Olisipa Suomi maa, jossa...

Presidentinvaalit ovat ovella, joten on aika työstää listaa.

Olisipa Suomi maa...

jossa yrittäjyys olisi hyve, ei pahe ja yrittäjä olisi hyvis, ei pahis.

jossa jokainen olisi halukas sanomaan mielipiteensä ilman pelkoa väärässä olemisesta tai teilaamisesta.

jossa kaikki lapset olisivat arvostettuja ja heidän hyvinvointiinsa tähtäisi kaikki toiminta.

jossa saa onnistua ja rikastua ilman, että siitä tulee synti ja kateuden kohde.

jossa jokainen pyrkisi tekemään parhaansa sillä paikalla millä kulloinkin on.

jossa uudistus ja muutos nähtäisiin mahdollisuutena, ei uhkana.

jossa ei katsottaisi rikkaa, kun malkakin on huomaamatta.

jossa politikoinnin sijaan tehtäisiin kokonaisuuden kannalta oikeita ja kestäviä päätöksiä.

jossa riskin ottaminen olisi normaalia ja hyväksyttävää.

jossa automaattisesti ei vastustettaisi sellaista, mitä ei tunneta.

jossa syyllisen etsimisen sijaan etsittäisiin ratkaisuja.

jossa otettaisiin asioista kunnolla selvää, eikä jämähdettäisi omiin oletuksiin.

jossa yhteistyö ja erilaisuus nähtäisiin voimavarana, eikä omillaan pärjääminen olisi tavoite.

jossa ymmärrettäisiin, että rahalle arvo muodostuu vasta, kun sitä käytetään oikein.

jossa olisi monen värisiä, ikäisiä, näköisiä, kuuloisia ja tyytyväisiä ihmisiä.

jossa tämä lista ei olisi silkkaa utopiaa.

Eipä presidentti näitä asioita ratkaise, mutta se, minkälaisen johtajan tämä maa valitsee, kyllä paljon kertoo, minkälaisiin arvoihin tämä kansa uskoo.

Piratismi ei lopu niin kauan kuin siihen on tarvetta

Viime päivinä on mediassa näkynyt uutisointia sekä keskustelua, puolesta ja vastaan, päätöksestä estää Elisan asiakkaiden pääsy Pirate Bay -sivustolle.

Omalta kannaltani näen tähän pari kulmaa.

Päätös oli typerä. Sillä ei ole käytännön merkitystä ja toisaalta, tämä voi toimia ikävänä ennakkopäätöksenä moneen muuhun seikkaan, kuten Antti Vilpponen hyvin blogissaan kirjoitti.

Miksi päätös oli typerä? Siksi, että se on samankaltainen kuin jos Viking Linen asiakkailta evättäisiin pääsy Tukholmaan, mutta Silja Linen asiakkaat sinne edelleen pääsisivät. Uskoisin toki, että näin myös TTVK ja IFPI asian näkevät ja siksi halutaan myös muiden operaattoreiden osalta samanlainen päätös. Eli suljetaan myös Silja Linen Tukholman liikenne.

Tässä kummasti tuntuu unohtuvan ihmisten vapaa mahdollisuus valita operaattorinsa tai liikennöitsijänsä. Jos laivalla ei Tukholmaan pääse, ja sinne kovasti haluaa, kyllä vaihtoehtoja edelleen löytyy. Jos ei muuta, niin soutuveneellä. Vai kuvitteleeko TTVK/IFPI todella, että kaikki maailman operaattorit voidaan saattaa saman päätöksen alle?

Jos joku jotain haluaa, hän keinot siihen keksii.

Ongelmaa ei ratkaise Eerikinkadun sulkeminen Alcatraziin pääsyn estämiseksi. Siinä tapauksessa ihmiset kulkevat sinne Annankatua myöten. Ja jos kaikki paikalle kulkevat kadut suljetaan, samalla estetään korttelin asukkaiden ja työntekijöidenkin pääsy, olivat he sitten ravintolaan menossa tai eivät. Tehokkaampi keino olisi sulkea itse ravintola, ei sinne johtavia katuja.

