maanantai, 30. marraskuuta 2009

Joulukuusi kotiin verkosta?

Eilen oli ensimmäinen adventti. Huomenna joulukuun ensimmäinen päivä. Eipä uskoisi kun pihalle katsoo - viime päivinä on vettä tullut varmaan enempi kuin koko viime kesänä yhteensä.

Joka tapauksessa joulukuu ja joulu tulla jolkottaa.

Minä pidän joulusta, kovastikin. Ja jouluun oleellisesti kuuluu totta kai joulukuusi. Mutta miksi jokavuotinen havupuuprojekti on niin tuskallinen? Harvalla meistä on kuusimetsää takapihalla, josta sellaisen näppärästi saisi napsaistua. Suurimmalla osalla homma taitaa enempi vähempi mennä jota kuinkin näin:
- mennään torille tahi muuhun vastaavaan pihamyyntipaikkaan
- valitaan runsasoksainen ja tasalaatuinen varistamaton tuore kuusi
- sidotaan kuusi auton katolle, hyväonnisimmat laittavat sen peräkärryynsä, allekirjoittanut on jo kahtena jouluna kuskannut kuusen henkilöauton sisällä...
- kuusi pihalle odottelemaan aatonaattoa (vai aattoa? koskaan en muista)
- oikeana päivänä kuusi sisään sulamaan (nykyjouluina sulatusvaiheen voinee ohittaa)
- koristelu
- joulun vietto; kinkut, puurot ja suklaat nassuun
- loppiaisena pallot ja kilkuttimet pois kuusesta
- kuusi pihalle, toivoen että jätehuolto sen mukaansa huolii
- lopulta imuri jälleen kerran tukkoon neulasista ja vannotaan ettei ikinä enää tuoda havupuuta sisälle!
Joku saa joulumielen tietty tästäkin. Minä en. Mutta ei silti puhettakaan että kuusi voisi olla muovinen. Aito sen olla pitää. Sitä mieltä minäkin vaan joulu toisensa jälkeen olen.

Miksei kuusia voisi tilata suoraan kotiin ja joulun jälkeen niille haun pois? Vai voiko jo? Googletetaan.

Pääkaupunkiseudulla näyttäisi toimivan palvelu nimeltä Joulukuuset.net - joulukuusi kotiin tuotuna. Asiaa! Tuollaista minä kaipaisin muuallakin Suomessa. Hyvä idea, toivottavasti bisnes rullaa. Juuri tämmöisiä ideoita tarvitaan. Ei aina tarvitse tehdä niin kuin ennenkin, ajat muuttuvat, tarpeet muuttuvat.

Totta kai hyvä joulukuusikauppa toimii verkossa. Ja sieltä saa niin kranssia kuin muutakin vehreää talven keskelle. Vaan eikö sieltä pitäisi saada joulupukkikin tilattua? Tai Tiernapojat? Ja joulun jälkeen sitten toki se kuusen nouto.

Lopuksi vielä joulukuusipalvelun innoittamana kesäisempi idea:
Haluaisin vuokrata keväisin huolletun ruohonleikkurin kotipihalleni ja palauttaa sen syksyllä. Pakkoko sellaista on jokaisen itse omistaa? Tämmöisten peukalokeskelläkämmentähuoltomiesten kun on ihan turha yrittää itse moisia vehkeitä korjata, niin olisipa hienoa jos voisi luottaa siihen että ongelmatilanteessa apu odottaisi vain puhelinsoiton tai klikkauksen päässä. Ei kellään tällaisesta olisi tietoa? Googlesta ei löytynyt... 

Palvelu se on joka jytää. Niin jouluna kuin juhannuksenakin.

4 comments:

  1. Tilasin kuusen ruotsalaisesta verkkokaupasta 90-luvulla parhaan nettihuuman aikaan. Komea oli ja kuljetuksineen maksoi euroina laskettuna noin 30€. No se kauppa kuukahti sitten aika pian.
    VastaaPoista
  2. ks. www.kuusiovelle.fi. -topi
    VastaaPoista
  3. Toinen, mikä jytää on yhteistoiminta. Isäni hankki 70-luvulla omakotialueen ensimmäisiä pensasaitaleikkureita ja perusti "koneosuuskunnan". Osuusmaksuilla ostettiin leikkuri ja pitkä johto, veli teki leikkurille laatikon, johtoa korjailtiin, terää kiristettiin, hiiliä vaihdettiin jne. ja monet ostivat oman leikkurin, mutta jätin toimivan leikkurin naapurin haltuun, kun talo myytiin 2003.

    Hommaa ei tarvitsisi paljon kehittää, että saisi järjestettyä toimivan säilytyksen ja huollon - iso kysymys on tilakysymys. Jokainen omakotitalohan ei oikeasti tarvitse omaa aita- tai ruohonleikkuria - paitsi ehkä kauppiaan mielestä.

    Nyt meillä on omakotiyhdistyksellä peräkärry yhteiseen käyttöön ja toivotaan, että se vähentäisi katujen varsille pysäköityjen kärryjen määrää, mutta katsotaan...
    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä. Enhän toki ole kommuuneja synnyttämässä, mutta monesti palvelutaso asiakkaan kannalta olisi parempi yhteistoiminnan kautta.

    Joten hienoa aina kuulla, kun tällaisia hankkeita on saatu aikaiseksi.
    VastaaPoista