kauppias oikeasti palvelisi ja tarjoaisi ostopäätöksen avuksi muutakin kuin kylmää teknistä tietoa? Olisiko hyvä kilpailuetu?

6 comments:

  1. kuulollaNov 9, 2009 12:31 AM
    Jani,

    lähetä tämä juttusi kaikille verkkokaupoille luettavaksi. Pyydä heitä kommentoimaan miksi heillä ostaminen on tehty vaikeaksi. Sen jälkeen julkaise parhaat vastaukset. Tulee erittäin hauskoja vastauksia. Yleisin vastaus on kiitos palautteesta ja huomioimme palautteesi. Tulemme kehittämään verkkokauppaa.

    Tämän jälkeen mene uudestaan puilen vuoden kuluttua samalle sivustolle ja huomaa, ettei sitä ole mitenkään muutettu.
    VastaaPoista
  2. Jani MuhonenNov 9, 2009 12:45 AM
    Kiitos Antti loistoideasta - toteutukseen!
    VastaaPoista
  3. Petteri ErkintaloNov 11, 2009 04:41 AM
    Kas tässä Blogissahan tapaa tuttuja. Hei vain Brysseliin, tai miten se ikinä kirjoitetaankaan.

    Jani:

    Minkäköhän takia valtaosa minun verkko-euroistani valuu ulkomaille?
    1. Suomalaisten kauppojen löydettävyys on melko syvältä
    2. Suomalaisten kauppojen käytettävyys on melko syvältä
    3. Suomalaisten kauppojen toimitusaika on melko syvältä
    4. Suomalaisten kauppojen hinnat ovat melkoisen syvältä

    Ei sillä, etteikö suomalaisista kaupoistakin löytyisi fiksuja, mutta ne ovat sitten oma lukunsa.

    Viimeisimmät 5 ostostani:
    1. Lippupiste (suomalainen)
    2. FlySas.com (ruotsinkielisenä versiona)
    3. Finnair.fi
    4. Thomann.de (suomenkielinen loistava asiakaspalvelu)
    5. Pixmania

    Erikoistavaraa olen ostellut jenkeistä.

    Ongelma on ihan sama kuin järjestelmien myynnissä, softan myynnissä. Myydään ominaisuutta tai teknistä innovaatiota. Ei ratkaisua. Onneksi on myös niitä, jotka osaavat.
    VastaaPoista
  4. AnonyymiJul 28, 2010 11:24 PM
    Taitaa olla kirjoittaja erittäin yksinkertainen ihminen.
    VastaaPoista
  5. Jani MuhonenAug 2, 2010 11:01 AM
    Hei vaan Anonyymi ja kiitos palautteestasi.

    Yksinkertaisuutta lienee kuitenkin syytä tarkastella varsin suhteellisena käsitteenä. Toki jos palautteesi on myönteinen, niin hienoa!

    Nimittäin tässä maassa on liian kauan tehty yksinkertaisista asioista monimutkaisia, jonka johdosta olemme tilanteessa, missä asiakkaat eivät osaa ostaa. Ja koska asiakkaat eivät osaa ostaa, eivät myyjät alennu asiakasta auttamaan. Parempi on odotella laadukkaampia asiakkaita.

    Niitä odotellessa moni yritys tällä hetkellä taitaakin kipuilla. Ne taas jotka ovat ymmärtäneet yksinkertaisuuden voiman, voivat osaltaan katsoa tulevaisuuteen - ja kasvavaan asiakasvirtaan valoisasti.
    VastaaPoista
  6. Jani MuhonenAug 2, 2010 11:02 AM
    Btw, tuossa aiemmin Antti kehoitti lähettämään blogin ko. yrityksille luettavaksi. Näinhän teinkin jo tuolloin viime marraskuussa.

    Yksi vastasi.
    VastaaPoista