Vielä tehokkaampaa olisi mahdollistaa muu toiminta, jolloin ei kiinnostusta koko lafkaan enää olisi.

Toinen kulma onkin siinä, että sen sijaan, että yritetään kitkeä piratismi blokkauksilla ja lailla, tulisi tehdä koko piratismin tarve tyhjäksi. Niin kauan kuin tekijänoikeudellisten teosten hankkiminen ja siihen liittyvä bisnes pyrkii toimimaan omilla pelisäännöillään ymmärtämättä kulttuurin ja toimintamallien muutosta, piratismi tulee jatkumaan.

Kahdeksankymmentäluvulla minäkin kuuluin siihen porukkaan, joka äänitti satoja c-kasetillisia musiikkia kun rahaa omiin levyihin ei ollut. Sittemmin kasetit vaihtuivat poltettuihin romppuihin ja myös epäilyttäviinkin verkkopalveluihin.

Kunnes tulivat iTunes ja Spotify. Nyt musiikin laillinen kuuntelu on tehty kuluttajalle niin helpoksi ja edulliseksi, ettei laittomaan kopiointiin yksinkertaisesti ole tarvetta. Ja jos TTVK/IFPI tai joku muu väittää, ettei streaming-jakelu ole artistille kannattavaa, lukekoon aiemman postaukseni Spotifyn oikeudenmukaisuudesta täältä.

Ei siis suljeta katuja tai lopeteta laivaliikennettä, vaan käytetään menneiden rakenteiden epätoivoiseen tekohengittämiseen käytetty energia nykyaikaisten bisnesmallien parempaan ja laaja-alaisempaan hyödyntämiseen. Siitä ansaitsevat kaikki ja samalla tarve kieltää asioita tulee tarpeettomaksi.

Ja yksi huomio vielä: yli kaksikymmentä vuotta sitten laittomasti hankitut kopiot tutustuttivat minut kymmeniin artisteihin, joiden teoksia sittemmin olen laillisesti ja rahalla käyttänyt suurkuluttajana. Olisiko tämä tapahtunut ilman kasettitehtailua? Onhan jokainen soittokerta artistille markkinointia.

Mitä lisäarvoa myymälästä on?

Tämä kirjoitus käsittelee kysymystä: mitä lisäarvoa asiakkaalle on myymälästä, sekä havaintoa: olen yllättävänkin merkkiuskollinen.

Aloitetaan merkkiuskollisuudesta. Kahdeksankymmentäluvulta saakka olen omistanut erinäisen määrän Sonyn laitteita, alkaen Walkmanista (muistatko korvalappustereot?) nykyään käytössä oleviin tälläkin hetkellä korvillani oleviin kuulokkeisiin. Pääsääntöisesti kokemukseni merkistä ovat olleet positiivisia ja etenkin käyttölogiikka on ollut mieleinen.

Lähes yhdeksän vuotta on käytössämme ollut Sonyn DVD-soitin ja olen ollut varsin tyytyväinen. Joten kun tässä viime aikoina laite on alkanut osoittaa vanhenemisen merkkejä, oli hyvin luontevaa lähteä pohtimaan uutta laitetta ensisijaisesti Sonyn valikoimista.

Joulun alla piipahdin hetken mielijohteesta ohi ajaessani Giganttiin mahdollisena ajatuksena ostaa perheelle joululahjaksi Blu-ray-soitin. En ostanut. Sillä myymälän henkilökunta ei osannut vastata itselleni tärkeimpään kysymykseen: onko soittimessa levymuisti? (Eli muistaako soitin, mihin katselu edellisellä kerralla on jäänyt, kun se uudestaan soittimeen tökätään.) Ilman varmuutta tämän toiminnon olemassa olosta en ostopäätöstä tee.

Parhaimmaksi ohjeeksi myyjältä tuli vinkki katsoa netistä.

Hyvä ohje. Verkko on täynnä a) kauppoja, joista soittimia saa; b) manuaaleja ja lisätietoja; sekä c) foorumeja yms., joissa käyttäjät jakavat kokemuksiaan. Ja kun verkosta haluamani tiedon selvitän, miksi ihmeessä enää myymälään palaisin laitetta ostamaan?

Josta päästään alussa esittämääni kysymykseen: mitä lisäarvoa myymälästä asiakkaalle on?

Ainoa vastaus minkä minä osaan tähän antaa, on palvelu. Kyseessä olevassa tapauksessa myymälä olisi saanut minusta asiakkaan, jos myyjä(t) olisi osannut vastata kysymykseeni. Kun ei osannut, piti lähteä pois.

Eihän se myyjän vika ole, ettei kaikesta tiedä kaikkea. Kyse on toimintamalleista. Miten varmistettaisiin, että mahdollisimman monissa tapauksissa myyjällä olisi työkalut ja valmiudet - asennetta unohtamatta - selvittää asiakkaalle oikea vastaus? Muistaen, että asiakas ei välttämättä edes osaa kysyä oikein; kun edellisestä soitinhankinnasta on kulunut lähes kymmenen vuotta, on aika ja tekniikka mennyt eteenpäin. Ehkäpä levymuisti ei olekaan se asia mitä haluan, ehkäpä asia on ratkaistu nykyisin jotenkin toisin?

Silloin myyjän suurin ammattitaito tulisi esiin siinä, että hän osaisi ymmärtää asiakkaan todellisen tarpeen ja etsisi oikean tuotteen/palvelun tähän tarpeeseen.

Jos myymälän ainoa anti jää varastona toimimiseen ja itsepalveluhallina olemiseen, verkko ajaa ohi. Ja aika tylysti. Johan näitä esimerkkejä on nähty - matkailu kai laajimpana esimerkkinä, musiikkikaupat toisena kotimaisittain valitettavana tapauksena.

Joten palataan alkuun: asiakkaat ovat paikoin yllättävänkin tapauskollisia. Mutta eivät loppuun asti. Jos Applella (joka viime vuosina on ajanut omassa listassani Sonynkin ohi) olisi valikoimissaan Blu-ray-soittimia, kaupat olisi jo tehty. Vaan tuskinpa myymälästä. Ellei siellä olisi sattunut olemaan poikkeuksellisen asiakaspalveluasenteellinen myyjä paikalla.

Kuka kolmesta olet, tai haluaisit olla?

Olisikohan niin, että maailman ihmiset voitaisiin jakaa kolmeen ryhmään?

Niihin, joille formaatti on tärkein. Oleellisinta on se, että uutiset vastaanotetaan juuri tietystä lehdestä tai televisiosta. Merkittävintä on teknologia, ei bisnes.

Sitten niihin, joille materiaali on tärkein. Pitää olla mahdollisimman paljon tietoa, rahaa, valtaa, materiaa.

Ja lopulta niihin, joille hyödyntäminen on tärkeintä. Mihin kaikki käytetään, jotta siitä olisi mahdollisimman suurta tuottoa kaikille?

Olisiko tässä sopivaa itsetutkisteltavaa näin alkaneen vuoden kunniaksi?

Joulu on taas joulu on taas kattilat täynnä puuroo

Joulu on taas, joulu on taas, astiat täynnä puuroo.
Niin on vaan eivät ole kaikki astiat, ei ainakaan kaikilla.

Joulu on taas, joulu on taas, astiat täynnä puuroo.
Joulu tulee joka vuosi vaikka sen voisi elää joka päivä. Silloin tosin tarvitaan toisenlaiset astiat ja niiden sisältöä ei auta pitää vain itsellään.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo.
Vatsa on täynnä turhankin usein ja monesti jostain muusta kuin pitäisi.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo.
Kylläisestä vatsasta lepää mieli. Lepäävä mieli lataa akkuja. Ladatut akut antavat virtaa pidempään.

Och samma på svenska. Och god jul!

Yleinen, ylen hyvä ja ylellinen Yle.

Vieläkään en televisiota katso. Vieläkään en ole löytänyt syytä siihen. (Aiemmat vaiheet taistossani pyhää lehmää vastaan löytyvät täältä.)

En saanut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta ja jouduin tyytymään Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökseen takautuvasta televisiomaksusta sekä tarkastusmaksusta korottettuina viivästyskoroilla, yhteensä 184 (satakahdeksankymmentäneljä) euroa. Semmoista hintaa siis siitä, että noudatin kansalaisoikeuttani ja -velvollisuuttani olla katselematta televisiota ja päästämättä tunkeutujaa kotiini.

No, se siitä. Hieman kyllä kaivelee ettei KHO:sta löytynyt riittävästi rohkeutta lähteä asiaa puimaan.

Vaan eteenpäin. Viime viikolla saimme lukea uutisia Yle-verosta, joka astunee voimaan vuonna 2013. Meidän perheessä tuo tarkoittaa 280 (kahdensadankahdeksankymmenen) euron vuotuista maksua, jolla osaltamme varmistamme kansallisen hyvyyden rahoituksen toimivuuden. Ylen palveluita käytämme suhteellisen vähän, muutamia tv-sarjoja on tullut Areenalta katsottua ja satunnaisia uutislinkkejä saatan klikata Ylen uutisiin. Hyvin tulisin toimeen ilmankin. Näin laskettuna tulee aika lailla hintaa yksittäisen käyttöminuutin osalle. Eipä siinä mitään, kyllähän jokainen meistä maksaa niistäkin palveluista, joita emme välttämättä käytä. Niin on verotus järjestetty ja se on ihan hyvä systeemi.

Mutta onko juuri Yle-vero sitten ihan toimiva, se onkin asia erikseen.

Ensimmäinen kysymys on siinä, tarvitaanko Yleä lainkaan? Mitä sellaista lisäarvoa Yle tarjoaa, mitä ei kansalainen muualta saisi? Itse en osaa tähän vastata, kenties joku osaa. Ja todennäköisesti tilanne on niin, että vaikka itselleni Yle ei mitään tarjoa, monille muille se tarjoaa. Oletetaan siis, että Yleä tarvitaan.

Hyvä. Tästä seuraavaan kysymykseen: paljonko Yle rahaa tarvitsee? Puolesta miljardista on puhuttu, minun korviini kovin suurelta summalta tuntuu. Mielenkiintoista olisi todella ottaa selvää, mitä saisimme esimerksi neljännesmiljardilla? Tai vaikka 100 (sadalla) miljoonalla eurolla? Omaa aikaani en kylläkään aio käyttää tämän selvittämiseen, mutta jos joku niin päättää tehdä, hyvä niin. Joka tapauksessa uskon, että joka ainoasta organisaatiosta löytyy turhakkeita ja hukkapisteitä, joiden siivoamisella voitaisiin sekä tehostaa toiminnan laatua että parantaa lopputulosta.

Okei. Puoli miljardia siis. Fine. Kolmas kysymykseni onkin jo hämärämpi. Jos kerran Yle todetaan yhteiskunnallisesti merkittäväksi palveluntarjoajaksi, ikään kuin julkiseksi palveluksi kuten vaikka terveydenhuolto, miksi sitä ei rahoiteta suoraan valtion budjetista? Eikö verosysteemi ole rakennettu juuri sen vuoksi, että verovaroilla rahoitetaan yhteiset, kaikille yleiset palvelut? Kun taas ne, jotka eivät ole kaikille yleisiä, rahoitetaan käytön mukaan; näitähän ovat esimerkiksi auton käyttömaksut ja kulutusverot. Maksutelevisiokanavat toimivat täten, miksei siis Yle?

Hyvä on. Yle on julkinen, kaikille suunnattu yhteiskunnallinen palvelu, jonka rahoitus taataan verotuksella. Miksi sitten puhutaan erityisestä korvamerkitystä Yle-verosta? Tarkoittaako se, että tuloverotuksen ohessa jokainen tulee saamaan erilliset maksulaput Yle-veron maksamiseksi? Ei kai. Sillä tämä jos mikä olisi täysin älytöntä. Pahoin pelkään, että näin asia kuitenkin tullaan hoitamaan. Ja tämän laskutusruljanssin hoitamiseksi tarvitaan taas omat virastonsa, yksikkönsä ja tarkastajansa.

Saan toki olla eri mieltä ja saan sekä saatan olla väärässäkin siitä tarvitaanko Yleä, paljonko sille rahaa tarvitaan ja miten rahoitus tulisi järjestää. Mutta sitä en minä voi, emmekä saa hyväksyä, että asiat päätetään perusteettomasti ja prosessit hoidetaan kalliisti.

Niinpä niin kauan kuin lopullista veronkantomallia ei ole päätetty, vetoankin kaikkiin osapuoliin: älkää yhtään enempiä lappusia postilaatikkoon kantako. Niin kauan kuin ei tyhjentäviä lukuja Ylen todellisesta rahoitustarpeista ole toteen näytetty, älkää olettako puolta miljardia kiveenhakattuna lukuna. Niin kauan kuin ei kukaan ole pystynyt osoittamaan Ylen olemassaolon oikeutuksesta, älkää sitä itsestäänselvyytenä ottako.

Hyvää joulua kaikille vapaamatkustajille, huorille ja ihmettelijöille!

Minä ihmettelen.

Minä ihmettelen miksi Tapiola lähettää paperikirjeen ilmoittaakseen tilinumeroni jonka itse olen heille ilmoittanut.

Minä ihmettelen miksi myös Verohallinto lähettää paperikirjeen kolme viikkoa yritykseni kaupparekisteröinnin jälkeen ilmoittaakseen että olen henkilökohtaisesti vastuussa yritykseni veroista kaupparekisteröintiin saakka.

Minä ihmettelen miksi Plevnan tarjoilija haluaa ylenkatsovasti ja näsäviisaasti kouluttaa asiakkaita niin etteivät he enää viitsi tulla uudelleen ravintolaan nöyryytettäviksi.

Minä ihmettelen miksi Perussuomalaisten edustaja hermostuu pilapiirroksesta joka esittää samat asiat miten valtaosa suomalaisista on jo valmiiksi puolueen viestin ymmärtänyt.

Minä ihmettelen miksi Yle olettaa kaikkien kansalaisten katsovan televisiota vaikka tarjolla on niin monta muutakin viestintäkanavaa.

Minä ihmettelen kuinka Yle-vero tullaan kansalaisilta perimään niin että siitä todennäköisimmin saadaan kaikille kallis ja vaikea prosessi.

Minä ihmettelen kuinka VR haukkuu asiakastaan huoraksi ja pitää tätä normaalina liiketoimintana.

Minä ihmettelen kuinka terävästi ja analyyttisesti Juice Leskinen näki ajan hengen jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Minä ihmettelen kuinka joku oikeasti luuli että Nokian uudet puhelimet ominaisuuksiensa perusteella houkuttelisivat kuluttajamassoja.

Minä ihmettelen kuinka niin monet pelkäävät yksityisyytensä puolesta Facebookissa itse sinne kaikki tietonsa laitettuaan.

Minä ihmettelen miksi monet kuvittelevat selviytyvänsä elämästään yksin ilman muiden apua.

Minä ihmettelen kuinka jaksamme kerta toisensa jälkeen vierittää syyt muiden niskoille katsomatta itse peiliin ja miksi niin harva tekee toisin.

Minä ihmettelen miksi kunnallispolitiikassa ainoastaan politikoinnin takia tehdään huonoja ja kestämättömiä päätöksiä.

Minä ihmettelen miksi emme enempää ihmettele ja kyseenalaista sitä kaikkea mihin olemme tottuneet ja mitkä otamme itsestäänselvyyksinä.

Minä ihmettelen miksi minä olen olemassa ja mihin menossa ja mitä tästä kaikesta vielä tulee.